Uusi shokkitukka!

Alunperinhän mun ei pitänyt värjäillä tukkaa ennen kesää, jolloin olisi tullut itseasiassa vuosi täyteen edellisestä hiusten värjäyksestä. Oma hius on kuitenkin sen verran tumma, etten kertakaikkiaan tunne tai aikaisemminkaan ole tuntenut itseäni itsekseni niin tummalla tukalla. Nyt kun latvatkin olivat kuitenkin melko tummat eivätkä ihan puhkiblondatut kun joskus ennen. Alkoi jo olla outoa katsoa peilistä ja muutenkin niiden ruskeiden hiusten kanssa muisti tämän perhanan hiusten rasvoittumisenkin joka hetki, niissä kun näkyy niin paljon selkeämmin! Niin siinä sitten kävi pari viikkoa sitten, että päädyin aivan oikeastaan sattumalta tai ennemminkin aivan hetken mielijohteesta blondiksi. Huhhei, nyt on nimittäin ollut totuttelemista kun en ole vuosikausiin ollut ihan näin vaaleahiuksinen.
En todellakaan jaksanut enää lähteä mukaan myöskään pidennysten huoltorumbaan nyt kun vauva syntyy ja tein helpottavan päätöksen luopua jatkeista ainakin nyt kesän ajaksi. Katsoo sitten uudestaan kuinka tämä perinteinen hiuskriiseily taas etenee, ehkä tulee taas muutaman kuukauden päästä sorruttua, kenties 😀 Saapa nyt jokatapauksessa oma tukka kasvaa vielä vähän pituutta!

Melkein kaikki kuvat mitä nykyään lisään tänne itsestäni ovat meikittömiä. Apua!!! En mä sentään ihan niin mamma vielä ole ettenkö ikinä meikkaisi! Jotenkin aina kuitenkin silloin kun on vaikka jotain ”hiuskuvattavaa”, niin ei ole ollut aihetta meikkiin ja ajattelee, että aivan sama 😀

Näissä kuvissa on hiuksessa vielä tuommoista kylmään taittavaa sävytettä, nyt se on kylläkin haalistunut pois ja on ihan tavisblondi.

Omaa tukkaa on ollut kyllä ihanan helppo laittaa kun ei tarvitse säätää pidennysten kanssa ja tiirailla, että näkyykö sinettiä takaa jos pitää hiuksia vaikka nutturalla. Jotenkin vaivattomampi pestäkin ja lotrailla kaikenmaailman hoitoaineilla. Nyt nimittäin on ollut pakko ottaa tehonaamio taas rutiiniksi kun on vaalennus päässä. Viime vuosina oon ollut aivan naurettavan vähän omalla tukalla, jotenkin nyt on kuitenkin ihanan vapauttava tunne kun ei ole mitään ylimääräistä päässä ja kun omat hiukset vihdoin ovat vähän kasvaneetkin. Vielä tosin rutkasti kasvattamista että ovat edes pitkään polkkaan kaikki hiukset saman mittaisia.
Itse olen kyllä tosi tyytyväinen vaikka olikin vähän extemporejuttu! Kerrankin jotain oikeasti erilaista, itse kun jään useimmiten aina junnaamaan niihin samoihin vanhoihin hiusjuttuihin 😉

5 vastausta artikkeliin “Uusi shokkitukka!”

  1. Tosi kivan näköiset hiukset!

    Mä luovuin pidennyksistä noin vuosi sitten.. tai oikeastaan tuuhennus olis parempi kuvaus. Huomasin todella pian, että oma hius otti kasvuspurtin ja muutaman kuukauden päästä se oli myös tuuheampi. Alkuun toki oli aika kalju olo, mutta enää ei tulis mieleenkään käydä sitä jatkuvaa pidennysrumbaa läpi 😀 pesu, harjaus, kuivaus, hiusten laittaminen ja värjäys on nyt paljon helpompaa!

    1. Se alku on kyllä pahin omalla tukalla! Onneksi kuitenkin nopsaa tottuu taas 😀 Mulla nyt ei olisi kriisiä jos oma tukka ois vähän pidempi mut varsinkin sivuilta se on just tohon leukaan asti niin on koko yleisilme niin lyhyt, mutta ehkäpä se tästä. Mutta oot kyllä oikeassa että on ehdottomasti monet jutut huomattavasti helpompia omalla tukalla 😀

  2. Mä oon aina ajatellut, että raskaana oleva ei saa värjätä hiuksia, jäänyt siis jostain mieleen. Mutta nyt kun asiaa googlettelin niin näköjään tääkin asia on sellanen että jotkut tutkimustulokset kieltää sen kokonaan raskausaikana, jotkut vain ensimmäisen kolmanneksen ajan. Mutta raskausajan hormonitoiminta saattaa tehä tepposet hiusten värille ja väristä saattaa tulla ihan jotain muuta mitä alunperin halusi, siksi taidan ite jättää väliin ja antaa tuon oman värin kasvaa tuolta esiin. Mulla kohta siis eka kolmannes takana 🙂 En yleensä kommentoi blogeihin, mutta oon tätä sunkin blogia lukenut jo useamman vuoden. Jaksamisia loppuodotukseen ja hyvää kevättä! 🙂 -Henna

    1. Munhan ei myöskään pitänyt siis värjätä tässä koko raskauden aikana ollenkaan, varsinkin just alussa olin ihan neurottinen kaikkien kemikaalien kanssa! Mun kampaaja sanoi että oikeastaan useimmat kuulemma värjää ja vaalentaa raskauden aikana, ihan siis jopa joka säännöllisesti kuu. Ajattelin että ehkä nyt loppuvaiheessa yksi ainut kerta ei haittaa kun oon muuten välttänyt 9kk kaikkia ylimääräisiä kemikaaleja! Ihan toistuvasti en olisi kyllä sen alunkaan jälkeen halunnut värejä iskeä päähän 🙂 Tosi kiva että oot roikkunut matkassa täällä noinkin pitkään!! Ja onnea raskaudesta hihi <3 Ihana kevään jatkoa ja käyhän taas kommentoimassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.