Kesähimotuksia!

Pian alkaa jo olla niin kova polte pukeutua taas normaaleihin vaatteisiin ja kenkiin, että voisi olla jopa ajankohtaista tiirailla jotain kivoja juttuja kesäksi. Kevätvaatteita kun ei kertakaikkisesti ollut mitään järkeä hommata. Virallisia mammavaatteita ostin kahdet, mustat normaalit legginssit ja tavalliset mustat mammafarkut H&M:ltä. En tosin tykännyt noista farkuista kertakaikkiaan yhtään ja tähän mennessä tainnut pitää niitä kerran, joten melko turha ostos. Olisivat ehkä istuneet paremmin jos lahkeet olisivat olleet lyhyemmät ja muutenkin vähän istuvampi malli. Onneksi kohta omat farkut kehiin! En malta odottaa että pääsen taas pukemaan mun Topshopin boyfriendfarkut!!!
Jokatapauksessa mm. muutama mekko olisi hakusessa kesäksi. Jotenkin viime vuosina on tullut todella huonosti käytettyä mitään mekkoja ja lähinnä silloinkin maksimekkoja. Töissä ei jotenkin ole ollut soveliasta käyttää ensinnäkään kovin trikoisia mekkoja usein tai muuten vaan liian lyhyitä mekkoja, toisaalta sisätilojen ilmastointikin on sotinut moista hellevaatekulttuuria vastaan. (Ei nyt sillä että niitä helteitä olisi vaikkapa nyt viime kesänä kamalasti ollutkaan….) Mutta ehkäpä tänä kesänä toinen tilanne! Viime syksyn jälkeen on tullut ostettua oikeasti ihan muutama hassu vaate, joten vauvan synnyttyä ajattelin ostaa ainakin muutamia kivoja kesävaatteita itselleni. Jossei muuta niin ainakin inspiraatioksi näiden kilojen kanssa 😀
Selailin Zalandon uutuusmekkoja ja näistä itseasiassa löytyi ainakin pari mekkoa joita vakavissani harkitsen! En kyllä malta odottaa kesää ja helteitä!! 🙂
1. Valkoinen hippihenkinen mekko Denim& Supply by Ralph Lauren täältä 2. Beige paitamekko Missguided täältä 3. Trikoinen maksimekko Selected Femme täältä 4. Paitamekko Polo Ralph Lauren (myös sinisenä) täältä

Tuo Ralph Laurenin paitamekko on ihan superihana!! Kuvittelin tuon jo vaikka Converseiden (apua miten se kirjoitetaan :D) kanssa yhteen! Toimistolle sitten  vaikka mustien sukkisten ja nilkkureiden kanssa.

1. Hippihenkinen kirjailtu mekko First and I täältä 2. Trikoinen off-shoulder mekko Topshop täältä 3. Kesämekko kaktuskuosilla Even&odd täältä 4. Mustavalkoinen printtimekko Even&odd täältä 5. Trikoinen kesämekko Twintip täältä 

Joku tuommoinen kiva off-shoulder-mekko olisi kiva löytää, samoin muita rentoja ja helposti puettavia mekkoja. Esim nuo Even&oddin mekot ovat todellinen budjettivalinta 🙂

1. Musta pussukkalaukku Even& odd täältä 2. Rebecca Minkoff Mac mustana täältä 3. Pastelliroosa pikkulaukku Coccinelle täältä 4. Valkoinen pussukkalaukku Even& odd täältä 5. Rebecca Minkoff Mac vaaleanpunaisena täältä 6. Furla Metropolis pinkkinä täältä 7. Korallinen pikkulaukku Michael Kors täältä 8. Musta hapsuolkalaukku Pieces täältä 9. Tilava shopping bag By Malene Birger täältä

En voi kyllä sanoa, että oikeasti tarvitsisin kivaa laukkua kesäksi, lähinnä haluaisin 😀 Joku varsinkin pastellinen tai joku hapsulaukku olisi erityisen kiva!

 1. Nude-mustat espadrillot Kiomi täältä 2. Käärmeennahkakuvioiset espadrillot Kenneth Cole täältä 3. Espadrillot Michael Kors täältä 4. Espadrillot nilkkaremmillä Kenneth Cole täältä 5. Nike Tennis Classic täältä 6. Espadrillot nilkkaremmillä Kenneth Cole täältä 7. Sandaalit nilkkaremmillä Kiomi täältä 8. Nudet remmisandaalit Miss Selfridge täältä 9. Nike Air Huarache lenkkarit täältä
Mulla olisi kesäksi etsinnässä ainakin uudet sandaalit ja espadrillot. Varmaan pistän jossain välissä tilaukseen ainakin jotkut näistä kollaasin yksilöistä, vielä kun osaisi päättää että haluanko nilkkaremmillä vai ilman! Varsinkin nuo Kenneth Colen on ihan superihania. Nuo Niken Tennis Classicit mulla on mustalla logolla ja nuo on oikeasti ihan mun lempparikengät! Helppo sujauttaa jalkaan nytkin kun jalat on turvonneet ihan sämpylöiksi ja muutenkin kivat 🙂 Nuo Niken Huarachet on myös houkuttaneet jo jonkin aikaa, mutten vielä ole malttanut pistää tilaukseen. Voisihan noilla kätevästi kipittää vaunulenkeillä 😉

Zalandolle pääsee muutenvain kurkkimaan tästä!
Postaus sisältää kaupallisia linkkejä. 

4 vastausta artikkeliin “Kesähimotuksia!”

  1. Itse olen kyllä tykännyt raskausvaatteista ja muutenkin olen inspiroitunut pallomahan pukemisesta. Mutta nyt on kyllä tässä loppuraskaudessa alkanut mielenkiinto kiintyä ainoastaan normikuteisiin ja tietysti vauvan vaatteeisiin.

    Tosi kiva kollaasi, itse harkitsen tota nro 2 mekon tilaamista. Sopii hyvin varmasti myös imetykseen. Vähän kyllä yritän katsella kesävaatevarastoani sillä silmällä, että löytyy vaatteita, joilla voi helposti imettää.

    1. Mukava kuulla että olet inspiroitunut! Mulla tuo ei-inspiraatio varmaan on johtunut just siitä että oon käyttänyt aikalailla 4 eri normivaatteita, isoja tunikoita ja neuleita jotka nyt vaan on mahtunut päälle niin on alkanut tulla niin suuri kyllästyminen niihin 😀 Pakko kai munkin osa kesävaatteista on katsoa "imetyssilmällä", onneksi kuitenkin vaikka löysät topit on helppoja kun voi vaan olkaimen laskea huivin alla ;D

  2. Kiva kollaasi, minunkin tekee mieli uusia kesämekkoja ? pitää vaan ostaa semmosia, joissa vois imettää.. Oon nyt huomannu, etten yksinkertaisesti jaksa pelata normitoppien yms. kanssa, kun on imetyspaitojakin. Jäänyt melkein kokonaan muut yläosat pois käytöstä!

    1. Munkin täytyy ainakin osa yrittää ostaa semmoisia "imetysystävällisiä".. Ihan kamalasti en varmaan viitsi niitä virallisia imetysvaatteita ostaa kun noi mammahousutkin oli jotenkin niin turha ostos, mutta jotain justiinsa löysäolkaimisia toppeja yms mistä voi helposti laskea olkaimen ;D Mutta pari imetystoppia voisi olla ainakin kätsyjä?! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.