Meidän ”rakkaustarinaa” on toivottu tänne useampaan otteeseen jo pidemmän aikaa. En jostain syystä ollut koskaan aikaisemmin saanut tätä postausta toteutettua, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan 😉 Aika on kulunut kyllä ihan supernopeasti ja meillä tuleekin loppusyksystä Tommin kanssa täyteen jo 4 vuotta yhteiseloa. Välillä tuntuu kun aikaa olisi kulunut vain pari vuotta, mutta niin ne vuodet näköjään vierähtävät.
Vuonna 2012 asuimme molemmat Helsingin Alppilassa ja vaikkei ennen tuota syksyä todellakaan toisiamme tunnettu, niin olin tiennyt Tommin yhteisten kavereiden kautta Facebookista (:D) jo varmaan parikin vuotta. Joskus oli tullut selailtua jotain kuviakin ja katsottua, että kukas tämä Tommi mahtaa olla kun on kommentoinut jotain kaverin kuvaan. Ja siis huom! Minä tiesin Tommin, Tommi taas ei siis tiennyt omasta olemassaolostani mitään. Mulla on nimittäin välillä tapana selailla ihmisten profiileja ihan muuten vaan huvikseni sen kummemmin miettimättä jos nyt sattuu joku randomtyyppi eteen 😀
No jokatapauksessa! Olin muutamaan otteeseen jopa bongannut Tommin Alppilassa, joskus jostain ravintolan ikkunasta tai talon sisäpihalta kävelemässä ohi ynnä muuta ja ajatellut, että kappas, tuohan on se kavereiden kaveri kenen kuvia joskus katsoin Facebookissa. Lokakuussa 2012 olin tulossa illalla työpaikan virkkarijuhlista kotiin Alppilaan 3B:n vakkarisporalla kun näin sporan ikkunasta, että tämä samainen tyyppi tulee samaan sporaan Kaisaniemen pysäkiltä. Kiinnitin huomiota varsinkin Burtonin pipoon jollainen mulla oli itseasiassa kotona samanlainen. Noh, tämä tyyppi tulee tietysti istumaan mun eteen ja koska kuuntelin musiikkia, en oikein aluksi huomannut että yrittää jutellakin jotain mulle siinä. Pakko sanoa, että ekat ajatukset oli lähinnä, että nyt en jaksaisi oikeasti jutella kyllä kenellekään yhtään mitään ja kotiin vain mahdollisimman nopeasti peiton alle.
Iines treenailee.. 😀
Jotain me siinä aikamme juttelimme kunnes tokaisin, että ”Kyllä mä sut itseasiassa tiedän, olet hyvien ystävieni x ja x kaveri!”, josta sitten riittikin juttua ja samalla ihmetystä siitä miten ihmeessä olin Tommin edes tunnistanut, hänhän ei ollut koskaan edes nähnyt tai tiennyt musta mitään 😀 Jäin kotipysäkillä pois ja meni hetki kun ystävälleni tuli viestejä udellen mun eli pisamanaamaisen Alppilan tytön henkilöllisyydestä. Jonkun ajan päästä olimme Facebook-kavereita ja treffikutsua alkoi sadella.
Niiden ensimmäisten muutaman viikon viestittelyn aikana Tomppa ehti olla Losissakin lomailemassa ja alkoi jo menettää hermonsa kun jahkailin jostain syystä koko treffijutun suhteen. Olipa kai jotain manaillutkin, että miten voi olla näin vaikea nainen. Viimeinkin joskus marraskuussa saatiin vihdoinkin sovittua treffit (Alppilan Porvoonkadun baariin naapuriin :D) ja siitäpä se sitten lähti! Herra teki ensitreffeillä niin lähtemättömän vaikutuksen, että alkoi jo harmittaa mitä ylinpäänsä olin viivytellyt koko treffien kanssa. Yhteisiä kiinnostuksen kohteitakin oli vaikka millä mitalla matkustelusta aina rantaelämään.
Olen kyllä niin onnekas kun olen onnistunut löytämään vierelle noin ihanan kumppanin, jonka kanssa täydennämme toisiamme!! Ihan mielelläni täällä siivoilen niitä rakkaan sotkuja vaikka välillä vähän kieltämättä ärsyttääkin 😉 Ihan kamalaa miettiä, että emme ehkä olisi tässä ilman sitä tiettyä kolmosen sporaa. Mitäs sitten jos olisinkin mennyt yhtä aikaisemmalla? Emme olisi ehkä ikinä virallisesti tavanneet. Näköjään kaikki kuitenkin oli tarkoitettu näin <3
Aww mä muistan ku mietit et pitäiskö lähtee treffeille ? Onneks lähit ?
Noniinpä!! <3 😀
Oottepa söpö pari! Löysin vasta nyt sun blogin ja innolla jään lukemaan, miten teijän reissailu jatkuu vauvan tultua mukaan kuvioihin. Oon ite aina haaveillu elämästä jatkuvasti reissun päällä, mutta haluan lapsia tulevaisuudessa ja se vähän jännittää, miten nämä kaksi pystyy yhdistämään. 😀
Heheh kiitos <3 Mukava että eksyit tänne! Kyllä varmasti reissailuja tullaan näkemään täällä koko perheen voimin kesästä eteenpäin. Itsekin mielenkiinnolla odottelen kuinka erilaista se mahtaakaan olla kun ei enää ihan kahdestaan pääsekään menemään ;D Itse ainakin ihan hyvällä asenteella tämän suhteen, tullut pienestä saakka reissattua oman perheen kanssa joten tietää sen perusteella ettei perheen ja matkustelun yhdistäminen ole tosiaan mikään mahdottomuus 😉
Meillä on 3 lasta ja kyllä ollaan reissailtu melkoisen paljon tässä sen parinkymmenen vuoden aikana, kun niitä lapsia on ollut! Atlantti on ylitetty heidän kanssaan, hmmm monta kertaa, sanoisin :-). Onhan se välillä ollut taiteilemista ja jos jonkinlaista reteliä on ollut messissä, mutta aina on reissuun päästy! Uskon, että tekin pääsette!
Juu en kyllä missään nimessä näe, että matkustelu olisi mikään ylitsepääsemätön haaste! 😉 Toki joutuu ottamaan eri asioita huomioon, mutta varmaan lähinnä asennekysymys! 😀
Näitä rakkaustarinoita on aina kiva lukea. 🙂
Mukava kuulla !:)
Oi, ihana tää teidän stoori! Toivon teille monia rakkauden täyteisiä vuosia lisää 😀
Hahha, kiitos! <3