Tuorepuuroa ja aurinkorasva-lemppareita

Aamupaloista on tullut lähiaikoina itselleni ihan lempparijuttu! Rakastan ostaa kaupasta kivoja hedelmiä ja marjoja, hurauttaa niistä ties mitä smoothieita ja aamupaloja. Nyt olen vielä enemmän ottanut tämän tavaksi kun on aamuisin ollut kotona. Eikä nuo aurinkoiset kelitkään ole olleet pahitteeksi, ne yhdistettynä näihin aamupaloihin tuovat kyllä ihan ultimaalisen kesäfiiliksen 😀 Myös vaihtelu on kivaa! Välillä tulee tehtyä kaurapuuroa, välillä mysliä ja nyt taas pitkästä aikaa muutamana aamuna tuorepuuroa. Chiankin olen ottanut pieninä annoksina taas käyttöön, mutta sitä vanhaa lempparia chia-kaurapuuroa ei ole vielä tullut keitettyä. Hyvä Omega-3:n lähde nyt kun on kalaöljykapselitkin paussilla.

Yksi asia joka on ollut etsinnässä on hyvä kippo tai purkki tuorepuurolle! Luulin vihdoin löytäneeni tuommoisen oivallisen kannellisen lasipurkin/lounasrasian Ikeasta, mutta totesin sen olevan aivan liian pieni. Useimmista semmoisista purnukoista taas on hankala syödä, joten etsintä jatkukoon 😀 
Tähän tuorepuuroon tuli:
Kaurahiutaleita
Hyppysellinen chian siemeniä
Loraus maitoa
Mansikoita
Banaani
Maustamatonta jugua

Yleisestihän tuorepuuroon voi tunkea aikalailla mitä vaan..

Kupin pohjalle laitoin sanotaanko kourallisen kaurahiutaleita ja sekaan hyppysellisen chiaa. Kaadoin maitoa pohjalle niin että hiutaleet suurinpiirtein peittyivät. Päälle kerros banaani- ja mansikkaviipaleita, joiden päälle kerros maustamatonta jugua. Päälle vielä mansikkaviipaleita ja yöksi kannen kanssa jääkaappiin. Namnam! En ollut tehnyt tuorepuuroa aikalailla parin vuoteen, joten en muista miten sitä olen viimeksi tehnyt. Täytyy kaivella jotain ohjeita. Ihan jees tuli jokatapauksessa tuolla sovelletullakin ohjeella ja eihän tämmöisiin nyt ole mitään oikeaa tai väärää tapaa. Mikään nyt voi myöskään mennä banaanilla, jugulla ja mansikoilla pieleen 😉 Tämä on kyllä aivan paras aamupala varsinkin kiireisinä aamuina kun on jotain menoa eikä aikaa alkaa pilkkomaan aineksia.

Tässäpä tämänhetkiset aurinkotuotteet. Vartalolle olen suihkinut tuota Yves Rocherin väritöntä suojasuihketta, joka jättää aluksi iholle ehkä aavistuksen öljymäisen tunteen muttei kuitenkaan tahmaa, en osaa selittää! Ihan superhyvä tuote. Tuon kanssa on tullut nyt jo ihan kivasti väriä vaikka eletään vasta toukokuun alkua. Suosittelen lämpimästi kyllä noita YR:n aurinkotuotteita, esimerkiksi tuo rasva löytyy täältä
Tuo ACO:n voide taas on tarkoitettu kasvoille ja voin suositella tätä ihan superlämpimästi! Testailin noita ACO:n kasvojen aurinkovoiteita viime kesänä ja sen jälkeen suositellut ihan jokaiselle joka etsii juurikin kasvoille tukkimatonta ja tahmaamatonta aurinkosuojaa. Näitä löytyy ainakin sk 30 sekä tuo sk20 ja ovat siis äärimmäisen kevyitä voiteita, tuo sk 20 jättää ihon lisäksi mattapintaiseksi. Eivät tunnu ollenkaan siltä kun aurinkorasvaa levittäisi, enemmänkin ihan tavalliselta kosteusvoiteelta. Itse tykkään näistä hurjasti siksi ettei aurinkorasvaa edes huomaa kasvoissa, ennen kun niistä on tullut semmoinen inhottava tunne kasvoille, nimenomaan siis semmonen tahmainen ja ihoa tukkiva olo.

Pakko myöntää että olin ennen itse todella huono käyttämään Suomessa kunnon aurinkosuojia kasvoille, varsinkin jossei ollut virallisesti ottamaan aurinkoa uimalaan yms, tuon kanssa taas olen ehdottomasti ottanut tavaksi myös kasvojen rasvailun silloin kun paistaa, ihan siis päivävoiteen tapaan! Tämä siis alunperin saatu blogin kautta ja myydään apteekeissa.

Tulin juuri kävellen yhdistetyltä neuvola-kauppareissulta ja nyt on kyllä niin poikki!! Oli reissulla SportsTracker päällä ja tulipa näkjöjään yhteensä käveltyä melkein 7km, huhheijaa. Nyt kun taas välipalaa vedetty naamaan niin voikin taas mennä pihalle aurinkoon köllöttelemään 😉

Jos esimerkiksi nuo aurinkotuotteet kiinnostaa niin YR:llä on muuten nyt käynnissä äitienpäivä-kamppis ja 11.5 saakka -50%
alennus ostoskoriin ensimmäiseksi lisätystä tuotteesta koodilla MOM1605 . Yvesille pääset tästä!

Sisältää kaupallisia linkkejä. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *