Loistava päivä alkaa omalla kahvihetkellä

Mulle aamukahvi on aina ollut tietynlainen zen-hetki ja ilman tietynlaista aamurauhaa ei päivä usein voi alkaa kovin hyvin. Nimittäin oli herätys sitten kuinka aikaisin tahansa, ei siitä aamukahvista ja omasta hiljaisesta hetkestä voi tinkiä. Kaksi kuppia kahvia ja datailuhetki aamun hiljaisuudessa ovat itselleni tapa rauhoittua aamulla ja herätä uuteen päivään. Pahin skenaario olisi joutua heräämään kiireessä ja joutua tyytymään pikakahviin, sen oman rauhan lisäksi kun myös laadukas kahvi on minulle se juttu!

Viimeiset puoli vuotta on tullut keiteltyä kahvit taas vaiheeksi Gaggian espressokeittimellä, jolla kieltämättä saa aivan priimaa kamaa. Samalla tuo joka aamuinen kahvinkeitto on ollut semmoinen herätysoperaatio kun sen kahvakeittimen kanssa menee helposti se 10-15minuuttia säätämisen ja maidon vaahdotusten ynnä muun puhdistuksen kanssa. 

Jos tällä hetkellä voi jostain säästää edes muutamia minuutteja aikaa, niin se on suuri plussa! Varsinkin kun meidän perheessä nämä aamut ovat juurikin ehkä niitä hiljaisempia hetkiä kun vauva lähes poikkeuksetta on aina unilla, jolloin meillä hoidetaan kotihommat ja tietty vietetään tätä mamman kahvihetkeä.

Kaivoinkin tällä viikolla pitkästä aikaa kaapin perukoilta Nespresso Latissima-koneeni ja tilasin megaläjän kapseleita varastoon. Tajusin nimittäin joku aika sitten että omiin aamuihini tuo tällä hetkellä aivan valtavan helpotuksen se, että kahvin saa oikeasti taas sillä napin painalluksella. Ja onpas oikeasti suuri helpotus siihen aiempaan verrattuna! Sillä aikaa voi tehokkaasti tehdä vaikka jotain muuta kun kahvi tekeytyy kuppiin, multitasking you now.. 😀

Jossain vaiheessa käytin pitkään kahvimaitona soijamaitoa, mutta taisin joskus viime syksynä siirtyä taas perinteiseen kevytmaitoon. Vaahtoaa superhyvin ja vaikka muuten juonkin rasvatonta maitoa, on kahviin ehdottomasti oltava kevytmaitoa. Muuten maku lattessa on vaan kertakaikkiaan liian liru! Pitäisi muuten ostaa testiin sitä Alpron kahvimaidoksi suunniteltua soijamaitoa.

Täällä olikin joskus puhetta lempparikapseleistani ja pakko sanoa, että ehdottomin lemppari nr.1 on tuo Roma, aina vuodesta toiseen. Myös Capriccio ja Volluto ovat aina varmoja valintoja. Haluan jotenkin mahdollisimman tujua kamaa ja tuo on omaan makuuni tarpeeksi vahva, tilaan kuitenkin aina noin 5-7 eri kahvilaatua niin ei tarvitse aina sitä samaa juoda ja voi välillä vaihtaa johonkin kevyempään paahtoon. Noita kun saa esimerkiksi aina vaikkapa vain tuon yhden pötkön tuota tiettyä. Harmittaa ettei sitä hasselpähkinä-kausimakua ollut tullut jäädäkseen! Se oli nimittäin ehkä lempparein kaikista joskus toissavuonna? Hitto!

Pakko sanoa, että tuo kone on kyllä aamujen pelastaja! Ei voisi helpommin lähteä aamut käyntiin kun voi heittää koneeseen mieleisensä kapselin ja kone valmistaa kahvin maitovaahtoineen valmiiksi kuppiin. Kahvi kun on itselleni ehdottomasti niitä arjen tärkempiä juttuja tai ainakin aamujen ;D

Mitenkäs teillä keitetään kahvit? Onko teillä keittiössä kapselikeitin, tavallinen kahvinkeitin vai joku aivan pro-keitin? 🙂

10 vastausta artikkeliin “Loistava päivä alkaa omalla kahvihetkellä”

  1. Aamukahvihetki on tämänkin äipän rauhoittumisaikaa 🙂 Keitän kahvit ihan vaan Moccamasterilla, ja päälle paljon kevytmaitoa 😀

  2. Mä en oo jostain syystä moneen viikkoon juonut kahvia, mutta juon nykyään melkeen aina vastajauhettua kahvia. Ihan tosi hyvää ja paljon parempaa kuin valmiiksi jauhetut. Vielä kun saisi mutteripannun tai jonkun muun kahvipannun ostettua.

    Meillä on kans pari kahvikonetta, mutta ei ole tullut pitkään aikaan niillä tehtyä mitään. Viimeksi ostin soija cappucinoa ja macarons teetä, mutta en ole niitäkään vielä muistanut kokeilla.

  3. Meiltä löytyy kotoa sekä perinteinen suodatinkeitin sekä Nespresso Lattissima. Aamuisin kaipaa ihan perinteistä kahvia, mutta päivisin saatan helposti tehdä espresson tai cappuccinon.

  4. Alpro tekee myös kookoksen makuista kahviin tarkoitettua maitoa (se nimi on for professionals samoin kun siinä soija-versiossa:)) kannattaa kokeilla jos tykkäät kookoksen mausta! Ja ne vaahtoutuu kanssa tosi hyvin.

    1. Oho, hei kiitos vinkistä! Oon nähnyt kaupoissa vaan just sitä ammattilaisten soijamaitoa, mutta pitää ehdottomasti ostaa noita molempia testiin 🙂

  5. Tulet myöhemmin ymmärtämään juuri tästä syystä Pikku Kakkosen merkityksen näihin hyviin aamuihin ??

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.