Actionviikon höpinät

Meidän pienellä pulloposkella oli tällä viikolla ensimmäinen lääkärintarkastus sitten sairaalasta kotiutumisen. Kasvu on edennyt hienosti ja tällä hetkellä meidän kohta 6-viikkoisella pikkuisella on pituutta 53cm ja painoa 4450g. Ja eihän tuota kasvua edes itse huomaa, tuntuu että toinen on edelleen yhtä pieni kun kuukausi sitten!
Viime päivät ovat olleet melkoista haipakkaa. Ensin soittelin suurinpiirtein kokonaisen päivän ympäri maistraattia meidän nimen vahvistus-asian tiimoilta, kunnes selvisi ettei isyyttäkään oltu vielä vahvistettu ja homma etenee aikalailla toimistosta toiseen. Nyt on kuulemma isyysasia hoidettu kuntoon ja seuraavaksi täytyykin sitten soitella sinne, että voisiko tuota nimen vahvistamista vuorostaan nopeuttaa, että pääsisimme vihdoinkin hakemaan sitä passia 😀 Kamala paniikki koko passiasiasta. Eilen sitten meni käytännössä koko päivä Mauin eläinlääkärirumbaan. Se alkoi oksentelemaan ja selvästi aristeli vatsaansa ja pelättiin sen jo syöneen jotain myrkkyä ulkoa. Tuntien tutkimusten ja reilun 500 euron jälkeen selvisi, että M oli ilmeisesti syönyt ulkoa vatsansa täyteen hiekkaa, joka oli sitten ärsyttänyt vatsan ja aiheuttanut pahan ummetuksen. Way to go! Maui syö kertakaikkiaan ihan mitä vaan.. Onneksi asia kuitenkin selvisi.

Noista Camala Artin ihanista vauvavuosikorteistahan postailin täällä 🙂
Tänään
olisi sitten vuorossa megasiivousta ja viikonlopun ristiäisten
valmistelua, eli edelleenkään ei hengähtämään ehdi. Yritän saada enimmät
pikkuhommat alta pois aamupäivän aikana tässä toisella kädellä niin ei
illalla iske mikään paniikki kun on kaikki vielä kesken. Vauvalla on nyt jo monta päivää ollut joku itkuvaihe, eikä oikein meinaa rauhoittua muuta kun rinnalle. Taisin ehkä jo aiemmin joskus siitä mainita, jokatapauksessa se jatkuu siis edelleen.
 
Nukuta ei päivisin käytännössä ollenkaan (paitsi vaunuissa) ja sitten alkuillasta alkaa ilmeisesti väsykiukku, mutta silti ei suostuta nukahtamaan kun aivan hetkeksi. Sitten kun tehdään iltatoimet ja iltanukutus tuutilauluineen, niin nukahtaa kyllä heti ja viime yönä nukkui putkeen ennätyksen 6,5h!!! Heräsin jo itse hätähousuna neljän jälkeen valvomaan, enkä saanut unta kun odottelin milloin pieni alkaa heräilemään, mutta toinen veteli niiiin tyytyväisenä vielä sikeitä.
 
Muutenkin ollaan oltu ihan symbioosissa nyt päiväkaudet kun pieni haluaa olla juurikin lähellä jatkuvasti ja pienetkin kotityöt ovat olleet vähän haasteellisia ;D Nytkin poika on tuossa viekussa ja taitaa juuri alkaa torkahtamaan.
Kivaa viikonloppua muuten!!

4 vastausta artikkeliin “Actionviikon höpinät”

  1. Moikka! Olisi kiva ja kiinnostavaa kuulla sun miehen ajatuksia raskaus- ja vauva-ajasta :)* tykkään lueskella sun rentoja ja aitoja tekstejä, blogisi on virkistävä löytö!

  2. Hän on niin ihana <3 Tarkkaavaisena katselee ja ihmettelee maailmaa 😀 Toivottavasti itkuvaihe alkaisi hellittää ja hienoa, että nukkuminen öisin kuitenkin sujuu!

    Voi Maui-parka, onneksi syy sairasteluun selvisi ja ei ollut myrkytyksestä tms. kyse. Eläinlääkärikäynteihin kyllä uppoaa niin kauhea summa rahaa, että senkin vuoksi toivoisi, ettei tarvitse usein vierailla. Sekä tietenkin ennen kaikkea sen takia, että lemmikki voisi hyvin eikä joutuisi tutkimuksiin (vaikka toki on ensiarvoisen tärkeää viedä lääkäriin heti, jos vaikuttaa siltä, että joku on pielessä). Mun pikkuinen oli kipeänä myös ja käytiin pariin otteeseen tutkimuksissa, laskun summa hipoi jo 1000 euroa, mutta silti olen niin onnellinen, että käytiin, nyt kaikki on taas onneksi kunnossa 🙂

    Tsemppiä myös passiasian kanssa ja ihania päiviä muutenkin teidän vauvakuplan sisälle! 🙂

    1. Hihi <3 Onneksi on vakuutus hauvoille, niin auttaa jo hurjasti noihin kuluihin! Ja kyllä se lääkärissä käynti aina kannattaa 🙂 Kiitos kovasti ja ihanaa kesän jatkoa sulle 🙂

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.