Meillä hymyillään!

Nyt kahden latten jälkeen alan saamaan aivot viimeinkin siihen kuntoon, että jaksoin avata bloggerin. Viime yönä tuli nimittäin valvottua melkoisesti vauvan itkun vuoksi. Ensimmäinen kerta oikeastaan ikinä kun näin käy! Olin aivan ihmeissäni kun ”jouduin” ottamaan pienen viekkuun omasta sängystä jo puolenyön aikaan, yleensä kun tämä heräilee ensimmäisen kerran vasta 2-3 aikoihin.

Eilen käytiin tosiaan viimeistelemässä passihakemus (jee! olen muuten kuulemma tällä hetkellä virallisesti yh kun meidän yhteishuoltajuussopimus ei kuulemma vielä ole päivittynyt rekisteriin :D), ostamassa matkarattaat ja kaikenlaista. Vaunuilla tuli siis kärräiltyä ympäriinsä ja poika nukkui ennätyspaljon koko päivän. Aluksi ajattelin, että pieni valvoi yön runsaiden unien vuoksi, mutta sitten hoksasin! Sain nimittäin eilen itse vatsakipuja raa’asta sipulista ja se samainen on varmasti aiheuttanut vatsavaivoja myös pienelle ja pitänyt tätä hereillä. Ensimmäisen kerran huomaan jonkun syödyn asian vaikutuksen poikaan. Nyt sitä ollaan kuitenkin varsin hyväntuulisena taas kerran 😀

Sain muuten viime viikolla vihdoinkin napsastua kuvat ensimmäisistä kunnon hymyistä! Ennen tätäkin on tullut paljon hymyiltyä, lähinnä siis pieniä tahattomia hymyjä itsekseen. Parin viikon aikana ovat kuitenkin tulleet kuvioihin nuo selvät tarkoituksellisemmat hymyt, joissa pieni selvästi vastaa omiin eleisiini. Hymyjä tulee ehdottomasti eniten aamulla esimerkiksi hoitopöydällä, taitaa poika nimittäin olla äitiinsä tullut ja aamuihmisiä, heheh.

Olin muuten vaan napsimassa kuvia ja lässyttämässä pojalle kun aivan sattumalta bongasin tämän ensimmäisen näin leveän hymyn viikko sitten. Ette usko kuinka sinä sydän suli! Olin niin innoissani! Nyt noita hymyjä tosin tulee useita ihan päivittäin pienelle höpöttäessä, mutta aina ei ehdi jokaisesta saamaan kuvaa vaikka kuinka haluaisi 😀

Hihhih! Pahoitteluni maailman surkeimmista kuvista. Mulla alkaa nimittäin puhelinkin vedellä viimeisiään ja tekisi joka päivä mieli tilata uusi. Tuo vanhakin pitäisi kuskata huoltoon kun kuumenee välillä kovin epäilyttävästi.. Muutenkin perusjuttu, että juuri siinä kuussa kun ei saa noiden Kelan systeemien vuoksi tuloja mistään, tekisi mieli ostaa sitä sun tätä. Huomenna olisi nimittäin palkkapäivä jossen olisi äitiyslomalla ja jotenkin unohtaa kokoajan, ettei sitä palkkaa nyt enää tässä kuussa tosiaan tule. 
Sain kamalan morkkiksen viime viikolla kun nostin Ranskan reissua varten mun toisesta säästösopimuksesta rahaa. En siis ole nostanut sieltä euroakaan yli 2 vuoden kuukausittaisen säästämisen aikana ja käytettäväksihän ne on sinne säästetty, kuitenkin ahdistaa että joutui kajoaman niihin vaikka kyse nyt olikin muutamasta satasesta. Pelottaa nimittäin, että kynnys jotenkin madaltuu ja innostuukin nostamamaan sieltä enemmän (ja tilaamaan Balenciagan, jota viimeksi eilen katselin :D). Uusi läppäri pitäisi jokatapauksessa viimeistään syksyllä ostaa, joten asiat tärkeysjärjstykseen!
Aurinkoista tiistaita!

8 Replies to “Meillä hymyillään!”

  1. Ihania kuvia! 🙂
    Onko sulla muuten ollut Blogger outo viime aikoina? Itse nimittäin avattuani blogini huomasin, että kaikki kuvat olivat menneet vasempaan reunaan, vaikka niiden pitäisi olla keskellä! :O Sain ne kyllä muokattua takaisin keskelle, mutta nyt blogin kanssa on muita ongelmia… En jaksa niitä kumminkaan tänään korjata.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *