Alkuviikon kuulumiset ja vauvalle säästämisestä

Kuulumisia ei olekaan tullut muutamaan päivään kirjoitettua ja aloin jo itsekin miettimään, että mitäs tässä onkaan tullut puuhailtua! No eilen ainakin tuli pojan kelakortti postitse, piti ihan sekunnin murto-osa ihan miettiä, että kenen nimi tässä kuoressa nyt oikein on. Ensimmäinen kirje pojalle omalla nimellä siis. Mulla on kamala himo päästä avaamaan pienelle oma tili ja pitäisikin varata elokuulle pankkiin aika. Samalla täytyy pistää pystyyn säästösoppari ja tallettaa lahjaksi saadut sataset poikimaan. Toivottavasti enteilee sitä, että pojasta tulee miljonääri 😀 Itsellä kun oli omalla tilillä 10 ikävuoteen mennessä joku hikinen 1000 markkaa ja tällä pojalla 7 viikon iässä enemmän, tästä on hyvä lähteä säästämään! 
Musta tuntuisi ihan kamalalta olla säästämättä omalle lapselle, kai se johtuu siitä kun on tottunut säästämään itselleenkin. En voisi kuvitellakaan, että käyttäisin lapsen rahoja höpöhöpöostoksiin. Ainakin tässä vaiheessa menot ovat pikkuvauvasta niin pienet, ettei tosiaan ole mikään ongelma maksaa niitä omasta pussista ja ohjata lapsilisiä lapsen omalle tilille poikimaan. (Mitä niitä menoja nyt siis on tällä hetkellä.. vakuutus ja vaipat 😀 Eri asia varmaan sitten kun vingutaan tonnin älypuhelinta ja satasen farkkuja, haha!) Itse koen, että on todella tärkeä juttu säästää myös lapselle pitkällä tähtäimellä. Siinä onkin sitten asiat hyvällä mallilla kun on 18 vuoden päästä jemmassa omalla tilillä rahat autokouluun ja omarahoitusta omaan ensiasuntoon! Nyt kun alkaa säästää edes 50 euroa kuussa, niin on 18-vuotiaana yli kymppitonni koossa jo ilman tuottoja 😉 Kysynpä vaan miksei mulle perustettu moista rahastoa lapsena?!

Perjantaina haettiin pitkästä aikaa pizzat 😀 Ennen oli naapurissa Weeruska (ja lemppareimmat pizzat) ja nyt on Pizzeria Uno tuolla Oulunkyläntiellä. En itse kestä yhtään niitä kebab-paikkojen pizzoja, mutta onneksi meillä on lähellä tuo Uno. Tosin sinnekin mennään aina autolla 😀

Bongasin lenkillä Kumpulasta salakahvilan. Ihana paikka! Mun pitää käydä täällä itseasiassa huomenna. Rakastan Käpylää ja lähialuetta kun täältä löytyy yhä enemmän kaikenlaisia pieniä ravintoloita ja kahviloita 🙂

Pienen kanssa chillailua!

Me ollaan välillä pähkäilty että minne muutetaan seuraavaksi. Käpylässä alkaa olla kolmioissa nimittäin hinnat niin pilvissä, että esimerkiksi hyväkuntoisesta kolmiosta saa pulittaa helposti jopa lähes 350-400te ja puhumattakaan sitten niistä puutaloista jos haluaa omaa pihaa. Helsingissä asuessa on jotenkin sokaistunut jo noille asuntojen hinnoille ja aivan pokkanaan itsekin välillä tiirailee jotain 400 000 euron asuntoja, kunnes havahtuu että sehän on melkein puoli miljoonaa!!! Jos asuisi itse vielä muualla kun Helsingissä, varmaan pökertyisi noille hinnoille. Tosi mielellään kuitenkin jäisin Käpylään vaikka ikuisesti!
Esimerkiksi Jollaksessa on tänä vuonna ollut pari kivaa ja varsin kohtuuhintaista rivaria myynnissä ja ollaan kuultu, että Jollas on alueena todella kiva ja rauhallinen. Meille kun todella monet kantakaupungin ulkopuoliset alueet ovat täysin vieraita. Käytiin lauantaina ajelemassa autolla Jollaksessa ja ei olisi ollenkaan pahitteeksi asua noin lähellä merta. Sinne tosin ajoi meiltä kauemmin kun Tuusulaan, joten saa nähdä onko sekin nyt alueena pois laskuista 😀 Mitään kiirettähän meillä ei onneksi ole tästä vielä muuttaa pois!

Melkoista selfiepläjäystä taas! Tänään onkin sitten kaikenlaista hommaa ja pakko suunnata naperon kanssa keskustaan hoitamaan asioita 🙂

16 vastausta artikkeliin “Alkuviikon kuulumiset ja vauvalle säästämisestä”

  1. Suosittelen katselemaan asuntoja myös Porvoosta. Muutettiin tänne vuosi sitten ja nyt on vauva tulossa enkä keksi ihanampaa paikkaa kasvattaa pientä.

    Asuntojen hinnat on myös maltilliset. Ostettiin juuri rivitaloasunto 93 neliötä ja hintaa alle 200 000 euroa ja juuri rempattu vielä 🙂

    1. Itseasiassa ollaan katsottu ja siellä on tosi ihania! Mutta mulla ei ole ajokorttia, joten liikkuminen Helsinkiin töihin olisi tosi hankalaa bussilla ellei hommaa ajokorttia, tosin kaksi autoakin tulee melko kalliiksi :/ Esimerkiksi juuri Tuusula on paljon lähempänä, mutta sieltäkin olisi bussilla kulkeminen jotenkin tosi hankalaa ja aikaavievää. Kulkisipa Porvooseen juna 🙁

  2. Pakko kysyä, mistä nuo mustat hapsulliset shortsit jotka on sinulla kuvassa?

  3. Ärsyttävää kun ei itselle säästetty kanssa mitään, lapsilisätkin vietiin 😀 Tosin eihän sille mitään voi jos vanhemmillakaan ei ollut rahaa mutta veikkaan ettei silti olisi tullut mieleenkään säästää miulle…ajokorttikin jäänyt ajamatta koska senkin olisi saanut maksaa itse.

    1. Joo mulla vähän sama ajokortin kanssa, tosin oli jossain vaiheessa siihen rahat mutten vaan ehtinyt tai jaksanut ajaa 😀 mutta osaapa itse ainakin aloittaa sen säästämisen 😉

  4. Tuli mieleen, että eikös sulla ollut sisko? Ja äiti asui Ruotsissa? Ainakin muistelisin että joskus kirjoitit heistä 🙂 Oletko paljon tekemisissä heidän kanssa? Ja siis ei ole pakko vastata jos on liian henkilökohtaineb kysymys mutta jostain vaan tuli mieleen 😀

  5. Meinasi leuka loksahtaa tuohon 300-400 tuhanteen euroon. ? Ostimme miehen kanssa vuosi sitten Turusta osittain rempattavan omakotitalon, vähän alle 200 000:lla 3 km keskustasta. Vaikka remppaan menee rahaa, on hinta mielestäni juuri kipurajalla. Ootteko harkinneet muita kaupunkeja kuon Helsinki? Esim. Turusta tai Tampereelta voisi myös käytyä työpaikkoja.

    1. No jep!! Turustakin saa niin ihania kämppiä ja ihan älytöntä, ettei ole edes Helsinkiin nähden mikään "syrjäseudun pikkukaupunki"!! Mulla ei oikein ole omia töitä muualla kun Helsingissä mikä vähän rajoittaa, pitäisi ihan vaihtaa alaa. Ja muuten kyllä viihdyn täällä, mutta nuo hinnat.. blaah! :/ Tietty aluekin on valintakysymys, mutta ei me nytkään ihan keskustassa asuta ja noissa hinnoissa mennään.. 😀

  6. Joo, en kestä näitä pääkaupunkiseudun asuntojen hintoja. Ihan hirveitä. :/ Mä suosittelisin Espoota vaikka on täälläkin aika kalliita kyllä. Ollaan tässä Leppävaaran lähellä ja Hgin keskustaan n.9 km, hyvät ulkoilumaastot, hyvät yhteydet ja palvelut, meri ja rantakin lähellä (Munkkiniemi!) ja muutenkin kyllä kaikinpuolin ihan täydellinen asunto ja sijainti. Mihinkään kovin kauas ja pidemmälle Espooseen en kyllä muuttaisi, jotenkin peräänkuulutan aina hyviä kulkuyhteyksiä mutta kaikkihan loppupelissä riippuu ihan siitä missä käy töissä 😀

    1. Sieltä oon myöskin välillä tiiraillut ja löytyy kivoja! Voisin kyllä ihan hyvin itse muuttaa Espooseen (ja Vantaallekin, kunhan on rauhallinen alue :D), just pitäisi kyllä olla sijainnista perillä ettei mene tekemään kauppoja jostain Kirkkonummen rajalta 😀 Ja hyvät liikenneyhteydet on aivan must! Varsinkin siis kun mulla ei tosiaan edes ole ajokorttia 😀 Täytyy huvikseen kurkkia tuolta Leppävaaran hoodeilta!

  7. Sama ongelma on meillä, kun pitää lähitulevaisuudessa vaihtaa tästä kolmiosta suurempaan. Meillä kun tarvitaan työhuonetilaakin, niin lisää entisestään huoneiden tarvetta, huoh! Espoota olen nyt katsellut sillä silmällä, vaikkakin Helsingistä poismuutto olisi stadilaiselle kova pala.

    En tiedä tarkalleen minkälaisesta tehtävästä jäit äippärille, mutta luulen vahvasti, että ollaan ainakin samalla alalla. Ainakin nämä säästämispuheet on kuin yhteisestä suusta 😀 Siitähän ollaan välillä kriittisiä, ettei lapsilisää pitäisi maksaa niille, jotka pystyvät "sijoittamaan" sen. Itse taas näen asian niin, että ko. lisä kuuluu kaikille ja sen turvin voidaan turvata aikuisuuden omavaraisuutta. Mieti, jos esimerkiksi 17 vuoden aikana kertyneet lapsilisät sijoittaisi turvallisesti ja nauttisi tuotosta vasta eläkeiässä. Ei tarvitsi itkeä alhaisen (kansan)eläkkeen kanssa ja turvaisi elämänlaatunsa myös työtulojen päättymisen jälkeen.

    -Shekerim

    1. Jep, en itsekään kyllä kovin mielellään haluaisi Helsingistä pois, mutta kyllä Espoo ja ehkä Vantaakin (:D jos löytyisi hyvältä rauhalliselta alueelta superihana rivari tai paritalo) menettelisi! Mä oon ollut pari vuotta pankissa keskitetyissä toiminnoissa parissa eri hommassa, mutta sitä ennen kyllä sai jumppailla noita sijoitusjuttuja ihan kyllästymiseen saakka 😀 Munkin mielestä siis lapsilisä ehdottomasti kuuluu kaikille, en itse edes väitä että se olisi mitään lisätuloa mulle vaan nimenomaan ehkä valinta karsia omista menoista ja säästämisestä, että saa pienelle säästöön. Voihan ne rahat jossain muussa perheessä mennä vanhempien kaljoihin ja röökeihinkin, joten ehkäpä parempi näin 😀

      Mä pistän lapsilisistä maksimissaan puolet johonkin sijoitustuotteeseen, että jää myös semmosta irtaannutettavaa rahaa tilille "turvaan", mutta veikkaisiin tosiaan että niille jokatapauksessa ihan kiva tuotto ehtii 17-18 vuodessa kertymään ellei nyt kaikki tässä maailmassa mene aivan sekaisin 😀 Pitää sitten naperollekin paasata säästöistä, ehkä sekin innostuu heti aloittamaan vaikka just ton eläkesäästämisen! 😉

    2. Lapsilisät voivat myös mennä ihan ruokaan, vaippoihin ym. perheen päivittäistavaroihin…

    3. No tietysti, niinhän ne meilläkin menevät 😀 Tosin vaan omasta pussistamme, jolloin käytän luonnollisesti vähemmän rahaa itseeni ja ohjaan lapsilisät suoraan lapselle. Muutenhan siirtäisin ne säästörahat omista rahoistani, nyt ne vaan laitetaan menemään Kelasta suoraan lapsen tilille.

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.