Yksi latte, kiitos!

…paitsi ettei se yksi kyllä riitä vielä mihinkään 😉 Huomenta jokatapauksessa mun aamuhetkestä! Tänään nukuin aivan ennätyspitkään eli toisinsanoen yli kahdeksaan 😀 Napero oli eilen illalla niin hassulla päällä, että suostui aina vaan hetkeksi nukahtamaan omaan petiin ja juuri kun olin itse saamassa varman viiden nukutuksen jälkeen unta, heräsi pieni uudestaan. Loppupeleissä tuhisi ja pyöri sitten meidän välissä. No jokatapauksessa on tullut viime yönä heräiltyä aikalailla kokoajan, joten nyt tarvitsee tankkausta!
Jonkun aikaa on tullut keitettyä aamulattet tuommoisiin lattelaseihin, jotka olen saanut blogin kautta Nespressolta. Tykkään noista hurjasti! En ole ikinä muuten ennen keittänyt kotona kahvia laseihin. Lisäksi olen löytänyt yhden lempparikahvin noiden vakiintuneiden vakarikapseleiden ohelle.

Tuo Envivo Lungo on uusi lungo-kapseli ja on yksi noista lungo-kahveista, jotka soveltuvat siis erityisen hyvin juurikin maitokahveihin. Tuossa Envivossa on vahva ja karamellinen paahto, vahvuusasteikolla on sieltä vahvimmasa päästä. Itse pidän juurikin erityisen vahvoista kapseleista (kuten nyt esimerkiksi se Roma, joka jostain syystä nyt vaan on lemppari jo yli 4v ajan noista!) ja ehkä siksi olen tähänkin erityisen tykästynyt. Envivossa kerrotaan myös olevan mausteisen piparkakun aromi, yritin tässä oikein ajatuksen kanssa maistella ja kyllähän se ehkä sieltä vähän tuli esiin tai sitten vain kuvittelen 😀 Suosittelen kuitenkin testaamaan tuota varsinkin jos on maitokahvien ystävä!

Nyt olen keitellyt kahveja myös muutamista kapseleista, joita en hetkeen olekaan tilannut kuten Cosi ja tuo Vivalto Lungo. Keitän aina aamuisin yhden aina kutakin (juon siis aina muutaman kupin), niin saa kerrakseen vaihtelua jo yhteen aamuun!
En muista enää mainitsinko tänne siitä mun kauramaitokokeilusta? Ostin nyt kesällä monien suosituksesta testiin sitä Oatlyn iKaffe-kauramaitoa, joka on juuri kahvin kanssa tarkoitettu. Odotin siltä paljon, mutta jostain kumman syystä en kyllä itse sille syttynyt! Ei se pahaakaan ollut, mutta itse pidän huomattavasti enemmän soijamaidosta ja jopa siitä Alpron kookosmaidosta. En tiedä muuttuisiko mieli jos sitä kaurajuomaa joisi enemmän?
Ainiin ja jos on taas mielessä postaustoiveita, niin niitä saa heittää ilmaan 🙂

Lasit ja osa kapseleista saatu blogin kautta Nespressolta.

4 vastausta artikkeliin “Yksi latte, kiitos!”

  1. Tänään tuli käytyä täydentämässä kahvivalikoimaa liikkeessä ja testiin lähti juurikin tuo uusi Lungo sekä vanhoja suosikkeja, josta yksi on mm. Roma. Maitokahveja tulee laitteella tehtyä vähemmän, mutta nyt täytyy testata tätä uutta Lungoa siinä ja ehkäpä eri maidoillakin.

  2. Itse käytän kahvin seassa Alpron kookos-riisi-maitoa. Ihan parasta 😛 <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *