Koukussa Elloksen kotijuttuihin..

Apua! Oon tosissani jäänyt sen edelliskertaisen mattohehkutuksen jälkeen täysin koukkuun Elloksen kodin juttuihin. Nuo sivut ovat oikeasti aivan loputon suo kun koko ajan löytyy aivan liikaa kivoja juttuja. En olisi ikinä voinut uskoa että näin käy 😀 Kotikuulumisia laitan sitten taas jossain vaiheessa, mutta tällä hetkellä on jotenkin meneillään kamala sisustusvimma. Olen selaillut vaikka mitä kotijuttuja.

Petivaatteet ovat aina olleet omalla kohdalla semmoinen heikko kohta (koska ehkä paras asia johon voi panostaa ovat hyvät yöunet ;)) mutta nyt on tullut kuikuiltua ihan kaikenlaisia kalusteitakin. Tuo Ellos on vähän kun Ikean kivempi versio ja varsinkin kun tuonne tulee välillä ihan huiseja alekoodeja, niin voi säästää oikeasti ihan kunnon summia..

1. Pieni sohvapöytä täältä 2. Nojatuoli täältä 3. Sivupöytä/yöpöytä täältä 4. Sohvapöytä täältä
Ihan supersuloinen tuo nojatuoli! Sopisi hyvin esimerkiksi makkarin nurkkaan. Tuo messinkisen värinen sivypöytäsetti taas menisi helposti esimerkiksi yöpöydästäkin. 
Sen aiemmin hehkuttamani Tanger budjetti-paimentolaismaton lisäksi löytyi vaikka mitä kivaa mattoakin samaan tyyliin! Lempparini ovat ehdottomasti tuo 3. ja 4. 🙂

1. Ryijymatto täältä 2. Turkoosi persialaistyylinen matto täältä 3. Ihana paimentolaistyylinen matto täältä 4. Matto paimentolaistyyliin täältä

1. Pussilakanasetti pestyä puuvillaa täältä 2. Pussilakanasetti satiinia täältä 3. Pussilakanasetti puuvillasatiinia täältä 4. Pussilakanasetti puuvillaa täältä

Mulla oli ennen päähänpinttymä juurikin puuvillasatiinisiin petivatteisiin, niitä oli nimittäin aina oltava! Ja pakko kyllä sanoa, että onhan se kyllä supermukava materiaali petivaatteisiin. Antaa nimittäin juurikin semmoista ylellisyyden tuntua. Yksi juttu mitä omasta liinavaatekaapista ei vielä löydy, on pellavaiset petivaatteet. Ellokselta löytyi niitäkin ja ehdottomasti meinaan jossain vaiheessa semmoisetkin vielä hommata.

Laitan teille vielä jakoon pari ihan superalekoodia tuonne Ellokselle!!

Koodi 345422 nimittäin antaa -40% tilauksesi kalleimmasta tuotteesta. Tarjouksen ehdot postauksen lopussa. Hyvä sauma säästää oikeasti hurja summa esimerkiksi juuri jossain sisustushankinnassa kuten kalliimmissa pussilakanoissa 🙂 Voimassa 11.9 saakka.

Koodi 345418 antaa tervetuliaistarjouksena -50% alennuksen kalleimmasta tuotteesta, sekä postimaksun veloituksetta! Voimassa 30.9 saakka.

Aika hurjia alekoodeja siis!
Shoppailemaan Ellokselle pääset tästä!
Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.

40% alennusta tilauksesi kalleimmasta tuotteesta!

*Tarjousehdot:

Alennus koskevat uutta tilausta Elloksen valikoimasta. Alennus koskee normaalihintaisia vaatteita, kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja. Alennukset ovat voimassa 11.9.2016 asti, ja sen voi käyttää vain kerran. Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tilaajaetuihin, ale-/kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin, Design by -tuotteisiin eikä Ei alennusta -tuotteisiin.

Tarjousnumero: 345422 

Tervetuliaistarjous! 50% alennusta tilauksesi kalleimmasta tuotteesta + säästät toimituskulut!

*Tarjousehdot:

Edut koskevat uutta tilausta Elloksen valikoimasta. Alennus koskee normaalihintaisia vaatteita, kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja. Edut ovat voimassa 30.9.2016 asti, ja ne voi käyttää vain kerran. Säästät normaalipaketin toimituskulut (norm. 5,20). Tili- ja laskuasiakkaan toimitusmaksu ilman toimituskuluja 0,-/tilaus, käteisasiakkaan 2,90/tilaus. Etuja ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tilaajaetuihin, ale-/kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin, Design by -tuotteisiin eikä Ei alennusta -tuotteisiin.

Tarjousnumero: 345418

9 Replies to “Koukussa Elloksen kotijuttuihin..”

  1. Mä oon kans lähes kieltänyt itseltäni koko sivuston, sen verran koukuttava se on. Jos vain hinnat ois hieman edullisempia…tosin nuo alekoodit on kyllä just hyviä, sain mm. Ihanan villamaton melkein satasella kun ovh oli yli 300 euroa 🙂 lakanoista puheenollen, onko Elloksella enää ollenkaan parisängyn pussilakanoita? Mä en oo bongannut, harmi kyllä.

    1. Onneksi en ole yksin tämän kanssa siis!! 😀 Siis en voi käsittää noita alekoodeja, ihan huippu käyttää juuri esim mattoon tai pussilakanoihin! Ja en valitettavasti tiedä tuosta parisängyn lakana-asiasta, en olekaan itse niitä sieltä kurkkinut 🙂

  2. Elloksella on kyllä ihan mahtava sisustusosasto! Sieltä löytyis kyllä monta kodillista kaikkea kivaa! 😀

    Mäkin muuten oon heikkona lakanoihin… Nyt jotenkin kyllästyttää suurin osa mitä meillä on, mutten kuitenkaan halua niistä luopua. Vaikea tilanne 😛

    1. Niin..Pakko kyllä sanoa että petivaatteet on kyllä hankalia siinä mielessä kun voivat olla kovinkin kalliita eikä tosiaan kovin helppo käytettynä enää myydäkään? Tai myykö joku niitä? Jokatapauksessa ei nyt roskiinkaan viittisi heittää :/ En tajua miten mulla on kaikki nämä vuodet mennyt täysin ohi tuo Ellos!! 😀

    1. Juu ne on arvottu! Yhdessä postauksessa mainitsinkin, että voittaja julkaistiin instan puolella, koska onni suosi siis siellä osallistunutta 🙂

  3. Hei Iines! Olen jo useamman vuoden seuraillut blogiasi mutta en ole tainnut kommentoida kertaakaan. Eli ensinnäkin kiitos pirtsakasta ja mielenkiintoisesta blogista! 🙂 Minulla olisi eräs postaustoive. Meillekin on nyt tulossa perheenlisäystä parin kuukauden ajan ja haluaisin kuulla kokemuksia siitä, miten teillä totutettiin koirat (nykyään yksi koira tekstisi perusteella?) vauvaan? Oliko ongelmia? Voisitko antaa jotain vinkkiä tähän? Meidän koira ei ole tottunut lapsiin ja sen on oikeastaan ainoa asia mikä vähän jännittää vauvan tulossa. Toki olen lukenut asiasta ja perehtynyt erilaisiin tapoihin miten vauva ja koira kannattaa tutustuttaa ym., mutta olisi kiva kuulla sinun kokemuksesi 🙂 – Henna

    1. Heippa ja kiva kun kommentoit! Tästä koira-aiheesta kysytään aikalailla viikottain ja olen aina kaikkiin vastaillut täällä kommenttiboksissa. Voisi tosiaan olla aiheellista käydä asiaa läpi ihan yhteisesti 😀 Meidän toinen hauva on ollut nyt näyttely- ja pennutushommissa, joten yhden koiran taktiikalla on menty. Yritän tässä lähiaikoina saada postauksen kasaan! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *