Pakkailua ja kuulumisia

Huomenta! Tänään oli niin hämärä aamu, että olisi kyllä nukuttanut vielä pitkän aikaa aamukuuden jälkeen, mutta poika olikin sitten toista mieltä eli ylös vaan ja aamuhommiin. Mun täytyykin ehkä vielä toistaiseksi perua ne puheet 4kk hulinoista, koska noin viiden katkonaisesti nukutun yön jälkeen meillä on taas palattu lähes normaaleihin yöuniin. Tai siis poika saattaa herätä yhden-kahden maissa itsekseen hetkeksi pyörimään kehtoonsa, mutta nukahtaa heti uudelleen ja heräillään sitten yleensä ennen neljää hetkeksi ja siitä sitten vielä tunniksi-pariksi unille. Vajaa viikko meillä on 4kk ikään, eihän sitä toisaalta tiedä jossei hulinat vaan tule kaikille yhtä pahoina? Olen huomannut, että päivisin nukutaan nykyään ehkä vähän enemmän, ehkä kaikki ympäristön tarkkailu ottaa pientä niin voimille.
Aarghh, tänään onkin sitten virallisesti vuorossa pakkaus! Oikeasti mä vihaan pakkaamista, mutta vielä enemmän kuitenkin sitten purkamista.. Silloin toisaalta voi suosiolla heittää suurimman osan matkalaukun sisällöstä suoraan pyykkikoriin, joten pääsee sinänsä helpommalla. Eikä se pakkaaminenkaan olisi niin ärsyttävää, mutta mun pakkailut on aina niin monivaiheinen prosessi. Erikseen kaikki kosmetiikka (aurinkorasva, dödö, voiteet, shampoot…), sitten kaivetaan kengät jostain koloista, pakataan vitamiineja oikea määrä, särkylääkettä mukaan, kaikki elektroniikkavempaimet ja niiden laturit+johdot.. Ja vaatteet tuolta mun vaatekaapista, josta ei löydy kertakaikkiaan mitään!

Osaisipa vaan sen koommin stressaamatta lähteä reissuun, heittäisi laukkuun vaan bikinit, kirjan ja ostaisi kaiken muun paikanpäältä. Nykyään tietty pitää pakata vielä kaikki vauvankin tavarat. Oon koko viikon yrittänyt jotenkin siirtää sitä varsinaista pakkauspäivää, eilen kylläkin sain jo setvittyä kaiken kosmetiikan. (Laskin just noista keittiön pöydän puteleista, että niitä on 17 purkkia :D) Eipä ne roinat nyt itsestäänkään sinne laukkuun livahda, joten tänään pakko ryhtyä hommiin. Mun taktiikka on pakata viimeistään 2-3 pv ennen lähtöä ja tehdä vielä päivää ennen semmoinen karsintakierros kaikesta turhasta. 

Aloitin nyt muuten pitkästä aikaa karoteenitabletitkin! Reippaasti yli vuoteen ei ole tullut vedettyä karoteenitabukuuria ja ihan ehdottomasti kyllä huomaa eron. Esimerkiksi viime syksynä Indonesiassa ja talvella Havaijilla ei väri tuntunut tarttuvan entiseen tahtiin ollenkaan ja ilman tabuja tosissaan mentiin. Usein kun olen aina juuri vetänyt karoteenikuurin ennen reissua ja reissun aikana. Eli kylläpä ne vaan tehoaa kun aloittaa viimeistään 1-2 ennen reissua ja jatkaa kuurin loppuun. Nyt siis meneillään kuuri noista hyväksi havaituista Bioteekin Aurinkokapseleista. Paketti on näköjään uudistunut, mutta samaa tavaraa. Noissa on hinta-laatusuhde kohdillaan. Löytyy esimerkiksi Hyvinvoinnilta täältä.
Matkalukemistakin täytyy kaivella kaapeista. Harmittaa ettei nyt oikein ehdi enää ostamaan jotain kivaa pokkaria matkalukemiseksi, mutta löytyypä täältä omistakin nurkista muutama lukematon kirja, esim tuo Nesbo:n Lepakkomies, jonka ostin muistaakseni jo sinne Havaijille. En vaan tajua mikä noissa Nesbon kirjoissa on semmoista, etten vaan saa niitä luettua 😀 Ehkä nyt pakko antaa taas vaihteeksi mahdollisuus. Toisaalta ehkä vielä kentälläkin ehtii kirjaostoksille! Tiedättekö sen tunteen kun löytää parikin oikeasti kiinnostavaa pokkkaria, eikä vaan malta odottaa että pääsee lukemaan? Ei ole pitkään aikaan tullut semmoista tunnetta! Tai viimeksi jostain Keplerin kirjasta.

Tällä viikolla on ollut jostain syystä jotenkin tosi alakuloinen fiilis. Aamulla on ihan hyvä meno, mutta sitten on niin paljon hommia mitä tulee tohinalla tehtyä, että iltapäivästä onkin aivan poikki. Ehkäpä se aurinkoenergia ensi viikolla viimeistään pelastaa tilannetta! Tässä on kyllä ollut sen verran kaikenlaista hommaa esimerkiksi näiden asuntokuvioiden sun muiden kanssa, että pieni loma kyllä voi tehdä ihmeitä.. Huhheijaa! Vauvan ja kodinhoito, sekä kaikkien tuommoisten muiden juttujen hoitaminen on kyllä ihan kokopäivähommaa. Sitten vielä päälle nämä blogijutut päivittäin ja pakko ehtiä vähän liikkumaankin. Eipä ihme että kiirettä pukkaa! Onneksi pääsee lomalle Kit Kat-kuurille 😉
 
Aurinkoista päivää! 
Ps. Aloinpa tässä myös tuumailemaan, että mitäköhän ne kaikki postaustoiveet joita olette esittäneet. Olen osan jo unohtanutkin tässä tohinassa 😀 Eli jos jotain toivepostausta ei vaan kuulu, niin saa muistuttaa!
Sisältää kaupallisen linkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.