Asunnotton Iines kuittaa!

En eilen saanut aikaiseksi tulla tänne blogin ääreen. Koko päivän oli jotenkin todella levoton ja väsynyt olo, lisäksi oli vielä sata asiaa hoidettavana pakkaukseen liittyen. Meillä siis oli eilen asuntokaupat ja myimme siis virallisesti tämän Käpylän kämpän. Olen ollut jotenkin tosi psyykkeessä koko hommasta, ahdistaa jollain tapaa ajatella että asutaan tällä hetkellä jonkun toisen asunnossa! Samalla en haluaisi jotenkin muuttaa tästä pois ja vähän stressaa että päästäänkö uuteen asuntoon ennenkö tästä tulee lähtö. Mutta eiköhän se sitten helpota kun pääsee uuteen kotiin! Kai se on aina vaan se haikeus kun joutuu jättämään jonkun kodin taakseen. 
Muutenkin mietityttää, että katosiko meidän kämppärahat tuhkana tuuleen kun ei vieläkään saatu omiamme kaupasta tilille, piti nimittäin eilen tehdä pari maksua, mutta olikin sitten mahdotonta. Soittoa pankkiin, mutta tietysti ”poikkeuksellinen ruuhka” (perus), eikä viesteihin vastailla. Ehkä meitä on Danske Bankin kaupoilla huijattu ja meidän asunto ryövättiin, jäljelle jäi vaan kasa lainaa 😀
Käykää muuten katsomassa Snapistä (wp_aaltonen) hauska ”tarina” meidän kaupoilta ;D Olin eilen siellä superaktiivinen, vaikken tänne asti päässytkään.

Kävin pitkästä aikaa lounaalla tuossa Käpylän Cafe Soseessa. On kyllä aina tosi hyvä. Kohta ei ole enää sekään nurkilla, mööh 🙁 Ja edelleen muuten se Soseen brunssikin kokeilematta!! Tähän on tultava muutos ennen muuttoa.

Eilen oli historiallinen päivä sen suhteen, että ensin kävin ilman vauvaa lounaalla ja sitten vielä kaupassa ja postissa! En ole viikkokausiin ollut yhtä paljon pojasta erossa. Eilen oli senkin vuoksi historiallinen päivä, että poika kääntyi kyljeltään vatsalleen! Ekan kerran kun se onnistui niin johan oltiinkin sitten jatkuvasti kääntymässä. Voi toista! Olenkin jo tässä miettinyt, että milloin se tapahtuu kun kyljellään on jo ikuisuuden heilunut 😀

Sää oli yhtä harmaa eilen kun mun kaulaliina. Aamulla olin aivan varma, että tukahdun kuumuuteen (varsinkin näissä hormonihuuruissa kun on KOKO AJAN KUUMA) tossa villahuivissa, mutta ei kuulkaa mitään huolta siitä! Vähän jopa vilutti. Eli eipä harmita päästä lämpöön hetkeksi..

Ja guacamolea tuli myös eilen tehtyä perjantai-illan naboksi! Jos joku on vailla ohjetta, niin olen tehnyt sen joskus tänne!
Pakko kertoa tähän loppuun, että en IKINÄ pelaa mitään rahapelejä. Musta on jotenkin aivan sairasta kuinka koukussa ihmiset saattavat olla niihin, eri asia nyt tietty joku ihan satunnainen lottoaminen tai muu, mutta semmoinen jatkuva pelaaminen. Tiedättekö kun jollekulle pelaaminen saattaa olla kuin huumetta, heti kun saa rahaa tilille niin pelataan kaikki pois eikä välttis edes voiteta mitään. No mutta. Saatan siis muutaman kerran vuodessa lotota ja nähtyäni eilen mun kaverin facestatuksen, muistin Euro Jackpotin jättipotin ja tajusin että mullahan on Veikkaustilillä rahaa 😀 En enää saanut tehtyä Euro Jackpotia, mutta pari riviä lottoa kuitenkin. Ja aloin pelaamaan jotain Loton pika-arvontaa siellä! Eka pari kierrosta (joista voitin 1e, panos siis 50snt) ja sitten oli pakko laittaa ne voitotkin poikimaan, eli euro. Enpä kyllä enää voittanut mitään, mutta olisi varmaan jäänyt pelimoodi päälle jos olisi ollut enemmän rahaa tuolla tilillä. Vaarallista touhua siis. Onneksi ei ollut kyse omalla kohdalla kun eurosta 😀 😀 😀 Tämä siis tuli mieleen siitä, kun mietin tässä aamulla, että olispa kiva vielä kokeilla jos voittaisin! 
Nyt kyllä pidän itseni erossa rahapeleistä. Saa kuitenkin nähdä mitä lottorivien kanssa käy 😉
Myöhemmin tänään vielä luvassa alekoodia, joten stay tuned!!
 

2 Replies to “Asunnotton Iines kuittaa!”

  1. Tsemppiä Iines muuttoon ja kaikkiin järkkäilyihin! Mihin päin (noin niin kuin suunnilleen) olette muuttamassa?

    Kiitos hyvän mielen blogistasi, jolla tällainen ikisinkkukin aamunsa säännöllisesti aloittaa! 🙂

    1. Ihana kuulla, että höpinät piristävät <3 Muutetaan täällä Helsingin sisällä, en halua ainakaan toistaiseksi täällä enempää kertoa kun täällä blogissa on ollut satunnaisia sekopäitä liikkeellä, niin yritän vetää asumisjuttujen suhteen jatkossa rajan :/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *