Liian hyvä palkkarijuoma

Nyt kun on tullut palailtua sinne kuntosalin puolelle niin on lähiaikoina tullut käyttöä myös lisäprotskulle. Prodejuoma on nimittäin superhelppo ja nopea tapa tankata energiaa treenin jälkeen, meillä ainakaan harvemmin nimittäin on kaapissa valmiina ruokaa, saati sitten mitään edellisen päivän jämiä (koska syön nykyään niin paljon, että kaikki menee :D).

Maitorahkaa tulee silloin tällöin mussutettua sellaisenaan, mutta eipä sitäkään ihan viikkotolkulla jaksa vetää, ellei sitten smoothien muodossa. Sain joku aika taaksepäin kotiin lähetyksen Valion syksyn uutuuksia, joista eräs tuote nousi heti aivan suosikiksi!

Valiolle on nimittäin tullut uutuutena noihin Pro Feel-tuotteisiin myös laktoosittomia heraproteiini-jauheita, itse olen nyt testaillut tuota suklaata ja mansikkaa. Hehkutinkin tuota suklaa-jauhetta jo sekä Instan, että Snapin puolella ja olen niin kertakaikkisen koukussa! Tekisi mieli treenata jo senkin vuoksi, että pääsee juomaan tuota 😀 Monissa proteiinijauheissa kun saattaa olla epämiellyttäviä ja esanssisia makuja, joista maistaa että kyseessä on proteiinijauhe. Tämä on kuitenkin oikeasti hyvän makuinen!

Proteiinia näissä jauheissa on annosta kohden (eli n. 1dl jauhetta) 22g ja suunnilleen saman verran hiilareita. Lisättyä sokeria ei ole ollenkaan, tosin kuitenkin luontaista sokeria tuotteesta löytyy. Valiohan pyrkii tällä hetkellä radikaalisti vähentämään lisätyn sokerin määrää tuotteissaan, mikä on kyllä hyvä juttu! Useimmat jogurtit kun ovat aikamoisia sokeripommeja, siksi ainakin itse tulee harvemmin niitä ostettua.
Oma herkku-palkkari syntyy seuraavanlaisesti:
3dl maitoa
1 banaani
Vajaa 1dl suklaista proteiinijauhetta
Ainekset sekaisin blenderissä ja valmista. Tämä maistuu siis sille menneiden vuosien Bravo-jäätelölle tai siis sulatetulle suklaa-banaanijäätelölle! Onko sitä Bravoa enää edes olemassa? 😀

Näitä jauheita voi toki käyttää proteiinilisänä myös leivonnaisissa tai muissa välipaloissa, jotka kaipaavat proteiinia eli ainoa käyttötapa ei tosiaan ole se proteiinijuoma. Ihan mielin määrinhän ei nyt tätäkään voi litkiä, mutta muutaman kerran viikossa menee tuommoinen juoma tunnin salitreenin jälkeen. Jos on enemmän marjojen ystävä, niin suosittelen maistamaan tuota mansikkaista. On nimittäin myös hyvä! 🙂

2 vastausta artikkeliin “Liian hyvä palkkarijuoma”

  1. Bravoa saa edelleen! Ei vaan ole enää Bravo-niminen vaan ihan Ingman banaani-suklaa. Oi, ihan lempparia!! Bravokin oli siis Ingmanin jäätelö eli oikeasti samaa tavaraa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.