Näitä toivoisin joululahjaksi jos hinnalla ei olisi väliä!

Ennen oli tapana haaveilla tänne aina semmoista kuvitteellista toivelistaa joululahjoista. Nykyään ei kovinkaan ahkerasti joululahjoja olla hankittu, eikä muutenkaan shoppailun yleisesti vähennyttyä ole jatkuvasti niin mielessä mitä sitä haluaisi. Joskus tulee kyllä harrastettua inspiraatioshoppailua netissä, mutta usein kyllä olen siellä nettikaupoissa ihan oikeiden tarpeiden perässä enkä niinkään niiden haaveiluostosten.

Keksin, että voisi ihan huvikseen tehdä pitkästä aikaa tämmöisen haaveilupostauksen ja miettiä mitä ihania juttuja haluaisin (vaikka nyt sitten itselleni joululahjaksi) jossei hintalappuun olisi katsomista. Kaikenlaisten kollaasien väkerrys on nimittäin hyvää ajanvietettä, että saa ajatukset hetkeksi muualle. Jotkut kollaasin jutut (kuten nyt vaikka UGGsit) nyt ei ole mitään aivan saavuttamattomia hinnankaan suhteen, mutta noita Jenkkisivujen UGGseja on kyllä hankalampi Suomesta löytää! Siellä on niin paljon ihanampia ja erikoisempia malleja 🙂

Mitäs sitten haluaisin jos olisi muutama tonni pistettävänä haisemaan? 

Haaveilu ei onneksi maksa mitään ja totuushan on etten oikeasti tällä hetkellä varsinaisesti tarvitse mitään, mutta kivojen juttujen selailu saa oikeasti hyvälle mielelle!

Tuommoinen Tiffanysin pikkuriikkinen turkoosi sydänriipus multa löytyy ennestään ja se on ehkä lempparein kaikista koruista. Tosin riipus on päässyt pahasti tummumaan tässä vuosien saatossa kun puhdistus aina jotenkin on jäänyt ja sen myötä myös korun käyttö! Tiffanysillä on kuitenkin ihan superihania koruja hopeakokoelmasta, jotka eivät ihan kamalan kalliitakaan ole. Aina kun lomailee jossain missä kyseinen liike sijaitsee, käyn aina kiertämässä ne hopeavalikoimat (ja tietty huvikseen myös ne muutkin johon ei välttämättä olisi varaa :D) Käykää joskus kurkkaamassa, edes jossain lentokentällä! 🙂 Jossain vaiheessa haluaisin ostaa jostain matkamuistoksi myös tuommoisen tuplariipuksen ja nuo kaksi ovat ihania! Pitäisikö muuten jossain vaiheessa tehdä postausta lempikoruista? 
Uutta isoa laukkuhankintaa en varmaan ihan hetkeen tule tekemään, mutta onhan se seuraava himotus jo mielessä. Joko Saint Laurenin Sac de Jour baby-koossa tai Celinen Luggage joko mininä tai nanona. Ennen tuota Balenciagaa käytin niin kauan niitä Minkoffin pikkulaukkuja, että ehdin jo tottua pienempään laukkuun. Eli periaatteessa kaikki tavarat varmasti mahtuisivat siihen nanoonkin! Tätä Celineä olen myöskin käynyt siellä Luxbagissä jo ihailemassa ;D En kyllä osaa sanoa miksi valkkarin tähän taaaaaas mustat laukut, niitä nimittäin on jo riittämiin. Joku nude tai vaalea hiekan beige taas voisikin mennä! Näistä kahdesta ehkä ennemmin kääntyisin tuon Celinen puoleen.
Koska Uggseja ei tosiaan voi olla liikaa, on niitä myös aina kiva ihailla Ugg Australian omilta sivuilta, sieltä kun löytyy kaikkia kivoja erikoisuuksia aina. Nuo vihertävät Bailey button minit ovat superduperihanat, samoin tietty nuo kaikki muutkin. Näen jo nuo vihreät kokonaisuutena tuon riipuksen ja laukun kanssa, haha!! ;D
Ihan kamalaa, mutta en oikeasti yksinkertaisesti tällä hetkellä keksinyt muita ”luksushimotuksia”, mikäköhän muhun on iskenyt?! Himottaisiko teitäkin joku näistä ihanuuksista?

Kuvat lainattu uggaustralia.com , mytheresa.com, tiffany.com ja celine.com

2 vastausta artikkeliin “Näitä toivoisin joululahjaksi jos hinnalla ei olisi väliä!”

  1. Mulla on nuo kuvan mini baileybuttonit mustana, eli näitä saattaa tuurilla löytyä myös Suomesta! Omani ostin joskus kun kauppakeksus Myllyssä oli vielä Moda vaateliike. Lisäksi tuli mieleen kun aiemmin taisit miettiä parketin valkolakkausta. En tiedä millainen parketti teillä on, mutta ainakin omasta mielestäni tammi tai mäntyparketista tulee tosi ihana juuri kun sen hioo ja valkolakkaa. Esim. http://www.parkettiniemi.com/userData/parkettimyynti_hannuniemi_fr05/galleria/003_Tammiparketin-valkolakkaus.jpg.
    Lisäksi tuonhan hinta koostuu lähes kokonaan hionta ja lakkaustyöstä, joten kotitalousvähennyksen osuus on huomattava!

    1. Ooh hei kiitti Ugg-vinkistä! Yleensä just löytyy vaan niitä ihan perusvärejä, mutta ehkä on vielä toivoa ;D Ja tuo valkolakkaus on kyllä myös ihan superkiva. Tuolla tekniikalla ei menisi tosiaan liian valkoiseksi tuo touhu, mutta silti kivan freessi 🙂 Just siis tammiparketti meillä on ja vielä hyväkuntoinen niin voisi lakatakkin. Pitää näyttää Tommille tuo kuva!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.