Tavallinen arkimeikki ja aivan best 3 euron ripsari

Etsin tällä viikolla täältä omasta blogista yhtä juttua ja intouduin samalla jotenkin lukemaan ikivanhoja postauksia varmaan tunniksi. Löytyi kyllä niin huvittavia juttuja! Jokuhan teistä muisti (mä en edes itse muistanut :D) sen kun kirosin sitä Jkl Forumin limsa-automaattia, joka oli rikki ja jouduin raahautumaan sinne alakerran K-kauppaan ostamaan energiajuomaa. No, löysin nyt senkin postauksen. Onhan noita ihan koomista lukea. Pitää taas tehdä throwback-postaus tässä joku kerta.

No mutta sitten muihin juttuihin! Nimittäin meikkijutskiin. Taas olisi vuorossa essencen tuotteilla kyhätty meikki. Ja onpa muuten löytynyt myös essencen ripsareista tähän mennessä se THE RIPSARI. Tarkoitus olisi jossain vaiheessa tehdä näistä tuotteista ihan joku erillinen postaus, että mitkä olen kokenut erityisen hyviksi ja samoin noista ripsareista semmoinen vähän tarkempi vertailu.

Meikissä nyt ei itsessään ole kyllä mitään sen erityisempää. Ihan perusmeikki! Melko tuommoinen nude sanoisinko ja tämmöisellä nyt voisi mennä melkeinpä minne tahansa.  Musta vedenkestävä rajauskynä nyt puuttuu tuolta postauksen lopusta tuote-esittelystä, mutta tein sillä lyhyehkön rajauksen tuonne ripsien tyveen. Antaa ripsille vähän intensiivisemmän ja pidemmän vaikutelman kun on tumma rajaus ulkonurkassa.
Nykyään olen meikkaajana jotenkin tosi huoleton. Ainut juttu mistä olen tosi tarkka ovat ne ripset! Joku muu saattaa olla vaikka nyt sitten meikkipohjan kanssa aivan supertäsmällinen, itse vaan sipaisen menemään sormin mömmöjä naamaan. Värillinen päivävoide on oma juttuni, joskus harvoin saatan laittaa mukaan meikkivoidetta ihan tipan tai pari. Välillä tulee kyllä kausia kun käytän jotain kevyttä meikkivoidetta, mutta täytyy olla varovainen ettei pisamat peity, muuten alkaa ahdistaa kun ei meinaa tunnistaa itseään peilistä kun näyttää niin oudolta. Seuraava himotus olisikin tehdä siis ihan joku ”kunnon meikki” huolellisesti meikkipohjineen päivineen. Se nyt vaan vaattii sen että olen uudessa kämpässä saanut kaikki tuotteet järjestykseen ja löytänyt kaikki ne oleelliset jutut. Postausta sitten joskus tästä operaatiosta! 😀

Luomiin sipaisin tuommoista Contouring luomiväri-duoa (tämä), melko naturel lopputulos. Jos etsii hyperpigmenttistä luomiväriä ja hurjaa väriä, ei tämä 3 euron tuote ehkä ole juuri oikea, mutta arkiseen perusmeikkiin varsin passeli. Kiva tuommoinen tavallaan nude-lila ja melko mattainen lopputulos. Nuo contouring-luomivärit on kahden toisiinsa sopivan värinapin duo:ja, jotka on tarkoitettu silmien muotoiluun.

Tämä ei liity millään tapaa noihin meikkeihin, mutta musta tuntuu että mulla on jokaikinen kerta musta narutoppi päällä kun otan tänne kuvan. Oikeasti mulla on musta narutoppi päällä JOKA PÄIVÄ. Yöpaitanakin. Ja tyynyn alla turvariepuna, jonka saatan vetää yöllä silmille unimaskiksi 😀 Joskus joudun laittamaan kuvaa varten jonkun toisen paidan, ettei olisi aina sitä toppia 😀 No mutta, siis jos käytte reissussa Forever 21:ssä niin hamstratkaa noita 2 dollarin narutoppeja. Aivan superhyviä!! Ostan noita aina, enkä enää voi muita aluspaitoja käyttää. Löytyy varmaan 20 noita kaapista eri väreissä, mutta mustat on lemppareita. Varsinkin tietty ne jotka on ihan kuluneet käytössä semmoisiksi ihanan pehmeiksi :’D Vitsi mikä ihana ajatus päästä organisoimaan nuo kaikki topitkin muutossa. Niistä nuhjuista en silti kyllä luovu.

Meikki syntyi näillä tuotteilla: 

essenceltähän löytyy meikkien lisäksi myös kaikkia meikkitarvikkeita, kuten nyt vaikka noita luomiväri-”töpsöttimiä” tai siis aplikaattoreita, mikä niiden virallinen nimi nyt sitten onkaan. Kulmakynä (tämä) on muuten päässyt näistä ihan vakkariksi, aivan best! Maksaa siis alle 2 euroa ja ehdottomasti kyllä jokaisen sentin arvoinen, ainakin omaan ”ei-niin-pro-kulmakäyttöön”.

Mattainen aurinkopuuteri (tämä) on edelleen ihan kelpo tuote. Pigmentti ei esimerkiksi aiemmin käyttämiini MAC:in ja Guerlainin arskapuutereihin verrattuna ole tietty samanlainen, eli sitä puuterihuiskaa joutuu jynssäämään enemmän, mutta reilun neljän euron tuotteeksi varsin kelpo. Useimmiten aurinkopuutereissa on kaikenlaisia hileitä ja kimmellystä, mutta tämä on hyvä valinta niille jotka oikeasti haluavat mattaisen.

Ja se parhaista parhain ripsiväri (omasta mielestäni siis) on tuo The false lashes mascara- dramatic volume unlimited. Tuo on toinen niistä, joita essencen edustaja mulle itseasiassa suositteli ja tähän mennessä molemmat noista suosituksista ovat olleet kyllä parhaimmat. Toinen oli siis se Lash Princess mustassa tuubissa vihreillä teksteillä.

Tuosta kuvan maskarasta on saatavilla myös taivuttava versio ja voin kyllä kertoa sitäkin testanneena, että johan on kaarevat ripset kun sitä laittaa. Huhhei! Yritin kerran ottaa siitä kaarevuudesta kuvaa snappiin, mutta en saanut kunnon kuvaa. Noin muuten ehkä tykkään enemmän tuosta ei-taivuttavasta. Tosin tuokin kyllä kivasti itsessään taivuttaa ripsiä levityksen aikana, joka on itselläni ainakin tärkeä ominaisuus. Ripsarin hinta on 3,50 euroa ja löytyy esimerkiksi Pretty.fi:ltä täältä ja se taivuttava täältä.

Tuo sheavoilla höystetty BB-huulikiilto on paras! Ihan heittämällä kyllä hintansa väärti ja antaa väriäkin enemmän kun useimmat kevyesti värilliset huulivoiteen tyyliset. Sävyjä löytyy tuosta useita, itse olen tykästynyt tuohon melko luonnolliseen sävyyn Keep it real. Löytyy Pretty.fi:ltä täältä ja hintaa hurjat 2,50 euroa.

Koko essence valikoima löytyy netistä Pretty.fi:ltä täältä ja kaupoistahan näitä myyvät esimerkiksi Cittarit, Tokmannit ja Minimanit. essencen tuotteissa on varsinkin sävyvalikoiman suhteen varsin vauhdikas vaihtuvuus. Eli jos näistä löytyy juuri se ehdoton lempparisävy, niin sitä kyllä kannattaa hamstrata varastoon, koska voi olla ettei sitä sävyä enää puolen vuoden päästä ole 🙂

Tuotteet saatu blogin kautta ja sisältää kaupallisia linkkejä.

8 vastausta artikkeliin “Tavallinen arkimeikki ja aivan best 3 euron ripsari”

  1. Noi sun ripset on niin upeat!! 🙂 olispa mulla joskus samanlaiset, oon menny niin meikittömänä tässä viime viikot etten oo ees huomannut että mun ripset on ihan lyhyet ja kamalat nykyään. Ristiäisiin meikkasin ja silloin järkytyin toden teolla kun tajusin ettei mulla edes oo ripsiä 😀

    Lähteekö sulta vielä mielestäsi tukkaa kauheasti? Mulla on nyt kaksi kk synnytyksen jälkeen alkanut lähteä ihan hirveesti. Kai se pian tasottuu, mut kamala vaihe 😀

    1. Voi olla, että sullakin on raskaus vaikuttanut ripsiin. Mulla on nyt vasta alkanut palautumaan edes vähän, tosin taas nyt (näiden kuvien jälkeen) on lähtenyt varmaan puolet taas.. OLi mullekin tosi järkytys sillon synnytyksen jälkeen kun ei ollut ripsiä et oli pakko marssia pidennyksiin!

      Sanoisinko että melko normaali määrä lähtee tukkaa nyt! En siis edes kunnolla huomannut sitä hiustenlähtöä muuta kun nyt kun on vähän pikkuhiusta taas tuolla tyvessä. Se on kyllä karsea vaihe kun siihen lähtöön ei voi oikein vaikuttaa mitenkään :/

  2. essence on kyllä aivan mieletön! Jokainen testaamani tuote on osoittautunut ihan huippulöydöksi, eikä lompakko edes pahastu näistä hankinnoista. Ihania! <3

    1. Oon itse kanssa ollut näiden kanssa aivan ällikällä lyöty! Miten voikaan olla niin hyviä ja halpoja! En enää halua muita käyttää ;D

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.