Herkuton joulukuu + pari luonnollista kosmetikkavinkkiä talveen

Pakko myöntää, että nyt on kyllä suuri helpotus jotenkin kun kaikki nuo alehömpötykset ohi. Tuntuu, että oli kokoajan jotenkin sata houkutusta mielessä, varsinkin kun tiesi että veronpalautukset pamahtaa tällä viikolla tilille. Musta oli muuten jännä juttu, että tulivat tänä vuonna jo marraskuun puolella! Jotenkin on ollut niin juurtunut siihen joulukuun ensimmäiseen viikkoon milloin ne aina ennen rapsahtivat tilille.
Viikonloppuna tehtiin muuten historiaa! Tai tavallaan. Vietin nimittäin herkutonta viikonloppua tai ainakin melkein. Perjantaina söin sipsejä kyllä, lauantaina lehtikaalisipsejä ja sen pitaleivän kanssa bataattiranskiksia, mutta omassa päässäni nuo kyllä menevät vielä ihan puoliherkuista, jokuhan saattaa syödä bataattirandeja harva se päivä vaikka lounaalla. Yleensä odotan viikonloppua aina kun kuuta nousevaa sen tähden, että tietää herkkupäivän koittavan. Musta on ihanaa mennä perjantaina kauppaan ja päästä valkkaamaan joku kiva suklaa ja sipsit.

Viikolla en syö herkkuja ollenkaan ja muutenkin varsin perusruokaa, joten viikonlopuissa ne herkuttelut on aina se juttu mitä odottaa. Jo pari viikkoa olen tuumaillut pitäväni herkuttoman joulukuun (itse joulua lukuunottamatta) lähinnä seuratakseni, että onko sillä mitään vaikutusta näihin turvotuskipuihin tai yleisesti turvotuksiin (jotka siis ovat  nyt lähiviikkoina siis lisääntyneet, toivon oikeasti että olisivat jotain PMS-vaivoja !!!! Voiko niitäkin hemmetti olla ikävä?!). Mun nilkkoihin jää suurinpiirtein kuoppia ihoon kun sormilla painelee ja jatkuvasti kolottaa :/ En ole ikinä aikaisemmin pahemmin kärsinyt turvotuksista ennen vauvaa, ihan yhtä tuskaa!

Tämän lähes herkuttoman viikonlopun jäljiltä en kyllä rehellisyyden nimissä huomaa kyllä mitään eroa
olossa. Voisin siis vetää johtopäätöksen, että herkut eivät itselleni
aiheuta a) turvotusta b) morkkista tai c) muutenkaan ökköistä oloa
esimerkiksi seuraavana päivänä, joten saa nähdä jatkaanko tätä kokeilua.
Herkkupäivä on treenin kannalta ollut ehkä hyväkin juttu, viikolla kun
tulee aina treenattua ahkerasti ja viikonloppuna sitten tankattua
energiaa ja voimia, että jaksaa taas. Eihän kevennetty herkkulakko tietysti koskaan mitenkään huono asia kuitenkaan ole.

Olen kyllä aiemminkin vetänyt
herkuttomia viikkoja  (tosin täytyy myöntää, että siitä on oikeasti jopa parikin vuotta aikaa… 😀 😀 jossei lasketa vaikka jotain reissuja kun ei ole pitänyt herkkupäivää) ja tietty niissä on se plussapuoli, että
terveellisemmätkin herkut (kuten nyt vaikka lehtikaalisipsit) alkavat
maistua oikeasti paremmilta ja niitä oikeita herkkuja tekee selkeästi
vähemmän mieli viikon-parin kuluttua. Jotenkin ajatus koko herkkulakosta
jotenkin epäilyttää,  hassua sinänsä kun miettii mitä lakolla muka
menettää! Mullahan on aikaa syödä herkkuja jatkossa vaikka joka päivä
jos haluan 😀

Sitten ihan muihin juttuihin! Mun on nimittäin pitänyt jo ikuisuus esitellä tämä voide teille. Ilman kylmetessä monilla alkaa kuiva iho oireilemaan ja vinkkailisin hyvästä kuivan ihon yleisvoiteesta, nimittäin sheavoista. Sain syksyllä Hyvinvoinnin tavaratalolta testiin tuon Zoya Goes Prettyn kylmäpuristetun sheavoin, johon on lisätty jojobaöljyä. Tuote on valmistettu 100% luonnollisista luomulaatuisista raaka-aineista, eikä sisällä myöskään mitään synteettisiä ainesosia tai alkoholia. Rakastan kyllä kaikkia mahdollisia öljyjä kookosöljystä juuri agranöljyyn ja jojobaöljyyn. Uusin lemppari on juuri tuo sheavoi ”raakana”. Ihonhoidossa olen kesästä saakka käyttänyt aprikoosiöljyä ja voisin tässä joku päivä tehdä päivitetyn postauksen ihonhoidon lemppareista!
Jos haluaa oikein kunnolla helliä ihoa niin vinkki on levittää tuota iltaisin jalkoihin ja käsiin vaikuttamaan yön ajaksi. Iho on aamulla aivan superpehmeä! Tuota samaa voidetta voi käyttää myös vauvan herkälle iholle, joten ihan näppärä tuote kaappiin jos tujumpi voide uupuu 🙂 Kylmäpuristettuna öljynä tuo on purkissa kiinteässä muodossa ja koska tuo on muutenkin tosi tujua tavaraa, niin ei tarvitse kun aina pienen nokareen kerrallaan. Riittää ikuisuuden. Vartalon lisäksi tuota voi käyttää myös kasvojen iholle ja vaikka huulivoiteena. Tuo on itseasiassa juuri nyt tarjouksessa ja löytyy täältä.

Mainitsinkin jo aikaisemmin syksystä luonnollisemmasta dödöstä, jonka olin ottanut käyttöön. Kyseessä on tuo The Ohm collectionin gardenian tuoksuinen jauhedödö, joka myöskin on 100% luonnollinen. Tuo sisältää sisältää ruokasoodaa, gardenian kukkaisöljyä, macaa, kehäkukkaa, ametistijauhetta sekä setripuun, santelipuun ja teepuun eteeristä öljyä. Olin alkuun vähän skeptinen, että pitääkö tuo hienhajun loitolla, varsinkin kun treenaa, mutta kyllä pitää! Noita löytyy useita eri tuoksuja ja jos on kyllästynyt alumiinidödöihin, niin tuo voi olla varteenotettava vaihtoehto. Jauhemainen koostumus ja sen levitys vaati alkuun vähän totuttelua kun oli vuosikaudet tottunut vaan rullailemaan sitö roll-onia automatiolla 😀 Löytyypi täältä.
Nyt on pari päivää vielä aikaa tuumailla, että mihin päädyn tuon herkuttoman joulukuun kanssa. Jouluna  tietty ajattelin herkutella (voihan se mieli muuttua tietysti), mutta jotenkin kaipaisin pitkästä aikaa tällaista itsensä haastamista. Kyllähän sitä onkin melkoinen herkkusuu jotenkin nykyään jos miettii ettei se yksi tai kaksikaan herkkua herkkupäivässä riitä vaan usein hamstraan jopa kolmea eri laatua, niillä se herkkupäivä kyllä usein venyy kahteen herkkupäivään putkeen. Eihän herkuttelussa tietty mitään vikaa ole, jossei siis ole vaikka sairaalloisen ylipainoinen tai muuten kärsi liikunnan puutteesta, mutta noin muuten voisi olla hauska kokea pitkästä aikaa se herkuton maailma. Jospa se dipattu porkkanakin alkaisi maistua hyvälle 😀 Millekään täysin ehdottomalle linjalle en meinaa tämänkään suhteen lähteä, eli pikkuherkut ovat kyllä sallittu, samoin astetta terveellisemmät herkut kuten ne lehtikaalisipsit tai vaikka satunnaiset bataattiranskikset yms. Pizzakin on ok jos kerran parissa viikossa vetää!
Kiinnostaisi tietää, että kuinka paljon muut herkuttelee? Viiikonloppuna vai myös arkena? Kuinka monta herkkua teidän herkkupäivään kuuluu?
Ilmoittelen teille sitten, että toteutuuko mun herkuton joulukuu 😉
 
Postaus sisältää kaupallisia linkkejä ja tuotteet saatu.

4 vastausta artikkeliin “Herkuton joulukuu + pari luonnollista kosmetikkavinkkiä talveen”

  1. Mulla on vähän sellaisia herkkukausia. Joskus en syö vaikka viikkoon tai pariin mitään herkkuja, mutta joskus voin syödä päivittäin. Suklaata en syö oikeastaan muuten kuin jouluna ja tiettynä aikana kuukaudesta. 😀 Tänään ajattelin maistaa ekaa kertaa kaikkien hehkuttamaan Kolmen Kaverin Jäätelöä. 😉

    Niin, ja ai niin – mitkä veronpalautukset? 😀

  2. Tosta turvotuksesta: jos käytät kahvimaitona kasvisvaihtoehtoja eli soijamaitoa, mantelimaitoa tms. niin joillakin ne aiheuttaa pahaa turvotusta. Soijahan kerryttää nestettä jonkin verran. Kannattaa siis kokeilla niin, että tavallista maitoa yks viikko noiden "korvikkeiden" sijaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.