Mietteitä vuodesta 2016

Taas on yksi vuosi vierähtänyt taakse ja aivan meganopsaa. Tasan
vuosi sitten paljastin blogissa raskausuutiset ja elettiin jotain
suunnilleen rv23 (en enää edes muista niin tarkkaan :D). Tällä hetkellä
pieni pötkylä höpötteleekin sitten tuossa vieressä kovasti kirahvilelu
heiluen. Saa nähdä millainen meno sitten ensi vuonna! Pidämme tänään
pienimuotoiset illanistujaiset ystäville. Kerrankin siis meillä, nyt kun
on enemmän tilaa. Itse olen kylläkin viime aikoina kyllä nukkunut niin
kertakaikkisen huonosti, että nukahdan varmaan jo ennenkö vuosi edes
vaihtuu. Saapi nähdä kuinka käy!
Vuoteen 2016 on mahtunut pääasiassa paljolti vauvaa, mutta myös
muita kivoja, mullistavia juttuja, sekä ihania reissuja. Ostimme uuden
kodin, joka on myös alusta saakka kirjaimellisesti tuntunut kodilta. Poika on myös
päässyt ensimmäisenä vuotenaan reissaamaan jo kolmeen maahan: Ranskaan,
Portugaliin ja Ruotsiin. Periaatteessa kyllä myös Jenkkeihin, koska
viime tammikuussahan piipahdimme vauva masussa Loseissa ja Havaijilla.

 

kuvat Ronja Rajala
Innolla odotan, mitä vuosi 2017 tuo tullessaan. Matkahulluna tietysti
reissujen kannalta, mutta noin muutenkin tottakai. Uusi koti valmistuu
pikkuhiljaa, joten projektia kyllä riittää vielä hetken aikaa sen parissa. Kevään
mittaan uusia juttuja on tietysti myös oman pihan korkkaus ja uudet
meiningit pojan kanssa tämän kasvaessa ♥ Vajaan kuukauden päästä
suunnataan kuitenkin nauttimaan lämmöstä Seychelleille, joten sitä
odotellessa. En kyllä malttaisi odottaa! Samalla saapi nähdä kuinka vauvelin kanssa sujuu kauemmas suuntaava reissu.
Vuodelle 2017 muita reissuhimotuksia olisi taas kerran lempparikohteet Kalifornia ja Havaiji, sekä viime kesän helppo kohde Biarritz, johon ihastuin. Saapi siis nähdä mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Näillä näkymin tietysti myös paluun töihin kesän kynnyksellä, mutta vielä ehtii viettää aikaa kotona pojan kanssa kuukausikaupalla.
Onnellista uutta vuotta siis teille kaikille! Ensi vuonna
palataan 😉

4 vastausta artikkeliin “Mietteitä vuodesta 2016”

Vastaa käyttäjälle Erika Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.