Kotikuvia ja unettomia öitä +alekoodeja luonnonkosmetiikkaan

Meillä on jo jonkin aikaa asustellut aivan superkiukkuinen pieni poika. Nyt lähipäivät ovat taas olleet astetta pahempia kitinän suhteen, mutta näitä vaiheita nyt tulee ja menee.. Veikkaan vahvasti, että tulossa on lisää hampaita ja kiukkuisuus johtuu siitä. Päivin ja öin kuitenkin oltava aivan melkeinpä joka minuutti toisessa kiinni tai muuten alkaa heti harmitus. Vähäsen väsynyt olo kyllä juuri nyt kun yöunet ovat olleet melkoisen katkonaisia.

Ennen kun poika oli iltaisin helppo saada nukkumaan ja harvemmin tämä heräili kovin montaa kertaa alkuyöstä, nyt en taas edes ole enää laskenut heräilyjä kun niitä on niin paljon jo heti nukkumaanmenosta lähtien. Ehkäpä se tästä pikkuhiljaa taas hellittää ja saa nukuttua edes muutaman tunnin putkeen :’D Päikkäritkin ovat nykyään 10 minuutin luokkaa kun ennen alettiin päästä edes sinne tunnin päivittäisiin torkkuihin. En edes enää muista miltä tuntui kun oli pirteä ja aivot toimivat normaalisti, niin tottunut tähän jo on. Onneksi enää muutama viikko lomaan, jee!

Remontti etenee edelleen varsin etanavauhtia! Keittiö nyt sentään on jo (melkein) valmis viimeistelyjä lukuunottamatta, mutta maalailut ja portaiden uusiminen odottelee vielä. Maalailut olisi kuitenkin tarkoitus aloittaa ihan näillä näppäimillä, portaiden kaiteet taas on tilattu jo ajat sitten ja niitäpä tässä odotellaan.

Myös kaikenlaista roinaa lojuu edelleen ympäriinsä odottamassa järjestelyä, kuten nyt vaikka tuo muuttolaatikko kuvassa 😀 Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.. Kuten kuvasta näkyy, on meillä aika hurja huonekorkeus olkkarissa ja yläkerrasta eli parvelta näkymä sitten alas olkkariin. Juuri tuohon avaruuteen tässä asunnossa ihastuinkin, tämä asunto nimittäin oli juuri sitä mitä etsimme. Ties kuinka kauan bongailimme asuntoa, jossa tietysti saunan ja oman pihan lisäksi olisi myös jotain erikoista. Useimmat rivi- ja paritalot kun ovat tasakattoisia tavallaan samasta kaavasta tehtyjä, osat superkivoja, mutta no, vähän tylsiä! Tässä onkin jotain vähän erikoisempaa ja siihen rakastuimmekin 🙂 Itse olen kyllä heti tuntenut tämän kodiksi, vaikkei remontti vielä olekaan edes valmis.

Ensinäytöllä en aluksi edes jaksanut elätellä toivoa, että meillä ikinä olisi tähän saumaa, koska edellistä asuntoa ei oltu vielä edes laitettu myyntiin ja kävijöitä näytöllä oli useita kymmeniä!! Alkuun tuumasimme jopa, että jätetään tarjous suosiolla tekemättä kun mahikset ovat melko pienet. Joskus kuitenkin tapahtuu yllättäviä ihmeitä ja myyjä saattaakin juuri etsiä ostajaa, jolla ei ole kova kiire muuttaa sisään. Näin kävi siis meidän tapauksessa kun myyjä ei ollut vielä löytänyt itselleen uutta kotia.

Asuntokaupoista tuli myös itse opittua uutta ja nimenomaan se, kuinka näppärästi käsirahalla voi päästä käsiksi uuteen ihanaan kotiin, vaikka oma olisikin myymättä! Jos teille tulee vastaan samanlainen tilanne ja oma asunto on helposti liikkuvaa sorttia, kysykää oikeasti käsirahasta pankistanne!! Itse maksoimme siis 10% ennakkoon ennen varsinaisia kauppoja, jolloin myyjä siis sitoutui myymään asunnon meille. Jos tarjoaa käsirahaa, ei tarjous ole ehdollinen toisin kuin silloin jos tarjoaa ehdollisena vedoten juurikin oman asunnon myymiseen tai lainansaantiin. Periaatteessa ostajan ei siis edes tarvitse saada tietää, että oma on myymättä kun tarjous tehdään tyyliin ”ostaja tarjoaa x euroa ja maksaisi viikon sisään 4-10% käsirahan”.

Takaisin asiaan! Katot ovat siis kauttaaltaan puupaneelia, joka on siis tarkoitus maalailla valkoiseksi ihan kaikkialta. Myös portaat maalataan ja kaiteet siis uusitaan. Tuo puunsävy tuo nimittäin melkoista mökkimeininkiä. Voi tietty sopia jonkun muun kotiin, mutta meille mieluiten ei! Tuo olohuoneen vihertävä tapetti lähtee myös siis pois ja tilalle tulee maali.

Keittiöstä jo tulikin kuvaa, mutta tässä vähän olkkarin puolelta. Uusi sohva on nyt nimittäin ostettu ja päädyimme tuohon Ikean Söderhamniin tummanharmaana. Oikeasti yllättävän mukava, sekä myös edullinen! Ilman käsinojia nimittäin alle 400 euroa. Rahi varmaankin kyllä vielä käydään tuohon ostamassa. Ei tällä kertaa haluttu kovin isoa sohvaa, uusi olohuone kun on melko pieni, joten mielellään pidetään se avarana mihin tuo Söderhamn on varsin näppärä. 

Takkaa ollaan poltettu jo pari kertaa ja se tuo kyllä kivasti lämpöä nyt talvisin 🙂 

Semmoisia kuvia! Saa nähdä milloin saan vihdoin ja viimein yläkerran valtakunnasta (eli makkarikerroksesta/ Tommin mancavesta) kuvan. Maalia se kyllä vaatii ainakin ensin 😀 Mitäs tuumaatte?
Ps. Jos alennuskoodi luonnonkosmetiikkaan kiinnostaa, niin tässä tulisi koodeja Jolielle, jossa on meneillään paljousale 15.1 asti. Mitä enemmän siis ostaa, sitä enemmän säästää! Postailinkin Snapiin juuri viikonloppuna ripsiseerumin välituloksia ja niitähän alkaa näkyä! Nyt siis hyvä sauma tilata alen kanssa vaikka se Plumen 100% luonnollinen ripsiseerumi 🙂

Kun ostoksesi ovat vähintään 50€, saat 5€ alennusta koodilla tammi50
Kun ostoksesi ovat vähintään 100€, saat 15€ alennusta koodilla tammi100
Kun ostoksesi ovat vähintään 150€, saat 25€ alennusta koodilla tammi150
Kun ostoksesi ovat vähintään 200€, saat 40€ alennusta koodilla tammi200
Kun ostoksesi ovat vähintään 300€, saat 70€ alennusta koodilla tammi300

 Jolielle tästä! 
Etu ei koske tuotemerkkejä Kjaer Weis, Pai Skincare, May Lindstrom Skin eikä lahjakortteja tai Jolie boxeja. 
Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.

10 vastausta artikkeliin “Kotikuvia ja unettomia öitä +alekoodeja luonnonkosmetiikkaan”

  1. Hei! Tuli tuosta lapsen yöheräilyistä mieleen omat kokemukseni. Et nyt kysynyt neuvoja, mutta kerron kuitenkin :D. toivottavasti ei ärsytä, jos kaikki mahdolliset temput ootkin jo kokeillut. Meillä oli samassa ikävaiheessa ongelma, että vauva heräsi itkemään jo tunnin tai kaksi nukkumaan menon jälkeen, vaikka aiemmin oli aina nukkunut 4-5h pätkän alkuyöstä. Eikä tosiaan nälkäkään varmaan ollut, mutta jouduin aina imettämällä tainnuttamaan vauvan uudestaan. Mut sit tajuttiin, et herääminen johtui ilmeisesti siitä, et olin siihen saakka aina illalla nukuttanut vauvan rinnalle ja sit nostanut nukkuvana omaan sänkyyn, niin ilmeisesti se sitte havahtuessaan alkuyöstä säikähti sitä, että olikin eri paikassa kuin nukahtaessa. Sit alettiin tekemään niin, että laitettiin vauva nukkumaan omaan sänkyyn aina hereillä olevana. Ensimmäisen kerran protestoi ja huusi aika kauan (ei siis jätetty yksin huutamaan, vaan oltiin koko ajan vieressä ja välillä otettiin syliin, jos ei rauhoittunut), mut sitten suostui kuitenkin nukahtamaan ja alkoi nukkua taas pitempiä pätkiä :). Ehkä näin oottekin koko ajan tehneet, mut ajattelin kuitenkin vinkata, jos sattuis auttamaan :). Yösyötöt meillä loppui muistaakseni kokonaan noin 7-8 kk iässä.

    1. Ei ollenkaan haittaa neuvot 🙂 Voit olla ihan oikeassa, tuota juuri olen myös tuumaillut. Olenkin yrittänyt jo pari viikkoa saada nukahtamaan omaan petiin, mutta aivan täysi mahdottomuus, alkaa huutaa heti kun laskee omaan sänkyyn. Ennen siis sain tosi nätisti 90% tapauksista nukkumaan omaan petiin, nyt en taas ikinä.. Siitä olenkin päätellyt, että kyse voi olla jostain muusta nyt. Herää nimittäin yöllä myös vieressä huutamaan ja tosi vaikea saada rauhoitettua (muuten kun rinnalla…). Huoh! Toivottavasti tämä menee lähiaikoina ohi niin saa rauhoitettua ehkä noita öitä juuri sillä omaan petiin nukuttamisella, nyt ei viitsi pientä vielä kiusata sillä unikoululla :/

  2. Hienolta näyttää! Kertoisitko lisää asunnon pohjasta? Kuinka paljon neliöitä, monta huonetta + keittiö jne.? 🙂

    1. Virallisesti 55m2 kaksio, lisänä sitten tuo yläkerran 19m2 parvi, jota ei lasketa virallisiin neliöihin 🙂 Eli käytännössä siis kolmio!

  3. En ehtinyt vielä uudempiin postauksiin, mutta tuli mieleen, että voisikohan poitsua vaivata eroahdistus? Meillä oli pojalla tuossa iässä sitä. Ja tietty, jos on oppinut uusia taitoja (ryömiminen/konttaaminen), niin ne tulivat vahvasti uniin. Nyt 16 kuukautisena raivotaan päivällä ja yöllä hampaita ja Wonder weeks -sovelluksen mukaan on vielä mukava viiden viikon vaihe menossa, huoh.

    1. Siis arvaa, just toissailtana luin tosta eroahdistuksesta! Varmaan sitä yhdistettynä justiinsa uusien juttujen oppimiseen niin on mennyt pää sekaisin pienellä :/ Kiitti hei tosta sovellusvinkistä, menen heti lataamaan! 😀

    2. No mutta hyvä, jos kiukun syy selvisi 🙂 sitä on välillä ihan avuton, kun ei tiedä mikä toista vaivaa ja toinen ei osaa kerta. Ja tuo sovellus on ollut ihan huippu! Aina kun Eliasta on kiukuttanut, on tarkastettu josko olisi jokin "leap" menossa 😀

    3. Niin tai ainakin toivottavasti syy on se! Ehkä myös hampaiden tulo. Hitto olin eilen jo menossa lataamaan tota appsiä, mutta sitten yllättäen tuli joku juttu ja unohdin 😀 hemmetti, tänään pakko muistaa!!

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.