Testissä aktiivisen perheen yhdistelmävaunut

 Yhteistyössä Jollyroom.fi kanssa
Nyt kun aurinkoa on alkanut enemmän näkymään, ollaan saatu myös vaunulenkkeihin ihan erilaista virtaa! Aivan superihanaa lähteä päivällä ulkoilemaan kun paistaa aurinko. Useimmiten tehdään päivittäin edes jonkinlainen lenkki, yleensä ehkä tunnin mittainen reipas kävely/hölkkä koira mukana, mutta nyt myös vähän lyhyempiäkin matkoja kun on tullut harrastettua muutakin liikuntaa. Paras taktiikka on lenkin lopussa tuoda hauva kotiin ja hoitaa vielä samalla reissulla kauppa- ja postikeikat samaan syssyyn niin ei tarvitse enää toiseen kertaan lähteä asioille 😀 Lähiaikoina ollaan myös käyty ekoja kertoja leikkipuistossa ihmettelemässä ja kokeiltu keinumista vauvakeinussa. Sepäs vasta onkin hauskaa puuhaa! Eipä siellä puistossa vielä näin pienelle oikein muuta olekaan.

Kieltämättä mulla on ollut pieniä haasteita alusta alkaen lenkkeillä vanhojen vaunujen kanssa, koska miksikään sporttivaunuiksihan ne eivät ole suunniteltu ja noin yleisessä liikkuvuudessa olivat kiinteät etupyörät vähän kinkkinen. Kyllähän niistä moni silloin alunperinkin sanoi, mutta ajattelin kiinteiden olevan juuri maastossa ja koirien kanssa helpompi. Eteenpäin on tietysti päässyt, mutta jo syksyllä tiirailin valikoimaa ihan virallisista juoksurattaista kun loppupeleissä tulee liikuttua paljon. Minulle tarjottiin kuitenkin Jollyroomilta mahdollisuutta päästä testailemaan juuri aktiiviselle perheelle sopivia Northin 13.5 Maxi Jogger 2017-yhdistelmävaunuja ja nuo ovatkin olleet nyt ensikokeilussa!

Pakko myöntää, että harvemmin enää pikkuvauva-ajan jälkeen olen lähtenyt yhdistelmävaunuilla kotoa minnekään muualle kun lenkille. Syy on yksinkertaisesti ollut se, että niillä on ollut todella hankala liikkua ja ennemmin olen aina napannut esimerkiksi kaupungille mukaan matkarattaat, vaikka kovin rämisevät ovatkin.. On todettava, että näiden sporttirattaiden kanssa on ollut kyllä niin paljon helpompi liikkua missä vaan! Suurin ero on ollut tietty kääntyvässä etupyörässä, joka mahdollistaa tosi näppärän liikkuvuuden. Näillä on siis tosi vaivaton päästä eteenpäin niihin vanhoihin verrattuna. Mikään vaunuexperttihän en missään nimessä ole näiden kaksien yhdistelmävaunujen ja yksien matkarattaiden perusteella, mutta eron kyllä huomaa. Ovathan nämä tosin eri tavalla suunniteltukin juuri aktiivisempaan menoon ja hyvä valinta juurikin paljon menossa olevalle perheelle.

Kuinkas tuommoiset varsinaiset sporttirattaat sitten eroavat liikkuessa perinteisistä? Erona noihin vanhoihin yhdistelmiin on lapsen istuinsuunta ratasosassa. Matkarattaissa meillä on ollut tietysti tämä sama systeemi, että vauva istuu minusta poispäin, mutta päärattaissa meillä on ollut istuinsuunta minuun päin. Pitääkin itseasiassa kokeilla, että saako ratasosan kumpaankin suuntaan. Näitä on varsin kevyt työntää ja esimerkiksi juuri juoksu onnistuu erinomaisesti.
Näitä yhdistelmävaunuja voi käyttää aivan pikkuvauvasta aina noin 3v ikään saakka, ratasosaahan suositellaan käytettäväksi noin 6kk iästä eteenpäin, mutta näihin on ostettavissa erikseen tuo vaunukoppa-osa. Me siirryttiin itse tuohon ratasosaan joskus ehkä vajaat pari kuukautta sitten ja kiva kun vauvakin näkee nykyään ulkona kunnolla maailman menoa istuaalteen.

Isoja plussia näissä on: 
Tilava tavarakori 
Helppo ohjattavuus + jousto maastossa 
Selkänojan saa ratas-osassakin täysin makuuasentoon 
Melko yksinkertainen koota kasaan paketista

Saa näppärästi pieneen kokoon esimerkiksi autoon

 Jos kiinnostaa miltä nämä yhdistelmät näyttävät vaunukopan kanssa, niin tässäpä kuvaa!

Nämä postausen vaunut näyttäisivät itseasiassa olevan juuri -49% alessa Jollyroomilla ja näiden lisäksi on läjä monia muitakin yhdistelmävaunuja huimassa alessa mikäli hankinta on ajankohtaista 🙂

18 vastausta artikkeliin “Testissä aktiivisen perheen yhdistelmävaunut”

  1. Mietinnässä on juoksurattaiden hankinta. Pitää koittaa vielä testata ihan meidän ns. normirattailla (Emmaljungan super vikingit, joissa saa mm. etupyörät lukittua suoraan tai vapaasti kääntyviksi) juoksua vielä paremmin, kun niilläkin on tuntunut juoksu olevan ihan ketterää mitä nyt on tässä muutamia lyhyitä juoksuaskelpätkiä ehtinyt ottamaan. Tutut keiden kanssa asiasta on vaan jutellut, tuntuu olevan sitä mieltä että erilliset juoksurattaat on must have -hankinta. Meillä on vain pienet tilat kotona ja nuo nykyisetkin rattaat tuntui budjetissa, niin ei ihan ilman välttämätöntä tarvetta viitsisi hankkia useampia rattaita…

    Kiitos muuten kun olit laittanut tuonne aiempaan postaukseen lisäkuvia siitä uudesta hankkimastasi hoitolaukusta. Kyselin silloin laukkupostauksessa niiden perään. 🙂

    Ja voi että kun sulla on aina niin suloisia kuvia tuosta pikkukaverista! <3 Odottelen kovasti, että tämä omakin vajaan kuukauden ikäinen kasvaisi vähän ja pääsisi vauvakeinuilemaan yms. Nyt vielä pääosin nukutaan päivät.

    1. Joo kyllä normeillakin saa hyvin mentyä jos on tasaista ja suoraa, että saa vaunut rullaamaan itsekseenkin. Mutta noin yleisesti kiinteillä pyörillä hankalaa, kaupungilla ja kaupoissa.. 😀 Ymmärrän kyllä tuon tilanpuutteen! Pääsisitkö esim testaamaan joltain tutulta jossain vaiheessa juoksurattaita niin voisi kokeilla onko se ero niihin omiin huomattava? 🙂

      Ja ei mitään, kiva jos kuvista oli jotain apua! Aika kyllä menee niin nopsaa, että pian olette jo keinuttelemassa <3 😀 Tsemppiä vauva-arkeen!

    2. Kiitos! 🙂 Pitääkin kysäistä jos pääsen testaamaan, kun yhdellä toukokuussa lasketun ajan omaavalla kaverilla saattaa olla hankinnassa juoksurattaat. Ainakin aiemmin kertoi olevansa hankkimassa sellaiset. …Jos vain malttaa lainata niitä, kun ovat sitten ihan uudet. 😀

  2. Saiko istuinosan myös lapsi työntäjään päin? Vai ainoastaa noin kun sinulla istuin osan kiinni.

    1. No nyt testasin (tosin meillä kotona vaan) ja kyllä istuinosan ainakin saa kiinnitettyä myös niin päin. Ihan siis normaalisti vauvan sai siihen istumaan, eli luulisin siis järjen mukaan että voi käyttää myös niin!

    2. Nonii kiva juttu. Mulla itsellä tulossa nää myös jollyrooista. Tosin toisen värisenä
      🙂 innolla jo odotan rattaita saapuvaks.

  3. Heippa! Näitä itekin pähkäillyt. Yhet jo Jollysta tilasin mutta selkänoja auttamatta liian lyhyt :/ Jaksaisitko mitata näiden selkänojan pituuden kiitos 🙂

  4. Hei.
    Saako näissä vaunuissa myös etupyörän lukkoon..? Ettei kääntyile joka suuntaan.
    Itse katsonnut näitä vaunuja paljon.

  5. Hei, onko sulla tietoa että saako tuohon malliin turvakaukalo ? Yritin ettiä netistä mutta en löytänyt mitään:(. Näyttää tosi hyvältä nuo yhdistelmävaunut, ovat harkinnassa:)

  6. Hei. Katselen parhaillaan yhdistelmärattaita ja tärkein kriteeri on nimenomaan helppo liikkuvuus koska koirien kanssa on ulos lähdettävä säällä kuin säällä. Minkälainen kokemus sulla on talvikäytöstä? Hanki, sohjo, kura? 🙂

    1. Ihan kamalasti en näillä ehtinyt talvella sohjossa mennä, mutta mitä nyt tuli liikuttua niin ei pahaa sanottavaa. Toki nuo kolmipyöräset voivat olla koiran kanssa vähän hankalat kun saattavat helpommin keikata jos koira sattuu vetämään.. :/

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.