Ajatuksia ajankäytöstä

Lähiaikoina olen miettinyt tarkemmin omaa ajanhallintaani ja sitä mihin sitä aikaa eniten oikein kuluu. Se sai muistelemaan ”vanhoja aikoja” kun kaikki päivät ja illat olivat vain niille omille jutuille. Varmaan yleisin juttu, jota tuleva äiti kuulee ystäviltään on se ”nauti siitä omasta ajasta vielä kun voit”. Itse ainakin kuulin sitä viimeisen raskauskolmanneksen aikana ehkä jokatoiselta ihmiseltä. Tottahan tuo tietysti on, mutta harvemmin sitä omaa aikaa osasi samalla tavalla arvostaa silloin kun ei vielä ollut äiti. Toisaalta pakko olla rehellinen ja myöntää, etten enää edes muista millaisia vapaapäivät tai illat yleisesti olivat ennen. Tai siis että mihin sitä aikaa sai kulutettua? Nykyään kun on niin automaattista, että päivät on omistettu pikkumiehelle ja tietysti myös illat ruokailujuttujen, nukuttamisten yms muodossa. Ja siis yleisesti tämä elämä aikalailla 24/7. Kuulostaa varmasti lapsettoman korvaan aivan karmealta ajatukselta, mutta sitä se ei kyllä ole!

Onhan se täysi totuus, että yhdessäkin lapsessa riittää kyllä hoitamista ja  oma aika on kyllä kortilla, mutta jotenkin kaikissa mom brain-huuruissa sitä luppoaikaa ei edes samalla tavalla osaa kaivata. Välillä tuntuu, että ne tunnin-parin omaa aikaa-breikit ovat aivan tarpeeksi ja ehtii iskeä jo järkky ikävä toista! 😀 Vauvavuosi on varmasti parisuhteellekin se rankin kun vauva vaatii äidin huomiota ympäri vuorokauden, eikä oikein muulle riitä aikaa edes ajatuksen tasolla. Tietysti ajatuksena olisi ihanaa viettää viikonloppuna vaikka leffailta miehen kanssa ja katsoa se leffa oikeasti alusta loppuun ilman keskeytystä. Useinkaan se ei vain ole mahdollista, mutta on kyllä paljon juttuja joita vauvankin kanssa voi tehdä. Pyöriä ja puuhailla sängyssä tai olkkarin lattialla samalla telkkaria katsoen, ulkoilla, käydä ravintoloissa, keskustassa kiertelemässä (juuri kun itse eilen kehuskelin kuinka hyvä olen tässä, hah ;D), monet jutut ovat nimittäin ajan mittaan helpottuneet huomattavasti kun vauva ei ole enää se tunnin välein nälkäänsä itkevä aikapommi, jonka kanssa sai kaupungilla pelätä, että milloin ne hermot menee.

Sitä tulevaa uhmaikää tässä siis odotellen! Tällä hetkellä eletään siis monen asian osalta melko helppoa vaihetta kun pieni on pitkiä aikoja tyytyväinen vain sillä, että on lähellä, masu täynnä ja saa ihmetellä kaikkea kivaa ympärillään. Ja mitä tulee niihin epätoivon hetkiin jatkuvien yöheräilyiden ynnä muiden suhteen, niin itseäni helpottaa se ajatus, että aika auttaa. Eikä mekään enää (tai siis taas vaihteeksi) missään huonossa jamassa niiden suhteen olla. Kyllähän lapsi jossain vaiheessa alkaa nukkua niitä kokonaisia öitä, oli se sitten vuoden iässä tai jo puolivuotiaana. Meillä syynä jo pitkään katastrofaalisiin yöuniin on jo kuukausia jatkunut hampaiden tulo. Sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa kuinka paljon syödään tai ei olla syöty kiinteitä ruokia, nälkään kun harvemmin selvästi heräilee tuo meidän napero. Välillä helpottaa hetkeksi, kunnes taas uusi hammasrumba alkaa. Ekat alahampit puhkesivat reilun 4kk iässä muistaakseni, nyt on hampaita puhjennut 5 kpl ja lisää on tulossa! Tietysti sekin ajatus helpottaa, ettei niitä hampaita loputtomiin voi ilmaantua ja tulisivathan ne jokatapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Kuulemma joillain lapsilla hampaat voivat oireilla kuukausi toisensa jälkeen.