Eräs Snapchatin (pien)omistaja täällä hei

Viimeinkin viikonloppu! Parasta perjantaissa on ihan ehdottomasti herkkupäivä. Voi elämä kun on nimittäin tehnyt mieli herkkuja koko viikon! Aina kun on jotenkin ankea viikko takana, niin tekee aina mieli syödä kaikkea epäterveellistä. Ja noin muutenkin voisin kyllä syödä aivan jatkuvasti taas vaihteeksi 😀 Tuo keli on ollut niin kova ankeuttaja, ettei oikeastaan ole mikään huvittanut. Muuta kun olla vaan sisätiloissa. Kaikki muu on täytynyt tehdä ihan pakon edestä. Näinä päivinä erityisesti kaipaa työpäiviä, jolloin nyt ei periaatteessa ollut väliä millä kelillä istuu kun työt on jokatapauksessa tehtävä. Paitsi kyllä helteillä tietysti vähän kieltämättä ärsytti painaa hommia kun muut istuvat terassilla.
Itse en oikeastaan ikinä herkuttele viikolla. Arkisin syödään ihan tuiki tavallista kotiruokaa ja yleensä viikonloput on meidän perheessä niitä joita odotetaan nimenomaan hyvän ruoan vuoksi (lue: niiden herkkujen) ja tietysti myös yhteisolon merkeissä kun saadaan olla koko perhe koolla, tottakai. Vaikka luulisi, että kotimammalle jokainen päivä on identtinen  edellisen kanssa, mutta ei! Kyllä täälläkin aina odotetaan viikonloppua innolla ja on se arki aina kuitenkin erilaista. Herkkujen lisäksi odotan viikonlopussa juoksulenkkejä aamiaisen jälkeen, kun katsellaan koko perheen voimin telkkaria illalla, käydään vauvauinnissa, sunnuntaisin brunssilla tai muuten vaan ulkona syömässä. Tavallisia juttuja, joita nyt ei yleensä vaan arkisin tule tehtyä.

 

Tiedättekö, eilen ei mennyt joogajutut ihan suunnitelmien mukaan. Jouduin ekaa kertaa lähtemään tunnilta kesken pois kun sain jonkun huimaamiskohtauksen. En tajua! Olo oli vielä 2h kuluttuakin todella outo. Ei siis huono olo millään tapaa, mutta huimasi ja silmissä pimeni aina kun yritti olla pystyssä. Ikinä ennen ei ole moista tullut. Tai siis joo, kyllä välillä saan huimauskohtauksia ihan täällä kotioloissakin jos on kiireinen päivä. Kuten tuolla ylempänä mainitsin, niin lähiaikoina on ollut kokoajan nälkä! Eilen söin kuitenkin aika reippaasti kaikenlaista pitkin päivää eikä edes käyty vaunulenkillä. Keitin linssejä, tein jättikulhoon bulgur-fetasalaatin, ruisleipää, puolikkaan purkin raejuustoa, puolikkaan avokadon ja tietysti aamulla tuunatun kaurapuuron. Ja kaurapatukan vielä ennen tuntia.
Mutta kai sitä energiaa vaan kuluu niin järjettömästi imetykseen ja siihen, että on täällä kotona melkein kokoajan jaloillaan ja tekee jotain. Töissä kun vain käytönnössä istuisi tuntikausia. Joulukuun jälkeen on mulla pudonnut paino 5kg, tuli siis huomattua sattumalta edellisellä neuvolakerralla kun  ei kotona omisteta puntaria. Näköjään kotilaiffi siis kuluttaa. No mutta, pitää vissiin jatkossa jättää salaatit, avokadot ja raejuustot sikseen jos on menossa illalla treenaamaan ja pitäytyä niissä hc-lounaissa. Kumma juttu! Mua harmitti koko eilisillan tuo tunnin kohtalo. Juuri kun olin ajatellut, että se tunti olisi pelastus tälle muuten paskalle viikolle 🙁 Ehkäpä viikonloppu sitten korjaa fiiliksen ja onhan tänään uusi päivä, vaikka edelleen ärsyttää jostain syystä.

 

Arvatkaa muuten! Snapchat on listautunut pörssiin! Merkitsin Nordnetin kautta eilen 7 kpl Snap Incin osaketta kun Nordnet tarjoaa merkinnät Facebookin, Snapin ja Twitterin osakkeisiin ilman merkintäpalkkiota 10.3 saakka. Nyt sitten vaan pitämään peukkuja, että Snapin menestys on tulevina vuosina yhtä hurjaa kun Facen ja Twitterin! ;D Me aina väitellään Tommin kanssa kun tämä on sitä mieltä ettei Snapchatillä ole tulevaisuutta. Olen kyllä eri mieltä, mutta nyt saa jännittää ihan osakkeidenkin kannalta. Eihän muutamalla osakkeella nyt rikastumaan pääse, mutta leikkiähän tämä enemmän on. Jos osakkeen hinta tulevina vuosina nyt vaikka triplaantuisi, niin se ei olisi pahitteeksi. Saisihan niillä nyt ainakin lennot jonnekkin! Nyt jokatapauksessa koen, että kannattaa ostaa jos meinaa. Ensin merkitsin 4 ja nyt aamulla vielä 3 lisää kun olin tutkaillut noita Facen ja Twitterin käyriä menneiltä vuosilta.
Eihän ne koskaan tietysti ennusta tulevaa, koska ikinä ei voi tietää mitä (somenkaan) maailmassa tapahtuu, mutta sehän siinä on jännintä! Seuraava iso juttu voi olla huomenna ja kauppahinta tuplaantuu. Tai sitten ei! Sellaista se on. Facebookin osakkeen hinta on ollut 2009 alimmillaan nin 18 dollaria ja tällä hetkellä noin 136 dollaria. Peukkuja siis Snapille! 😉 Tämä on oma versioni loton pitkävedosta, haha! Lisää tuskin olen noita ostamassa, koska normaalisti nuo kaupankäyntikulut ovat melko paljon, mutta nyt ei tarvinnut niitä maksaa, yay. Kai noita voi ostaa muutakin kautta, mutta oman pankin kautta on vähän monimutkaisempi jos haluaa ostaa muualta kun kotimaan markkinalta ja kulut kovia. Itse ainakin voin suositella Nordnetiä ihan tämmöisen piensijoittajankin näkökulmasta 🙂
Stressaajan ja lyhytjänteisen ei kannata suoraan osakkeisiin sijoittaa, siinä vain pahimmassa tapauksessa menettää yöunet (ja kaikkein pahimmassa tapauksessa tietysti rahat). En itse lähtisi ikinä sijoittamaan rahoja, joista on kiinni oma talouteni eli toisinsanoen mitään tilin viimeisiä ruokarahoja. Aikaisemmin olen ostanut pieniä määriä esimerkiksi Nordeaa, joka on ollut varma osingon maksaja, mutta ei senkään kehitys ole viime vuosina kovinkaan päätä huimannut. Tietysti merkintähinta on vähän eri vaikka nyt noihin mainitsemiini jenkkiosakkeisiin, joten aika paljon saa ostaa Nordeaa että kurssinousu oikeasti tuntuu lompakossa 😀 Tämä Snapchat nyt oli tämmöinen randomjuttu, mutta seuraillaan lähivuodet mitä tapahtuu! Snapissä muuten olen edelleen nimimerkillä wp_aaltonen 🙂
Ja ps. Yves Rocherilla on tänään 3.3 kunniaksi -33% pois tilauksen arvosta koodilla NOW33. Yvesille tästä.
Ihanaa perjantaita!! Meillä tänään jopa erikoisempi päivä tiedossa kotona löhöilyn sijaan! 😀
Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.

13 Replies to “Eräs Snapchatin (pien)omistaja täällä hei”

  1. Voisitko tehdä joskus postauksen jossa opastaisit aloittelijaa noissa sijoitusjutuissa? 🙂 Mua kiinnostaisi mutta en ymmärrä siitä yhtikäs mitään, ja koko homma tuntuu vähän pelottavalta.

    1. Kiitos Iines, oot ihana kun aina jaksat vastata 🙂 Luin nuo ja itseasiassa nyt vasta muistin että olin ne kyllä aiemminkin lukenut, joten sorry että kyselin samoja asioita. Ehkä omasta näkökulmasta kaipaisin enemmänkin "rahastot for dummies – miten pääsen alkuun" -tyyppistä postausta, jos ei ole hommasta mitään käsitystä et miten hoituu. Ja toki joku mahdollisimman riskitön vaihtoehto ois se jolla haluaisin aloittaa. En jotenki luota siihen että pankissa ne neuvojat on 100-prosenttisesti asiakkaan puolella jos sieltä alotan 🙂

    2. Mietin, että voisin (yrittää) jossain välissä tehdä jonkun rahastopostauksen tai videon, missä selitän. Jos menet pankkiin kyselemään säästämisen ratkaisuista, niin sulle on kyllä tarjottava juuri omaan riskinsietokykyyn sopivaa ratkaisua, ei tarvitse sen tiimoilta pelätä että tulisi mitenkään huijatuksi, ehkä helpoin jos joku selittäisi nuo. Eihän siinä mitään häviäisi jos kävisi omassa pankissa tapaamisessa, eihän sitä sopimusta ole pakko ottaa jossei kiinnosta 🙂 En oikei voi tai uskalla täällä neuvoa ketään, että mihin pitäisi tai kannattaisi sijoittaa, mutta noin yleisesti aloittelijan on järkevin aloittaa esim pankkien omista yhdistelmärahastoista, jotka sijoittaa korkoihin ja osakkeisiin tietyssä suhteessa, riippuen siitä kuinka paljon siedät riskiä, niitä on siis myös todella matalariskisiä 🙂 Ne on oikeasti hyviä tuotteita kun on valmiiksi hajautettuja ja sisältöä hallinnoidaan kokoajan. Esim Nordeassa Säästö 10, 25, 50 ja 75 (numero kertoo aina kuinka monta prossaa sisällöstä osakkeissa, mitä enemmän, sitä suurempi on "riski" eli mahdollinen heilunta, loppu on korkoinstrumenteissa). Tietty jossei ole valmis sietämään yhtään riskiä, niin ei tule oikein tuottoakaan 🙂

    3. Kiitos!! 🙂 Mä alan nyt selvittää asiaa enemmän, ei se nyt niin vaikeeta voi olla kuin luulen.

  2. Mua kiinnostais miks mainostat nordnetiä kun eiks nordea ole sun työnantaja?

    1. Hmm no itse en näe mitään syytä miksi mun täytyisi mainostaa Nordeaa?! Onpas hullunkurinen idea. Tietysti "mainostan" niitä juttuja täällä joita itse käytän ja olen todennut hyviksi. Varsinkin jos (ja kun) luit postauksen, niin ei liittynyt millään tapaa Nordean kautta treidaamiseen, joka nimenomaan ei olisi tässä tapauksessa kannattavaa. Olisi varmasti silti pitänyt mainostaa vain sen tähden että on siellä töissä 😀

    2. Ei varmasti tarvitse mainostaa omaa työnantajaansa, jos ei siltä tunnu, mutta minunkin korvaani särähti kilpailijan "mainostaminen."
      Minusta tuo on ihan normaali käytäntö kaikilla aloilla, ettei oman firman kilpailijaa mainosteta. Se heidän menestys kun on sinun firmasi tuotoista pois… Ja ehkä otti itsellä koville, kun työskennellään kuitenkin samassa yrityksessä 🙂
      Mutta jokaisella toki omat mielipiteensä, mutta ehkä vastauksen edelliseen kommenttiin ei olisi tarvinnut olla niin vähättelevä.
      Aurinkoista kevättä! 🙂

    3. No tietysti olisi eri juttu jos kyseessä olisi oma yritys tai bloggaisin Nordean alla. Enhän silloin haluaisi/saisi suositella mitään muita tarjoajia. Ensinnäkään en koe, että Nordean liikevaihto sävähtää suuntaan tai toiseen, mainitsinpa täällä Nordnetin tai en. Toisekseen, tällä blogilla kun ei kuitenkaan ole mitään tekemistä työni tai työnantajani kanssa, joten en tosiaan koe että tulisi moista asiaa edes ajatella. Et varmasti itsekään haluaisi olla Nordean asiakaspalvelijan roolissa vapaa-ajallasi? 🙂 Tietysti nyt aina jossain määrin edustaa työnantajaansa myös vapaa-ajalla, mutta työntekijänä täytyy osata verrata palveluita myös asiakkaan näkökulmasta.

      Eri asia tietysti jos olisin blogin puolesta tehnyt jonkun sopimuksen siitä, että kerron täällä heidän tuotteitaan/palveluitaan (ja enhän siltikään "hehkuttaisi" tuotteita joita en oikeasti voisi suositella) ja edustan yritystä myös blogi-minänäni. Työsuhteeseen ei tietysti saisi kilpailijoiden kanssa mennä, mutta terve realismi on ihan normaalia mitä tulee vertailla juttuja kilpailijoidenkin välillä. Olenhan itsekin kuitenkin blogissa nimenomaan asiakkaan roolissa (olenhan siis yhtälailla Nordean asiakas kun kuka tahansa muukin) vertailemassa näitä palveluita. Tietysti kerron sitten asiakaskokemuksia niistä jutuista, jotka ovat hyviä ja toimivia. Tuskinpa H&M:n myyjäkään nyt kokisi blogissaan, että on velvollinen suosittelemaan ja esittelemään vain ja ainoastaan niitä Hennesin vaatteita silkkaa lojaaliuttaan? Itsekin olen kuitenkin bloggaajana ja täällä vapaa-ajallani puhtaasti kuluttaja, joka tietysti kertoo omista kokemuksistaan. Tuntuisi jotenkin hölmöltä liputtaa oman työnantajan joukkueeseen jonkun palvelun suhteen, varsinkin jos kyseinen yritys ei tosiaan ole juuri jossain asiassa ehkä se paras tarjoaja sillä hetkellä. Onhan minun täytynyt töissäkin tarjota asiakkaalle juuri tälle sopivia vaihtoehtoa. Kokisin epäonnistuneeni ja huijaavani asiakasta suosittelemalla juttua, joka oikeasti ei olisi tälle se paras juttu. Epätyytyväinen asiakas todennäköisesti vain lähtisi muualle palveluineen. Esimerkiksi juuri tässä Snapchat-casessa, hulluhan nyt olisi jos lähtisi Nordean kautta noita ostamaan nyt jos kiinnostusta on. Kaupankäyntikulut ovat tosi kovat ja jos haluaa ostaa toiselta markkinalta niin joutuu ottamaan salkkupalvelun, joka salkun tasosta riippuen kuitenkin maksaa. Nordnetin kautta ei kaupankäyntikuluja tule ja treidaaminen muutenkin tosi helppoa.

    4. jatkuu.. 😀 On Nordealla tietysti tosi hyviäkin juttuja, esimerkiksi yhdistelmärahastot joita täälläkin olen itseasiassa kehunut. Ja tietysti Kun vertaa joitain palveluita tai tuotteita kilpalijoiden tarjoamiin, niin ollaan kyllä auttamattomasti jäljessä, mikä usein tyypillistä isoille konserneille. Ja tämän toteaminen ei ole työnantajan haukkumista missään nimessä, tuleehan ne oman yrityksen heikkoudet tiedostaa ja olla perillä kilpailijoiden jutuista, jotta voisi viedä eteenpäin kehitystä. Läheskään kaikki Nordean työntekijät eivät itseasiassa edes ole oman talon asiakkaita, vaan pääpalvelut voivat olla muualla ja tunnen monia tämmöisiä. Eihän kenkenkään ole pakko keskittää asiointiaan jonnekin vain sen tähden, että on yrityksessä töissä. Jos kaikki oma asiointini olisi esimerkiksi Danskessa, tottakai saisin kertoa siitä blogissani ja kokemuksia pankkiasioideni hoidosta, kyseessähän on omat henkilökohtaiset raha-asiani 🙂 Itse olen ainakin todella tarkka rahoistani ja ehdottomasti sijoitan kulloinkin sitä kautta mikä ikinä onkaan helpoin ja kustannustehokkain! Nordeassa yhdistelmärahastoihin, Nordean osakkeisiin ja Tavoitesäästöön, S-bonukset taas S-rahastoihin ja Nordnetin kautta välillä joihinkin randomjuttuihin jos on jotain tämänkaltaisia kamppiksia. Koska: Hajautus on kuitenkin sijoitusjutuissa kaiken a ja o!! 🙂 Anteeksi superpitkästä kommentistani ja kiva kun kävit herättämässä keskustelua. Tarkoitukseni ei missään nimessä ollut olla vähättelevä, viime aikoina on sattuneesta syystä ollut hieman pinna kireällä erinäisten kommenttien kanssa. Pyydän anteeksi jos sinulle jäi semmoinen mieli 🙂 Toivottavasti tämä kuitenkin vähän selvensi kantaani tähän aiheeseen. Mukavaa kevättä!

    5. Nordean johto voikin olla kiinnostunut tästä postauksesta… Linkki lähtee… ÄN-YY-TEE- nyt. No ei vain. Kandee kuitenkin katsoo enemmän, mitä postaat itsestäsi.

    6. Anonyymille yllä (Iines ei varmasti julkaise kommenttia)… Kyllähän sinä sen tiedät, ettei Iinestä saa missään tavoin arvostella negatiivisesti. se on mieestään heti kiusaamista ja stalkkaamista.

    7. Siitä vain linkkiä eteenpäin. Tämähän on jo vähän absurdia, mitä kummaa olisin tehnyt väärin kertomalla että ostin muun palvelun kautta osakkeita? Ja tiedät varmaan itsekin mikä on asian laita näiden negakommenttien kanssa. Ongelmahan on se, että ainut joka niitä laittaa olet SINÄ kaikissa tuulesta temmatuista ja naurettavissa eri muodoissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *