Kotikuvia ja muutama sisustusjuttu

Pääsin pitkästä aikaa räpsimään muutaman kotikuvan. Tai tarkemmin sanottuna keittiökuvan. Kerrankin oli koti heti alkuviikosta sillä siisteystasolla, että oli suorastaan kiva vaan kaksi minuuttia istua ja ihmetellä kun ei ole siivottavaa. Kävi varsin hyvä tuuri valonkin suhteen kun aurinko kerrankin paistoi 🙂 Tähän saakka ollaan oikeastaan vain hengailtu alkuviikko. Jotenkin ei vain ole kiinnostanut lähteä tuonne tuuleen ja jäähän tarpomaan, joten tällä viikolla en ole jaksanut vaivata päätäni jutuilla jotka eivät sillä hetkellä oikein innosta. Maanantaina käytiin Ikeassa ostamassa muutama juttu ja mietinkin jo tässä, että tekisinkö jotain postausta Ikea-jutuista! Sieltä on taas vaihteeksi löytynyt muutama ihan loistojuttu, varsinkin lasten puolelta!

Poika on ollut välillä kiukkupäällä nyt pari päivää ja vaikka olin eilisenkin käytännössä vain kotona, kertyi aktiivisuuskellon mukaan silti yli 10 000 askeletta. Yllättävän paljon siis oikeasti tulee puuhailtua ympäriinsä ihan kotioloissakin. Toisaalta, itselläni nälkä on aina se kulutuksen mittari. En katso kelloon ruokailuiden suhteen vaan luotan kehooni ja syön silloin kun on nälkä. Niinä päivinä kun ei varsinaisesti urheile, iskee helpommin herkkunälkäkin ja tein eilen jonkun sortin ennätyksen ja marssin illalla ostamaan Pandan suklaalevyä kauppaan. En siis ikinä syö suklaata viikolla, nyt ajattelin että ihan sama, mitä väliä 😀 Outo valinta sinänsä tuo suklaakin! Mietin kaupassa Fazerin ja Maraboun välillä, mutta kun en osannut päättää, niin oli Panda passeli vaihtoehto. Onhan se superhyvää, miksiköhän ei hoksaa useammin ostaa!

Tuo Ikean Hektar-lamppu ostettiin jo Käpylän asuntoon, mutta ei koskaan sitten saatu sitä sinne. Keittiössä oli jo tarpeeksi valoa ledien ansiosta, enkä kyllä enää muista olisiko ollut edes lamppuliitäntää keittiöön eli se olisi jokatapauksessa pitänyt vetää. Tänne se kuitenkin oli varsin passeli. Kaikkein kivoin olisi ehkä ollut kaksi tuommoista vierekkäin, mutta ei jaksanut alkaa säätämään kun on muutenkin liikaa fiksattavaa vielä 😀

Korkean katon vuoksi olkkarin lamppuvalinta oli alkuun hieman ongelmallinen, kunnes löysin ratkaisun ja nuo roikkuvat! Hemmetti kun kattojen maalaus olisi jo valmis niin pääsisi ottamaan muitakin kuvia.

Kodintekstiileissä rakastan Marimekkoa! Vuodevaatteiden suhteen ei ole mitään Marimekko-pakkomiellettä, ne nyt voivat olla muunkin merkin, mutta esimerkiksi verhojen suhteen en muita huolisi. Pakko kyllä kehua myös niitä marimekon petivaatteita, onhan ne kyllä todella ihania. Pitkiin aikoihin en ole kyllä jostain syystä käyttänyt, miksiköhän 🙂 Meillä ei toistaiseksi ole vielä edes verhoja yhdessäkään huoneessa, mutta eipä olla toisaalta kaivattukaan. Käpylässäkin oli verhot ainoastaan olohuoneessa, niitäkään ei kyllä ikinä pidetty kiinni. Kivoja  väripilkkuja nuo kuitenkin ovat. Ehkäpä kaivan keväällä ne verhotkin kaapista.

Noista Hobstarin hittilaseista postasinkin Snapiin aikaisemmin. Mulla on pakko olla käytössä aina mahdollisimman suuri juomalasi ja semmoinen on nyt löytynyt. Ostin Kampin By the way-liikkeestä kaksin kappalein noita ihania laseja, enempää en jaksanut muilla asioilla piipahtaessa kantaa mukana. Tarkoitus olisikin vielä jossain välissä ostaa noita lisää, myös matalammassa mallissa. Netissä näitä laseja myy ainakin Stockmann, valikoima löytyy täältä. Aivan ihanat! Sopii mainiosti esimerkiksi smoothieille ynnä muuhun tarkoitukseen, jossa iso lasi on tarpeen. Juuri tuon mallin lisäksi löytyy tuolta valikoimista eri kokoja ja myös mustasta+valkoisesta lasista tehtyjä 🙂 Nuo näyttää kuvassa yllättävän pieniltä, mutta laseilla on korkeutta siis 15cm!
Tuon marmorisen leikkuulaudan tilasin Ellokselta ja olen tykännyt siitäkin. Ihan päivittäisenä leikkuulautana se ei ole käytössä, mutta ihan säännöllisesti tulee käytettyä alustana. Tuohan on aivan ihana myös vaikka tarjoilualustaksi juustoille tai mille tahansa, jonka haluaa laittaa kauniisti esille. Mielestäni oikein nappilöytö ja kokoon nähden ei hintakaan ole mikään överi. Löytyy Elloksen valikoimista täältä. Pitäisi saada tilattua myös tuo marmorinen mortteli leikkuulaudan seuraksi, saisi helposti kuivatut chilit, yrtit, valkosipulin ja muun mössättyä.

Sisältää kaupallisia linkkejä.

4 vastausta artikkeliin “Kotikuvia ja muutama sisustusjuttu”

  1. Ihana keittiö! Onko liesi ja uuni 50cm leveitä ja jos on niin mistä ne ostettu? En ole mistään onnistunut löytämään tuolla leveydellä.

    1. Kiitos, ollaan myös tosi tyytyväisiä! Uuni ja liesi on standardileveät, eli 60cm. Nuo kuvat on hassusta kulmasta, niin varmaan siksi näyttää kapeammalta. Gigantista siis ostettu kaikki kodinkoneet 🙂

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.