Brunssilla hotellissa

Kuten olen täällä maininnut, on yksi viikonloppujen lempparijutuistani ehdottomasti brunsseilla käyminen. Mikäs sen parempaa kun päästä syömään vatsan täydeltä vaikka mitä herkkuja! Yleensä sunnuntai on meillä brunssipäivä ja sitä kyllä odottaa aina koko viikon. Ollaan viikonloppuisin tosi huonoja tekemään mitään lounaita ja jotenkin vaivattomampi vaihtoehto vaan käydä ulkona syömässä. Brunssi kun kätevästi vielä toimii sekä aamupalana, että lounaana ;D

Toissa sunnuntaina kävimme kutsuvieraina testaamassa Meilahden Cumuluksen brunssin* ja joku ehkä muistaakin kun syksyllä kirjoittelin Cumulusten uusitusta aamupalasta, jota kävin juurikin samaisessa Meilahden Cumuluksessa kokeilemassa. Ehkä parhain hotelliaamiainen, joka tällä hetkellä tulee mieleen, oikeasti pisteet siitä että tuohon aamiaiseen on tuolla todellakin panostettu. En kuitenkaan tiennyt, että Cumulus tarjoaa myös viikonloppuna brunssia. Useimmat brunssipaikathan ovat keskustassa ja keskustan tietämillä, mutta sinänsä mukava että myös muualta löytyy brunssipaikkoja, meillä kun yksi tärkeä kriteeri on saada auto helposti parkkiin.

Nyt kun asutaan vieläkin kauempana keskustasta, tulee jotenkin harvemmin lähdettyä kotoa minnekään aivan extempore tai noin ylinpäänsä. Brunsseilu on meillä ehkä yleisin tapa nähdä ystäviä,  viikolla kun on jotenkin liian laiska koskaan lähtemään illalla minnekään. Toisaalta kaikilla muillakin on arkisin ne omat jutut, harrastukset tai muuten vaan puuduttaa raahautua työpäivän päätteeksi minnekään sosialisoimaan.

Pikku-Vekkulikin pääsi oikein urakalla syliin! Ennen mamin sykkyä on hyvä chillailla kummisedän sylissä ;D Ehkä lempparijuttu tuolla Cumuluksen brunssilla on tuo Frozen yogurt-kone! Vitsi se froyo on hyvää!! Valikoimasta ei ihan kamalasti löytynyt mitään nakerreltavaa pikkuiselle, mutta noin muuten ovat puitteet varsin lapsiystävälliset. Valikoimaltaan tuo on melko perinteinen brunssi, ehkä olisin kaivannut jotain lisää esimerkiksi hedelmien tai smoothien muodossa. En nyt tarkkaan muista oliko siellä aamiaisella smoothieta tarjolla, kuitenkin nykyään melko kaikilta brunsseilta löytyy sitä kuitenkin.

Esimerkiksi Weeruskan brunssiin verrattuna ei tuo ollut läheskään niin vege/vegaaniystävällinen, kanaa syövälle oli vaihtoehtoja, mutta oikeastaan esimerkiksi kalaa ei tainnut olla ollenkaan. Sanoisinko, että melko perinteinen. Hinta on parikymppiä per henkilö. Melkolailla kaikki oleelliset perusjutut, ainiin ja niitä korvapuusteja, nami!

Pitäisi muutenkin rohkaistua enemmän uusiin paikkoihin brunsseille. Usein kun tulee käytyä vaan niissä tutuissa ja turvallisissa. Nyt tietysti joutuu miettimään vähän siltäkin kannalta, että mikä on lapsiystävällinen. Jos piipahtaminen Cumuluksen uudistetulla aamiaisella tai brunssilla kiinnostaa, niin lisätietoja löytyy Cumulus Cityn sivuilta*.

Voisin yrittää tehdä enemmänkin vaikka brunssiaiheisia postauksia, plussia ja miinuksia, mitkä ovat omia lempparipaikkojani yms 🙂

 

Kaupallinen linkki merkitty *-tunnisteella

2 vastausta artikkeliin “Brunssilla hotellissa”

  1. Just mietin et vois sulta kysyä näistä brunssijutuista, joten olis ihan huippu nähdä brunssi-aiheisia postauksia jatkossakin 🙂 ootteko testannu Fazer-ketjun brunsseja? Netistä selailemalla törmäsin tuohon Fazerilan Fazer Cafehen, jota ainakin tekisi mieli kokeilla Helsingin ulkopuolelta 🙂

    1. Anteeksi kun kesti vastata 😀 Voin tehdä seuraavaksi vaikka siitä Weeruskasta! Oon käynyt Kluuvin Fazerilla muutaman kerran, se oli joskus vuosia sitten mun lemppari. Mutta jostain syystä ei ollut enää ihan niin hyvä kun kävin 1,5v sitten. Mutta siis ihan hyvä silti! noista muista en tosin osaa sanoa, ovatko erilaisia 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.