Huhtikuun parhaat kauneustuotteet

Tässä kuussa on tullut testailtua muutamia uusia juttuja ja ajattelinkin esitellä kootusti muutaman mielenkiintoisen kosmetiikkatuotteen. Voisin vaikka lähiviikkoina tehdä laajemman postauksen itseruskettavista ja itse siitä itseruskettumisesta (semmoista itseasiassa toivottiin), mutta tässä postauksessa tuleekin jo pari kevään uutuustuotetta aiheeseen liittyen.

Vita Liberata Ten Minute Tan-poispestävä itseruskettava vartalonaamio

Eli siis nimensä mukaisesti itseruskettava, joka pestään pois.. Wow! Tämä on siis Vita Liberatan kevään uutuustuote.

Kenelle? Kaikille, ketkä kammoksuvat itseruskettavan tuntua iholla. Tuotteen annetaan vaikuttaa iholla 10-20min ja pestään pois suihkussa. Tykkään kyllä superpaljon tämän ideasta! Ihana kun pystyy pukemaan heti pyjaman päälle ja välttyi siltä limaiselta tunteelta! Rusketustulos on tällä luonnollinen ja melko vaalea, eli toimii ehkä parhaiten jossei ole minkäänlaista pohjaa alla tai sitten keksi peräkkäistä päivää käytettäväksi, jolloin saa jo tummemman värin.

Yön aikana kehittyi kevyt DHA:n tuoksu, muttei missään tapauksessa semmoinen överiällö. Se tuoksuhan vain kertoo sen, että tuote toimii. Vita Liberatan tuotteilla tulee superluonnollinen rusketus, joka kuluu tasaisesti pois. Ehdottomasti itseruskettavien premium-tasoa!! Netistä tätä naamiota löytyy esimerkiksi täältä.

Vita Liberata Trystal Pressed-itseruskettava kompaktiaurinkopuuteri

Toinen Vita Liberatan kevään uutuus on tuo ruskettava kompaktipuuteri.

Kenelle? Kaikille, jotka pitävät luonnollisen päivettyneistä kasvoista. Virallisesti tämä on aurinkopuuteri, mutta tämä vaaleampi sävy on itselleni liian vaalea siihen tarkoitukseen tai siis viralliseen varjostukseen. Sitten keksinkin levittää tätä huiskalla koko kasvojen ja kaulan iholle, johan tuli ihana sävy kasvoille! Ekan kokeilun jälkeen pysähdyin ruokakaupassa ihmettelemään peilistä ihanaa sävyä 😀

Tämä ei siis rusketa mitenkään överisti, vaan jatkuvassa käytössä kevyesti ja tuo itsessään myös sitä kivaa hehkua kasvoille. En ole myöskään huomannut, että tämä alkaisi tuoksumaan yhtään miltään! Tykkään siis nykyään käyttää tätä ihan normaalissa meikissä, päivittäin tai säännöllisesti käytettynä siis antaa kasvoille kivan sävyn, joka kestää muutaman päivän. Itse laitan tätä nykyään koko kasvoille tavallaan kiinnittämään meikin, tykkään hurjasti!! 🙂

Maybeauty The Incredible face gel-kuorintanaamio

Geelinaamio, joka puhdistaa ihoa ja kuorii kuolleen ihosolukon silmillä nähtävästi.

Kenelle? Oikeastaan ihan kaikille. Epäpuhtaalle iholle puhdistamaan huokosia ja sitten taas normaalille iholle esimerkiksi viikottaisena kuorintana. Tuo geeli siis kirjaimellisesti liottaa kaikki kuolleet ihosolut pois. Tai siis en tarkalleen ottaen oikein ymmärrä mitä tapahtuu, mutta ihoon ilmestyy geelin jäljiltä semmoisia valkoisia hitusia. Kasvojen iho on tämän jälkeen aivan mielettömän sileä ja pehmeä!! Urkin tuosta paketista, että nämä on valmistettu Koreassa ja sieltähän tulee tunnetusti vaikka mitä nerokkaita kauneuskeksintöjä.

Rehellisyyden nimissä tämä ensin epäilytti ja olen nähnyt tästä postauksia ehkä jokatoisessa blogissa, mutta oikeasti kyllä kiva tuote ja ehdottomasti puhdisti sekä kirkasti ihoa. Herkkä- ja kuivaihoisena käyttäisin ehkä juurikin kerran viikkoon kuorintana, ettei pääse iho kuivumaan liikaa. Tuon jälkeen levitin kasvoille kaiken maailman öljyöverit!

Jos kiinnostaa testailla Maybeautyn The Incredible Face Maskia, niin blogini kautta on nyt mahdollisuus tilata tuote -30% alella tältä sivustolta. Alennuksen pitäisi aktivoitua automaattisesti tuolla sivulla, mutta mikäli ei, niin koodi -30% aleen on iinesgel

CCS Pehmeät jalat-kuorintasukat

Kirjaimellisesti siis ”kuorintasukat”, jotka laitetaan jalkaan vaikuttamaan aktivoimaan jalkojen kuoriutumista. Eniten mielenkiinnolla näistä kaikista tuotteista testasin näitä! 😀

Kenelle? Äärimmäisen laiskalle jalkojen hoitajalle, kuorintasukat nimittäin vain laitetaan jalkaan ja rentoudutaan! 90minuutim vaikutusajan aikana voi katsoa vaikka leffan ja antaa sukkien hoitaa homma. Olen itse siis niiiin kertakaikkisen laiska hoitamaan jalkojani! Se on semmoinen juttu, joka aina pitäisi tehdä, mutta jota ei vain saa aikaiseksi. En kyllä keksi miten asia voisi olla enää yksinkertaisempi. Kuorintuille jaloille suositellaankin käytettäväksi tuota CCS:n jalkojen hoitovoidetta pehmentämään ihoa ja kosteuttamaan.

Mulla kesti jotenkin ikuisuus päästä testaamaan näitä, koska tuntui ettei koskaan ole tarpeeksi aikaa vaan olla paikallaan tuota 90minuuttia. Eräs ilta kuitenkin sitten päätin hoitaa tämän pois alta, kesäkenkäkausi kun kolkuttelee ovella ja jalat ovat todellakin olleet pientä huoltoa vailla 😀

Kuorintasukat ovat siis tavallaan muoviset pussit, joissa on sisällä nestettä. Jalat teipataan ikäänkuin pusseihin sisään ja totesin, että se sängyllä köllöttely ei ehkä ollutkaan paras idea näiden kanssa. Mutta esimerkiksi sohvalla telkkaria tai leffaa katsoessa oivallinen! Sukat ovat siis kertakäyttöiset ja ne kuorivat jalkojen ihoa, kuollutta ihosolukkoa, sekä poistavat kovettumia. Vaikuttavat aineet ovat maitohappo, salisyylihappo ja hedelmäuute.

90min päästä sukat otetaan pois ja jalat pestään vedellä. Kuorintatulos alkaa muutaman päivän kuluttua ja kestää jopa pari viikkoa. Itselläni kuoriutuminen alkoi ihan yhtäkkiä toissaviikolla joogatunnilla ja voin kertoa, että sitä ihoa lähtee kunnon lastuina! (Toivon muuten ettei kukaan kiinnittänyt siellä huomiota mun jalkoihin, haha!) Useamman päivän sain repiä niitä riekaleita ja nyt onkin aivan äärettömän pehmeät jalat! Kannatti ehdottomasti kärvistellä se 90min, ilman näitä en olisi varmasti ikinä saanut aikaiseksi kuoria jalkoja 😀 Netistä näitä löytyy myynnistä esimerkiksi täältä.

Kaikki siis ehdottomasti kivoja tuotteita!

Tykkäsittekö tämmöisestä kootut kauneustuotteet-postauksesta? Voisin jatkossakin tehdä tämmöisiä jos kiinnostaa 🙂

 

Osa linkeistä kaupallisia linkkejä. Tuotteet saatu blogin kautta.

4 vastausta artikkeliin “Huhtikuun parhaat kauneustuotteet”

  1. Tota maybeautyn kasvogeeliä laitoin just viime viikolla toisen blogin kautta tilaukseen 🙂 innolla odotetaan pakettia! Täytyypä myös kokeilla tuota itseruskettavaa!

  2. Kiva oli tällainen kauneusaiheinen tuotepostaus! Kiitos alekoodista, en olekaan tuosta kasvogeelistä vielä kuullutkaan 😮 kosmetologi joskus puhui rakeettomista kuorinnoista, ehkä olisi aika kokeilla..

    1. Siis mäkään en oikein tiedä mitä tuo Korean ihme oikeasti tekee tai miten se toimii, mutta todella kiva iho kyllä sen jälkeen! 😀

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.