Tunteiden ääripäissä

Kulunut viikko on ollut yhtä hulinaa! Olin tosiaan lähes pari viikkoa yksin kotona naperon ja hauvojen kanssa Tommin ollessa reissussa, joten voitte vaan kuvitella millainen meininki täällä on ollut. Huhheijaa, voisinko sanoa! Yksinkertainen syy blogihiljaisuuteen on siis tässä. Ultimaalinen kiukkukausi yhdistettynä pitkään yksinoloon. Eipä kyllä käy yksinhuoltajia kateeksi! Täytyy nostaa hattua jokaiselle.

Tässä pitkin viikkoa meinasi hiipiä jo todellisia epätoivon hetkiä kun kitistään ympäri vuorokauden, eikä mikään ole hyvin. Siinä vaiheessa kun vauva nukahtaa 30min päikkäreille, niin täytyy tietty hoitaa koiria ja muita kotihommia. Lepäillä ehtii sitten illalla vauvan nukahdettua, jos siis ylinpäänsä jaksaa muuta kuin toljottaa sängyssä telkkaria.  Blogi on ollut prioriteettilistan viimeisimpänä ihan syystäkin. Rehellisyyden nimissä koskaan aiemmin ei ole tullut semmoista oloa, ettei oikeasti meinaa pärjätä. Nekin tosin onneksi häivähdyksinä niinä pahimpina kiukkupäivinä, loppuviikko nimittäin meni taas vaihteeksi paljon paremmin.

Sain jopa imuroitua, pestyä lattiat ja käytyä suihkussakin 😀 Voin tämän jälkeen todeta, että sillä on oikeasti todella suuri merkitys arjessa, että saako sitä omaa, kaikesta muusta irtaannuttavaa aikaa edes hetken. Oli sitten edes 15 minuuttia aikaa, jolloin kukaan ei kaipaa sinua tai halua sinulta jotain. Aikaa, jolloin olet vain itsellesi, etkä vastaamassa jonkun toisen huutoihin ja tarpeisiin. Itselleni tuota aikaa oli eilen puolituntinen, jonka vietin terassillamme auringossa (neuletakin lämmössä) istuen naperon nukkuessa päiväunia. Kylläpä piristi, oikeasti.

Tässä äitienpäivän kynnyksellä on hyvä todeta, että äitiys on melkoista tunteiden skaalaa laidasta laitaan. Välillä on niitä ihania ruusunpunaisia hetkiä kun kaikki sujuu loistavasti ja elämä on ihanaa. Sitten taas mennään sinne toiseen ääripäähän kun todella mikään ei ole hyvin ja tuntuu, että seinät konkreettisesti kaatuvat päälle. Vauva ei viihdy yksin, ei sylissä, ruoka ei maistu, lelut eivät kiinnosta, päikkäreillä ei suostuta  nukkumaan, herätään sata kertaa kesken yöunien.. Mitä näitä nyt onkaan.

Mielestäni huonoista hetkistä puhutaan aivan liian vähän ääneen. Moni kun saattaa ajatella olevansa ypöyksin noiden ajatusten ja tunteiden kanssa. Tilannetta pahentaa entisestään ajatella, että vika on sinussa itsessä ”koska kyllähän muutkin näyttävät pärjäävän”. Harvoinhan nyt kukaan esimerkiksi päivittää someen kuinka kaikki on paskaa ja huonosti, vaan nimenomaan niitä hyviä hetkiä.

Välillä kun huonoina hetkinä jopa itse säikähtää omia ajatuksiaan, tiedättekö niitä ”en jaksa enää”-tuntemuksia kun tekisi mieli heivata napero yksikseen pinnikseen ja vaan lähteä kävelemään. Ymmärrätte varmasti, etten tietystikään jättäisi lastani yksin, mutta tunteiden skaala on kyllä laaja siellä epätoivon hetkellä. Sillä hetkellä ei ”kyllä tämä helpottaa”-ajatukset paljoa tuo lohtua, vaikka kuinka yrittäisi olla positiivinen. Siihen vielä päälle huonosti nukuttuja öitä, niin kylläpä soppa on valmis!

Kun vauvan vihdoin saa illalla nukkumaan, niin saa koiran könyäminenkin kylkeen kiinni ahdistumaan. Joku on iholla vuorokauden jokainen sekunti ja tuntuu melkeinpä siltä, ettei saa henkeä. Toivon ainakin, että muillakin on näitä ”salaisia tunteita”? Itse olen ollut pian vuoden pojan pääasiallinen hoitaja ja voin rehellisesti todeta, että tämä viikko on ollut ehkä rankin koko vauvavuodessa. Tai ainakin kiilaa kakkosena vauvan ensimmäisen viikon jälkeen. Ja jollakulla saattaa olla kaksi pientä lasta hoidettavana..

Sitten taas tuo pikkuisen höpinä ja sydämen sulattava hymy. Eihän toiselle voi olla vihainen, koska eihän pieni lapsi ole koskaan tahallaan hankala, vaan kaikki johtuu aina jostakin. Oli sitten kyseessä aivojen kehitys tai hampaiden tulo. Joskus paras keino voikin olla pistää lapsi sinne sänkyynsä ja käydä itse hengittämässä syvään minuutin ajan. Kyllä se siitä taas.

Ihanaa äitienpäivää jokaiselle äidille jo ennakkoon. Ensi viikolla toivottavasti taas normaaliin postaustahtiin 🙂

 

26 Replies to “Tunteiden ääripäissä”

  1. Pitäisköhän siun käydä juttelees ihan jollekin ammattilaiselle noista siun ajatuksista ja tunteistasi? Ihan normaalilta väsymykseltä tuo ei kuulosta. Itselläni on mies, joka on reissuhommissa ja kolme alle kouluikäistä lasta, joista yksi kroonisesti sairas. Siltikään en ole koskaan noin ”pahoja” ajatuksia tuntenut.
    Toivottavasti siullakin helpottaa ja saat pian normaalista ajatusmallista kiinni.
    Hyvää äitienpäivää ♥

    1. Kuules, oliskohan ”siun” aika lopettaa tuo säälittävä lässytys sieltä loputtomien nimimerkkien takaa ja keksiä ihan oikeaakin tekemistä. Melko epäonnistuneesti huutelet sieltä Freedome VPN:n kuvitellun sateenvarjon takaa, kun jokaikisen kerran näen, että olet sinä 😀 Voivoi, käyttäisit nekin rahat viisaammin. Ei siinä, ainakin ilmeisesti mielikuvitusta riittää, vaikkei muut elämän palikat olekaan sitten hallussa.. Arvasin, että tämä postaus houkuttelee sut paikalle kun roskapussi kärpäset!

    2. Siis pitäisköhän tän ”sannan”’mennä juttelemaan jollekkin ihan ammattilaiselle? 😀 huhhuh ihmiset on sairaita.

      Ja tosiaan Iines, niin normaaleita tunteita! Mun äiti onkin jokus sanonut että kukaan muu ihminen ei voi saada sua niin raivoihin kun oma lapsi! Mutta kukaan muu ei voi saada sua niin onnelliseksi kun oma lapsi, ja just näin se on <3

  2. Kiitos tästä postauksesta <3 niin kiva lukea rehellisiä fiiliksiä äitiydestä. Ja voi kyllä ne ääripäät on tuttuja täälläkin, varmasti kaikille mamoille. Niin totta tuo että edes hetken yksinolo on tosi tärkeää.
    Olisi kiva kuulla aikanaan teidän unikoulusta (jos vielä ajankohtainen) ja miten töihinpaluu on sujunut sen koittaessa 🙂

    1. Niinpä! Ja kun sen hetken ei tarvitse olla sen kummempi kuin SUIHKU! 😀 Tietty myös vertaistuki muilta mammoilta on ihan kullan arvoista.. Unikoulu alkaa tässä lähipäivinä, joten siitä tulossa postausta sitten 🙂

  3. Täällä täällä täällä! Noita ahdistavia ja pimeitä hetkiä on ollut itselläkin ja vielä aika paljon, koska oma poika sattuu olemaan vähän kiukkuisempi tai temperamenttisempi tapaus. Ja mulla oli ihan selkeä synnytyksen jälkeinen masennus, jonka pystyin myöntämään itselleni vasta pojan ollessa noin vuoden ikäinen. Tästä pitäisi puhua enemmän, mutta itsekin tiedän kuinka vaikeaa se on. Olen pari kertaa alkanut asiasta puhumaan tuttujen kanssa ja ainahan se kääntyy siihen, että ”meillä oli tuota samaa tai meillä oli paljon pahempaa”, ei siis oikeastaan saisi kertoa, jos tuntuu pahalta ja lapsiarki ahdistaa, koska aina jollain menee huonommin. Mutta kun jokainen on oma yksilönsä ja tuntee asiat eri lailla…

    Ihan mahtavan työn olet tehnyt, kun olet jaksanut noin pitkän ajan yksin lapsen ja kahden koiran kanssa! Itse voin myöntää, että en olisi samaan pystynyt vuosi sitten. Plus oman haasteensa toi se, että ei ole mitään tukiverkkoa lähellä, joten todellakin tuntui, että seinät kaatuvat päälle ja koti on vankila. Nyt onneksi olen voinut ja jaksanut paremmin, mutta silti aina välillä stressaavina hetkinä (kuten viime aikoina pojan sairastaessa) ahdistaa.

    Ihanaa äitienpäivää Iines! Pikkupoikasi voi olla todella onnellinen, kun hänellä on noin ihana ja välittävä äiti <3

    1. Tuon olen kyllä joskus myös huomannut, että aina on jollain huonommin… Tai siis ihan kun olisi joku kilpailu! Ennemmin kun juuri tarvitsisi sitä tukea, eikä vähättelyä 😀 Mutta totta, ihmiset ovat tosiaan erilaisia. Onneksi tekin selvisitte noista haasteista kunnialla ja ainahan nuo kasvattaa vahvemmaksi. Äitiyden jälkeen kyllä selviää ihan mistä tahansa 😀 Kiitos kun kommentoit! Ihanaa äitienpäivää sinne myös 🙂

  4. Tuttuja ajatuksia. Kaksi viikkoa kuulostaa pitkältä ajalta. Itse olin ihan helisemässä jos mies oli muutaman päivän työreissulla. Nykyään on vähän helpompaa kun tyttö on kohta kaksi vuotias. Toki tässäkin iässä on omat haasteensa. Jaksamisia ja hyvää äitienpäivää!

    1. Nojoo, onhan se pitkä aika.. Mutta toisaalta kun oli toiselle tärkeä juttu ja sovittu jo ajat sitten, niin tottakai joustaa 🙂 Tietää kuitenkin, että toinenkin tulee vastaan sitten! Ja totta, haasteitahan niitä tulee eteen lisää heti kun tietystä jutusta pääsee yli. Kiitos hurjasti ja sitä samaa sinne 🙂

  5. Täysin normaaleja tunteita!! Minulla samanikäinen tyttö ja välillä on juuri tuollaisia ajatuksia ja olen monta kertaa vienyt lapsen pinnasänkyyn ja käynyt hengittelemässä. Melko usein tulee myös soiteltua miehelle että äkkiä kotiin, en jaksa enää. Kyllä tää vauva/taaperoelämä on monestikin raskasta, ei siitä tarvi vaieta. Hyvä kirjoitus ja jaksamista kaikille äideille!

    1. Et tiedä monesiko olisi tehnnyt mieli myös soittaa miehelle, että tule jo kotiin sieltä :’D Mutta eihän nyt viitsinyt toisen reissua pilata.. Onneksi pääasiassa kuitenkin on hyviä hetkiä, vaikka väliin rankkoja päiviä mahtuukin. Kiitos kun kävit kommentoimassa ja hyvää äitienpäivää 🙂

  6. Olipas hyvä ja rehellinen postaus! Mulla on päivittäin niitä hetkiä, että pää tuntuu hajoavan ja joskus ihan oikeasti mietin miten helpompaa olisi ilman lapsia. Luonnollisesti nämä hetket on vain hetkiä ja jää unholaan yhdenkin mukavan hetken takia. Mulla on 3v, 10kk ja kaks koiraa. Mies tekee arkisin niin paljon töitä, että todella harvoin viikolla näkee lapsia, vaikka yöt onkin kotona. Riittämättömyyden tunne on läsnä päivittäin. Ja välillä sitä vaan väsyy siihen jatkuvaan organisointiin. Kiitos, että kirjoitit tästä aiheesta. Tuntuu, että blogeja lukiessa nämä olis muille ihan vieraita tunteita ?

    1. Niin sama! Vaikka tuntuu, ettei noin ”saisi ajatella” 😀 Ennen jos ajatteli, että kotona pääsee huomattavasti helpommalla kun töissä, niin nyt on kyllä aivan päinvastoin.. Olisi niin yksinkertaista lähteä aamulla töihin ja joku toinen hoitaisi hommat sillä aikaa. Tosin kohtahan se aika koittaa täällä meillä. Ihana kuulla, että nuo tunteet ovat läsnä muuallakin! Voin oikeasti vaan kuvitella tuon härdellin teillä, huhhei… Tsemppiä ja voimia superpaljon, sekä ihanaa äitienpäivää 🙂

  7. Mä oon koko päivän miettinyt tätä postausta, miten paljon tykkäsin tästä. Eihän mulla lapsia ole ja siten perspektiiviä, niin hankala muotoilla. Mutta noi on selkeitä tabuja, joista puhuminen silloin kun on tilanne ns. ”päällä” (eikä esim ylioppilasjuhlissa muistele että oli ne rankkoja aikoja :D) vaatii kyllä hirveästi rohkeutta. Joten toivotan jaksamista ja sanon samaa mitä ennenkin, on varmasti onnekas lapsi kun on saanut sut äidiksi ja propsit myös siitä miten hyvin oot pysynyt rehellisenä, mutta silti yhdistänyt lapsen somejuttuihin aika tyylikkäällä tavalla. Toivotan myös jo samalla superia äitienpäivää ❤️

    1. Niinpä, useimpia äitejä varmasti nolottaa myöntää ääneen, että on rankkaa tai ettei meinaa pärjätä.. Varsinkin jos muiden lapsiperheiden arki vaikuttaa helpolta! Kiva Tanja kun kävit kommentoimassa ja kiitos hurjasti 🙂

  8. Ihanan rehellinen postaus, kiitos siitä! Hyvin kirjoitettu äitiyden negatiivisita tunteista, minusta on rohkeaa ja tärkeää, että joku niistä uskaltaa kirjoittaa. Yleensä kaikki on aina niin täydellistä kaikillla muilla ja itse pohtii mikä minussa on vikana kun välillä päässä pyörii samansuuntaisia ajatuksia. Itsellä kaksi lasta melko pienellä ikäerolla.

    Sinulla on kiva blogi, oon lukenut sitä monta vuotta, siitä asti kun nukuit ilmapatjalla Jyväskylässä 😀 Olittekohan jotain putkiremppaa paossa?

    Ihanaa ensimmäistä äiteienpäivää sinulle! 🙂

    1. Niinpä, sepä juuri! Useimmat varmaan juuri häpeilevät sitä luuloa, että on ainut joka niin tuntee tai ajattelee. Hitto olin unohtanut koko ilmapatjan, hahha!! Joo putkiremppaa juurikin evakossa ;D Kiitos vähän jälkikäteen ja sitä samaa sinulle myös <3

  9. Todellakin on tärkeää tietää, ettei oo tunteiden kanssa yksin, ja et ole ❤️ Mä niin tiiän nuo fiilikset, mies teki aiemmin paljon reissuhommia ja on sitä aivan ihoton ilman sekunnin rauhaa. Mutta se vahvistaa, hienosti pärjäsit!:) Hyvää äitienpäivää!

  10. Muistan joskus kuulleeni lauseen ”Paljon ne ottaa, mutta enemmän ne antaa”
    Kuvaa kyllä täydellisesti pikkulapsi perheen elämää 😀

  11. Joo ei tässä mitään ”pahaa” tai huolestuttavaa ollut, apua tuo yksi stalkkeri 😀 Vaikka tietty ammattilaiselle juttelussa ei oo mitään huonoa tai hävettävää, päinvastoin! Toivottavasti oli kiva eka äitienpäivä raskaan viikon jälkeen 🙂

  12. Ihanan rehellinen kirjotus! Ehdin nyt vasta lukemaan. Tää on niin totisinta totta. Meillä tilanne on pitkää päivää (+viikonloput) tekevä yrittäjämies ja kolme lasta neljässä vuodessa. Oon ollut ihan tyytyväinen kun oon saanut olla kotona lasten kanssa pitkään, mut nyt valvottava vauva ja uhmailevat isoveljet on kyllä saanut mut ihan äärirajoille ja oon monta kertaa miettinyt etten jaksaisi olla äiti enää ollenkaan! Ihan hirveää millaisia ajatuksia sitä epätoivon hetkellä tuleekaan mieleen, mutta onneksi ne menee äkkiä ohi.. mutta on tää kyllä rankkaa. Voin vaan kuvitella, et on ollut rankat pari viikkoa! Onneksi saat nyt lepäillä taas 🙂 ihanaa kun toit näitäkin ajatuksia esille ❤

    1. Huhhui, voin siis vaan kuvitella millainen härdelli teillä on!! Miljoonasti tsemppiä! Täytyy vaan epätoivon hetkinä pysyä positiivisena, mutta onneksi ne hetket tosiaan menevät nopsaan ohi ja muutenkin tulevat varsin harvoin loppupeleissä eteen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *