Kesätennarit kuin karkit ♥

Tänä vuonna olen piiiitkästä aikaa tykästynyt Pumaan! Tai oikeastaan merkin tennareihin. Puma on merkkinä jo vuosia ollut jollain tapaa semmoinen, joka ei vähempää ole voinut kiinnostaa, enkä oikein edes tiedä miksi. Toisaalta en koskaan ennenkään ole ollut mikään kovin vannoutunut Puma-fani, mutta nyt kun alan muistelemaan niin on tätä ajoittaista faniutta ollut ennenkin!

Nimittäin joskus yläasteella hullaannuin täysin niistä Puman painikengistä, mulla taisi olla semmoiset lyhytvartiset mustat, vitsi kun ne oli silloin hienot.. Ne taisi olla kyllä yhdelainen villitys silloin joskus vuoden 2003-2004 kieppeillä. Nyt kun googlailin, niin en kyllä hevillä pistäisi jalkaan 😀 Samaan aikaan taisivat olla kova sana ne kaikki keilalaukut, hyi. Myös eräät toiset Puman tennarit olen omistanut ja näköjään ainakin omalla kohdallani merkki villitsee aika ajoin juuri tennareiden muodossa!

Itselläni on ollut himotuslistalla jo viime kesästä saakka juuri tuo paksupohjainen malli. Rihanna taisi tehdä Pumalle malliston, jossa oli ihania juuri tuota mallia, mutta muistaakseni olivat useimmat loppuunmyytyjä. Tänä keväänä sitten villiinnyin ihan täysin, kun valikoimaan tuli noita pastellisävyjä!

Tämä oma mallini on Suede Platform core ja toisena vaihtoehtona oli tämä Suede heart reset pinkkinä, jossa on semmoiset rusettinauhat. Tietysti nämä kaksi olivat ehkä ne suosituimmat mallit ja koot melkein kaikkialta loppu! Olisi vaan pitänyt tilata silloin aiemmin keväällä kun kokoja oli vielä reippaasti jäljellä.

Onnistuin kuitenkin nappaamaan todella tuurilla näistä vielä pienen koon itselleni. Zalandolta löytyy näistä vaaleanpunaisista vielä hajakokoja (täällä), mutta sen puoleen vaaleansinisestä väristä löytyy kaikkia kokoja! Jos kiinnostaa, niin ovat täällä 🙂 Zalandolla on muutenkin kiva valikoima Puman tennareista, joista pähkäilin siis monia muitakin kenkiä sitten loppupeleissä.

Nyt onkin sitten kesän tennarit hommattu! En voisi olla tyytyväisempi. Niken Huarachen jälkeen on vähän totuttelemista näiden painoon, mutta eiköhän se siitä 😀 Alkuun vilisi mielessä hulluja ajatuksia, että ostaisin vielä toisiksi kesätennareiksi ne rusettiset jos nyt ikinä onnistuisin niistä vielä koon löytymään, mutta eiköhän ne kesäkengät ala olla nyt hankittu. Laitoin kylläkin myös ne rusettiset tuolta ”ilmoita kun kokoni tulee saataville”, joten saa nähdä miten käy jos varastoa tulee lisää!

Onko joku muu hurahtanut kevään karkkitennareihin? 😀

 

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.

2 vastausta artikkeliin “Kesätennarit kuin karkit ♥”

  1. Nää on ihanat! Itsekin testaillut ja ajattelin laittaa tilaukseen.. Ei sattuisi olemaan Zalandon alekoodia tarjolla? ?

Vastaa käyttäjälle Jennii Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.