Kuten jo aikaisemmin kirjoittelinkin kolmekymppisistäni, vietettiin lauantaina jo ennakkoon hurjia synttärikemuja, jotka tulivat siis itselleni täytenä yllätyksenä. Osa teistä saattoikin Instan puolelta nähdä ”synttärikaappauksestani”, jossa ystäväni siis tulivat meille ja lähdimme yllärinä ensin Tammiston Rush trampoliinipuistoon. Itseasiassa sattumalta juuri viime viikolla mainitsin haluavani mennä tuonne ja koko tämä juttu olikin jo siinä vaiheessa tietysti suunniteltu 😀

Tuo tramppapuisto on aivan superkiva!! Ja vaikka ei uskoisi, niin tunnin hyppiminen käy oikeasti treenistä, hiki virtasi ja oli oikeasti kyllä melkoinen homma jaksaa hyppiä sen tunnin, joka tuohon oli varattu. Kauempaa ei kyllä edes jaksaisi. Onnistuin into piukeana tosin nyrjäyttämään nilkkani ekan vartin hyppelyn aikana, mutta mitäs nyt pienistä. Tällä hetkellä nilkka on kolmesta kohtaa turvonnut ja mustana, mutta toivottavasti paranee nopeasti. Anyway, varmaan ainakin tämän viikon osalta tulee paussi juoksulenkkeihin. Tämmöistä se ikä teettää, hahah 😀

Olen ihan hulluna kaikkiin tämmöisiin ”hurjapäiden aktiviteetteihin”, huvipuistot, vesipuistot, tämä tramppapuisto, saan aina semmoisen adrenaliinirushin kun pääsee hulluttelemaan, maailman parasta! Sitä tunnetta ei edes osaa kuvailla. Ihan kuin olisi taas joku 8v. Seuraavaksi pitäisikin sitten hoitaa kesän Lintsi-visiitti pois alta 😀

Trampoliinipuistosta poikkesimme kodin kautta suihkussa ja vaihtamassa vaatteet, matka jatkuikin sitten keskustaan. En tiennyt yhtään mitä ohjelmassa on ja jossain vaiheessa alkoi oikeasti iskeä pieni ahdistus siitä, että mihin tässä joutuukaan. Pelkäsin hurjapäänä lähinnä benjihyppyä. Pieni shokkihan se kyllä oli havahtua tatuointipaikan edestä! Tosin huomattavasti pienempi kylläkin kuin se pelkäämäni benji.

Olin muutamaan otteeseen joskus sanonut Tommille ajatuksiani ekasta tatuoinnista ja näyttänyt kuvia, että millaisen ottaisin jos ottaisin. Olen jo vuosia jotenkin hannannut koko tatuointijutun kanssa ja semmoistahan se varmasti on aina sen ekan tatuoinnin kohdalla. En siis ole kokenut mitään pakollista tarvetta saada tatuointia, vaan lähinnä ajatellut, että ajan ja kuvan on oltava oikeita sitten joskus jos ovat tullakseen.

Tuskinpa olisin itse saanut koskaan mentyä sitä ottamaan. Pieni shokkihan siinä rehellisyyden nimissä iski, mutta olin kuitenkin niin helpottunut ettei kyseessä ollut mitään sen kauheampaa 😀 Kuva oli suunniteltu jo ennakkoon Tommin lähettämien kuvien perusteella ja lähinnä arvuuttelin kuvan tarkkaa paikkaa, jokatapauksessa ranteeseen olin sitä aina ajatellut. Ja juuri tuo kuva on se, jonka olin sanonut ottavani jos ottaisin.

Ensin olin puhunut symbolista ihan mini-koossa, lähinnä siis semmoisena etusormen kynnen kokoisena pikkuriikkisenä, mutta kuulemma aivan pienet tatuoinnit lähtevät ajan mittaan helposti leviämään, eivätkä pysy niin tarkkoina. Liian iso ei tuokaan missään nimessä kyllä ole, mutta isompaa en itse olisi halunnut. Olen näissä jutuissa todella minimalisti.

Enemmän jännitän verikoetta kun tatuointia, eikä tuo sattunut yhtään! Voisin kuvailla sitä tunnetta samaksi kun säärikarvojen epilointi, joka tosin ei sekään ihan kivutonta hommaa ole. Ehkä olen epilaattorilla jotenkin karaistanut kipukynnystäni. Ihan kauhean kauaa nyt ei tarvinnut tuossa penkissä kyhnöttää kun homma oli ohi noin viidessä minuutissa, mutta siinäpä se nyt sitten on ranteessa. Ikuisesti 😀

Vaikka joskus keväällä olikin käynyt mielessä, että olisi hyvin mahdollista saada Tommilta lahjaksi jotain tatuointiin liittyvää, niin koko juttu tuli kyllä aivan puskista! Paikkana oli siis Paradise Tattoo ja tekijänä Enni. Olen kyllä hurjan tyytyväinen tuohon ja ihan jatkuvasti havahtuuu tuijottelemasta omaa rannettaan.

Ilta jatkui tuosta terassin kautta Merimakasiiniin dinnerille ystävien kanssa, eikä päivä olisi kyllä voinut parempi olla. Aivan loistavat ja ikimuistoiset kolmekymppiset täynnä yllätyksiä, kiitos siitä Tommille ja ihanille ystävilleni. Sain lahjaksi hemmottelulahjakortin Långvikiin spahan, jonne siis suuntaamme Tommin kanssa vielä nyt heinäkuun aikana 🙂

Jee! Tästä voikin sitten hyvillä mielin alkaa elämä kolmekymppisenä!