Terveiset sairastuvalta

Heippa taas. Meidän perheessä on vietetty eilisestä saakka kivaa vatsatautia, joka on ollut itseasiassa pojan ensimmäinen pahempi kuumetauti. Kuume nousi toisella useaan otteeseen yli 39 asteeseen ja vihdoinkin kai pahin pöpö alkaa hellittää levon, sekä lääkkeiden avulla. Toinen oli aivan surkeana ja veto pois vielä aamulla, mutta nyt jaksaa jo leikkiä entiseen tapaansa aina hetken, vaikka toipilas onkin edelleen. Näköjään on kuitenkin kuume taaas nousussa 🙁

Tässä kauhulla odottelen, että mahtaako samainen vatsatauti iskeä kohta meihinkin, sehän tästä puuttuisikin että oltaisiin täällä kaikki sairaina!! Siihen malliin on kyllä päätä särkenyt tänään, että vähän pelottaa mitä seuraavat pari päivää tuovat tullessaan. Käsidesi ja probiootit ovatkin olleet aktiivisessa käytössä.

Sinänsä ollaan oltu todella onnekkaita, ettei naperolla ole tähän saakka ollut kertakaikkiaan mitään muuta pöpöjä kun pariin otteeseen pientä nuhaa ja muistaakseni lämpöilyä jonkun rokotuksen jälkeen, sekä semmoista tavallista hampaiden tuloon liittyvää kipuilua, mikä nyt tietty ei mihinkään flunssaan liity. Koskaan ei ole kuume noussut noin korkealle tai vointi yleisestikään ollut noin huono. Tuo pikkuherra kun on muutenkin todella huono juomaan nesteitä mukeista yms, niin ollaankin nyt jouduttu melkoiseen tahtiin tankkaamaan ruiskulla ja lusikalla suuhun nesteitä ja Floridralia 🙁

Seuraavalla kerralla toivottavasti vähän kivempiä terveisiä. Mikäli pariin päivään ei kuulu mitään täällä, niin todennäköisesti maataan siis vatsataudin kourissa 😀 Toivottavasti kuitenkin parempi tuuri!!

 

2 vastausta artikkeliin “Terveiset sairastuvalta”

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.