Uusi long bob!

Ehdinkin jo eilen postaamaan Instaan uudesta tukastani ja ajattelin vielä täälläkin hieman esitellä, että miten sen kanssa sitten kävikään. Hiusmietteitähän kirjoitin viime viikolla ja olin kahlaillut netistä reippalla kädellä kuviakin erilaisista hiuksista, varsinkin siis niistä polkkamittaisista. Niin kauan on menty pitkillä hiuksilla ja nimenomaan todella huolettomalla, erittäin rikotulla mallilla. Omaan makuuni onkin ollut aina semmoiset pitkät, ”revitysti kerrostetut” hiukset, en nimittäin itselläni tykkää liian pitkistä hiuksista jos ne ovat liian tasapitkät pötköt. Paheeni onkin ollut jo vuosikaudet kerrostaa aina uusia hiustenpidennyksiä heti kotona partahöylällä entistäkin rikotummiksi 😀 Tällä kertaa ei onneksi ollut sille tarvetta!

Jokatapauksessa, muutosta oltiin jo hetki kaipailtu! Onhan sitä välillä kiva kokeilla jotain erilaista. Koska en kuitenkaan (vielä) raaskinut ihan omalla tukalla mennä, niin laitoimme kampaajani kanssa tähän uuteen long bobiin tuuhennoksena muutamat teipit ja sivuille muutaman sinetin. Tällä mallilla sitten kasvatellaankin pitkiksi niitä lähteneitä pätkähiuksia ja muuten vaan vaalennuksessa katkenneita latvoja. Toistaiseksi pidän siis varsinaisesta koko tyven vaalennuksesta taukoa ja sen sijaan on suunnitelmissa ainoastaan kevyesti raidoittaa tyvikasvua 3-5kk välein, vähän riippuen siitä kuinka tuo juurikasvu nyt alkaa häiritsemään. Raidatkin kirkastavat nimittäin niin paljon kokonaisilmettä!

Onhan tämä nyt huomattavasti freessimpi! Tasapitkä leikkaus tuo sitäpaitsi huomattavasti runsaamman vaikutelman hiuksiin, vaikka nyt on päässä melkein puolet vähemmän teippejä kun mitä aiemmin. Kampaajani teki nyt sunnuntaina vihonviimeisen vuoronsa HDH:ssa muutettuaan ulkomaille ja seuraavaksi joudunkin sitten etsimään uuden kampaajan. Samalla tuli tosiaan käytyä aikalailla tasan viisi vuotta 😀 Muutenkin olen viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut varsin uskollinen kampaajien suhteen ja tänä aikana on ollut aikalailla kolme luottotyyppiä keillä olen käynyt.

En ole se tyyppi, joka katsoo netistä summittain aina, että mistä sattuisi löytymään vapaita aikoja. En vain uskaltaisi. Jonkun muun palvelun suhteen (vaikka nyt sitten kynnet tai ripset) voisin niin tehdä, mutta itselleni hiukset ovat jotenkin niin tärkeä juttu, että on tärkeää olla tietynlainen yhteys kampaajan kanssa. Tämä tavallaan tietää jo ennakkoon mitä toivon ja mitä nimenomaan en toivo ja niin edespäin. En vaan jaksa selittää kaikkea joka kerralla uudelleen ja uudelleen.

Ainiin ja eilen tuli kaksi viikkoa täyteen siitä kun otin nuo ripset.. Sanoinhan, että ripsenpidennykset eivät vaan pysy mulla! En kertakaikkiaan ymmärrä mikä siinä on. Todennäköisesti kuitenkin jotain tekemistä nukkumistyylini kanssa, varmaan siis joko hieron yöllä silmiäni tai hankaan niitä tyynyyn. En usko, että tuo on tekijästä kiinni, vaan kertakaikkiaan siitä ettei meitä ole luotu yhteen näiden ripsien kanssa. Sinänsä harmi, koska olen taas tykästynyt näihin ja ajattelin, että edes kerran huollattaisin nämä. Saapi nyt sitten nähdä. Melko kalliiksi tulisi juosta kahdesti kuussa huollossa! Onko jollain muulla kokemusta pidennyksistä, jotka eivät kertakaikkiaan pysy? Auttoiko mikään?

Tatuointiinkin olen jo ehtinyt tottua, vaikka sitä tuleekin edelleen syynättyä ihan kokoajan. Tykkään siitä kyllä hurjasti! Olen tähän saakka ollut porukassa aina se, kellä ei ole ainuttakaan tatuointia ja en tiedä miksi, mutta jostain syystä on nyt vähän semmoinen ”pahisolo” kun on astunut tatskajengiin 😀 Vaikka siis nehän ovat nykyään ihan arkipäivää ja eipä ole epätavallista, että jonkun äitikään käy ottamassa tatuointia. En nyt kuitenkaan koe, että alkaisin ihan kauheasti näitä haalimaan lisää, tällä hetkellä on kyllä jo toinen idea mielessä, mutta sanoisinko että jatkossakin pysyn ihan tuommoisissa pikkuisissa, jotka ovat ehkä se oma juttuni 🙂

Puin sunnuntaina jalkaan nuo liehuhousut, jotka ovat itseasiassa juuri niitä äitini vanhoja vaatteita, joita kaivelin Jyväskylässä. Suoraan kasarilta 😀 Harmi, ettei tullut asukuvia kun jouduin sitten lähtemään suoraan kampaajalta Lastenklinikalle, jonne Tommi oli vienyt pojan. Samalla tosiaan unohdin myös polkupyöräni asemalle, koska olimme niin psyykkeessä tuosta lääkärikeikasta. Noh, eilen aamulla sitten muistin pyöräni ja kun lähdin sitä unenpöppörössä sieltä hakemaan, niin eihän sitä enää siellä ollut. Helvetti!! Se siitä sitten, mulla ei siis enää ole polkupyörää 🙁 Ärsyttää aivan suunnattomasti!

Pahoittelen myös, että kommentteihin vastaaminen ja myös sen Neutrogena-arvonnan voittajan arpominen on tässä kaikessa hässäkässä viivästynyt. Aloitan kommentteihin vastailun NYT ja pyrin arpomaan voittajan tällä viikolla ennen reissua.

No mutta mitä tuumaatte uudesta tukasta?

 

9 Replies to “Uusi long bob!”

  1. Aivan ihanat hiukset! Just rento ja käy sulle tosi hyvin 🙂
    Mäkin oon tykänny rikotusta pitkästä surffitukasta, mut nyt aloin miettimään polkkaa itellenikin..

  2. Tukka on tosi ihana ja sopii sulle hurjan hyvin! Mulla on sama väri hiuksissa ja itse en ole edes raidoittanut omaa tyveä yli puoleen vuoteen, se haalistuu nyt auringossa ja hopeatuotteilla (Fudge ja Herman’s) väri taittuu koko päässä yhteensopivaksi. Ite kyllä tykkäänkin vähän tummemmasta tyvestä kuin pituudet.

    Ripsipidennyksistä, mulla oli tavalliset pari vuotta ja ne pysyi kuin tauti. Sitten muutin ja vaihdoin pienen ripsettömän kauden jälkeen volyymeihin. Eka tekijä oli super, sitten jouduin muuton takia taas vaihtamaan ja lopputulos oli että just ja just pari viikkoa pysyi hyvinä. Vaihdoin sitten paikkaa ja nyt on taas ihanat, 4 viikkoa huoltoväli. Teknikon kanssa ollaan yhdessä katsottu just mulle sopiva pituus ja tuuheus, hän on sanonutkin et joka kerta katsottava ne omat ripset alla koska jos laittaa liikaa niin ei vaan pysy. Joissain paikoissa liima kuivataan vedellä tms ja joissain vain ilmalla, mut en ole huomannut silläkään olevan eroa.

    Omalla kohdalla uskon eniten auttavan kun en kastele ripsiä (putsaan kyllä) enkä meikkaa niiden kanssa silmiä, kun en osaa enkä koe tarvitsevani. En edes kamalasti kampaile niitä… Mutta niin sekin voi olla että joillain vaan keho ”hylkii” ripsiliimaa eli todennäköisesti sikaripunkkeja ripsissä paljon jotka tuhoaa sen.

    1. Kiitos hurjasti! 🙂 Ja juuri sillein ajattelinkin tehdä, kerran kun reissaa talvella jonnekin niin vaalenee ihmeen kaupalla se oma sävy tämän ”Suomen kesän” lisäksi, vaikkei kokoaikaa raidottaisikaan. Mäkin ehdottomasti olen ennemmin sen tummemman tyven perään, vaikka nyt olikin jonkin aikaa aika kokoblondi! Nyt kun sanoit noista ripsistä, niin aloin miettiä että juuri ne volyymit lähtivät heti ensimmäisenä veks.. Nyt on oikeastaan vaan niitä normiripsiä silmissä jäljellä. Pysyykö sulla nyt uudessa paikassa myös volyymit? Pakko varmaan mennä TAAAS jonnekin uuteen paikkaan testaamaan, jos vaikka ihmeen kaupalla pysyisi. Mäkin yritin viime vuonna ripsien kanssa kaikkea, olin harjaamatta ja kastelematta, mutta ei vaan mikään toiminut. Mulla varmaan just jotain noita punkkeja, hyi! En ollut ikinä kuullutkaan 😀

      1. Sikaripunkkeja on kaikilla nisäkkäillä joten siitä ei kannata huolehtia. Ällöttävä ajatus kyllä, mutta normaali… Ja niitä elää muissakin karvatupissa kuin ripsissä.

        Joo nyt pysyy volyymitkin tosi hyvin, kun vaihdoin tekijää. Harmi että asun Tampereella niin sulle on vähän turha suositella häntä, mut on tosi pro 🙂 Mutta mulla on myös yksi kaveri joka ei tykkää volyymeista ja jolta ne tippui nopsasti, vaikka oli sama tekijä kuka laittoi klassiset ja ne pysyy hyvin. Eli palasi klassisiin ja on tyytyväinen. Mä en itse palaisi niihin koska nyt on ihanaa että ripset joustaa vähän. Teknikko on sanonut myös et volyymeille pahinta on se jos ne ”klimppiintyy” toisiinsa eli siksikin ei kannata laittaa supertuuheita vaikka voisikin omien ripsien puolesta.

        1. OKei, haha! Nyt laitettiin mulle myös klassiset, joten saa nähdä jos pysyisi sitten paremmin! Kiitos vinkeistä, oot näköjään ihan ripsenpidennys-pro 😉

          1. Hahah oon vaan niin tarkan markan tyttö että ku tällei investoi niin haluan että saa varmasti rahalle vastinetta 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *