Kuinka erilaista arki olisi…

..jos lapsemme olisi tyttö?

Ajatus, joka kaikessa hulluudessaan on pari kertaa käynyt mielessäni. Enkä jotenkin jaksa uskoa, että olen ainut, joka on miettinyt asiaa omalla kohdallaan. Siis sitä, että olisiko oma lapsi erilainen jos sukupuoli olisi toinen? Eihän asiaa tietysti osaa ajatella enää sillä tavoin ja älkää käsittäkö väärin, en tässä postauksessa tietenkään tarkoita, että sillä sukupuolella olisi kertakaikkiaan mitään väliä, mutta toki oman lapsen luonnetta tulee usein mietittyä. Tietysti tässä reilun vuoden aikana ja tietty jo odotuksenkin aikana ehti tottua siihen ajatukseen, että meille tulee poika. Ihan alkuraskaudesta tunsin vahvaa ”tyttöoloa”, joka tosin muuttui jo ennen rakenneultraa.

Sitä ei osaa selittää, mutta jossain vaiheessa vaan tuli semmoinen olo, että poika sieltä varmasti tulee ja niinhän se sitten olikin. Mikä siinä mahtaakaan olla, että jotenkin sen vain tuntee? Olin itse kertakaikkiaan niin malttamaton sukupuolen selvittämisen kanssa, etten olisi ikinä jaksanut odottaa synnytykseen asti! Mietin asiaa päivittäin, enkä nyt sillä että sillä olisi ollut mitään väliä, mutta jotenkin vaan jännitti. Vähän kun olisi jännittänyt arvontaa, jossa voittaisi joka tapauksessa 😀

Enää en toki sitten osaisikaan ajatella, että olisin tyttölapsen äiti. Meillä on pojan kanssa niin omat jutut ja leikit. Reilun vuoden aikana ”poikameininkiin” on tottunut, menoa ja meininkiä nimittäin riittää. Silti se on joskus käynyt mielessä, että olisiko arki erilaista tyttölapsen kanssa? Ja millä tavalla? Tai olisiko lapsemme luonne erilainen tyttönä? Tietysti jokainen ihminen on yksilö ja olemme kaikki erilaisia, mutta kuinka paljon luonteeseen mahtaa vaikuttaa esimerkiksi se, miten vanhempi ohjaa lapsen kiinnostuksen kohteita, esimerkiksi lelujen tai harrastusten suhteen? Ainahan se pohjimmainen luonne ja temperamentti on synnynnäinen, mutta onhan kasvatuksellakin suuri vaikutus. Ollaanhan me miehet ja naisetkin erilaisia, vaikka sukupuoliroolien sekoittuminen tai katoaminen onkin nykypäivän juttu.

idkuva   Luonteensa ja persoonallisuutensa perusteella poikamme on juurikin tyypillinen poika. Tai no ”tyypillinen” on ehkä huono sanavalinta, koska kaikkihan me ollaan erilaisia, mutta tarkoitan ennemmin semmoista stereotyyppistä poikaa. Rämäpää, jonka täytyy lukuisista kielloista huolimatta olla tekemässä niitä juttuja, jotka varsin hyvin tietää kielletyiksi. Tykkää paukutella tavaroita, testata rajojaan ja varsinkin kaikki napit ja tekniikka ovat ehdoton kiinnostuksen kohde. Olen itse pyrkinyt siihen, että lapsi saa itse valita kiinnostuksen kohteensa ja ainakin meillä on valikoitunut juuri mielestäni melko ”poikamaisia juttuja”.

Tietokoneeni johdon kiskominen seinästä aina kun yritän hetken ladata läppäriä, takan oven rämpyttäminen, kylppäriin livahtaminen aina jos ovi on jäänyt auki, kaikkien kosmetiikkatuotteiden, sekä vaatteiden levittäminen lattialle kaapeista ja lipastoista.. Kuulostaako tutulta? Ja kaiken kruunaa se kun koirien kulhot ovat jääneet lattialle. Tämä pikkuherra nimittäin kiihdyttää niille salamana ja alkaa viskoa koiran nappeja ympäriinsä minkä ehtii. Näkisitte millainen kiihdytys lähtee jos huomaa minun huomaavan ja yrittävän tulla estämään 😀

Vaikka perässä saakin olla lähes joka hetki, ovat nuo semmoisia meidän omia hauskoja juttuja, jotka naurattavat, vaikka olisinkin viidettä kertaa päivässä noutamassa erästä herraa sieltä koirien kupeilta. En voisi kuvitellakaan, että pikku-N rauhoittuisi kanssani lukemaan esimerkiksi kuvakirjaa tai syliin köllötteelemään, semmoiset jutut eivät nimittäin kiinnosta yhtään. Nuo kaikenlaiset tavaroiden levitykset nyt luultavammin ovat asioita, jotka ovat tietyssä iässä yleisiä sukupuolesta riippumatta?

Meidän juttumme on enemmän juuri semmoinen konkreettinen tekeminen, joihin me molemmat osallistumme. Välissä ei unohdeta tulla hakemaan voimahaleja ja jos täytyy nimetä riemukas ja energinen lapsi, niin meillä asuu eräs! Sitten taas kun jotain halutaan, niin sitä kyllä sitten myös halutaan. Veikkaan, että tämän jälkeen voisi pian kyllästyä liian rauhallisen lapsen kanssa kun on tottunut siihen, että kokoajan ollaan menossa.

Nykyään on pinnalla sukupuolineutraali kasvatus, joka pyrkii olemaan korostamatta sukupuolirooleja. Ei tyrkytetä pojalle niitä autoja, tytölle nukkeja, vaan annetaan lapsen itse valita asiat, jotka häntä kiinnostavat. Emme itse ole tätä mitenkään sen koommin tarkoituksenomaisesti noudattaneet tai muutenkaan pyrkineet kyseiseen kasvatustapaan, vaan antaneet lapsen itse valikoida ne itseään kiinnostavat asiat. Suurin osa leluistamme on muutenkin melko ”neutraaleja”, pehmoleluja, palikoita, erilaisia aktivointileluja, joitain autojakin mahtuu joukkoon. Pehmolelut eivät kiinnosta yhtään, kun taas palikat ja niiden järjestely (ja paukuttelu) on kivointa ikinä. Samoin kepit, kaukosäätimet, johdot, varmaan juttuja jotka kiinnostavat kaikkia lapsia 😀

Toki itselläni on kokemusta vain tästä yhdestä vauhtiveikosta, mutta sitten kun kuulee juttuja itsestäni pienenä, kuinka en koskaan tehnyt kiellettyjä juttuja ja uskoin kerrasta, olen miettinyt että ovatko pojat poikia jo tässä vaiheessa, onko kyse vain muuten erilaisesta luonteesta? Ovatko tytöt ja pojat muka oikeasti niin erilaisia?

Mikä on teidän mielipide ja kokemuksenne? Ovatko tytöt ja pojat todella erilaisia jo pieninä vai onko myös niitä poikien rajuista leikeistä tykkääviä tyttöjä ja päinvastoin?

 

 

8 vastausta artikkeliin “Kuinka erilaista arki olisi…”

  1. Itsellä on yksi tyttö ja kaksi poikaa. Jokainen heistä on erilainen mutta arki on aina ollut samanlainen heidän kanssaan. Lapsiarki ei paljoa poikkea kenelläkään vaan meillä jokiasella on suurinpiirtein samat juttu mutta mausteet on erilaiset. Ja lapset taas ovat jokainen oma persoona kuten meillä on. He toimii jokainen omalla persoonallisella tavallaan, omalla temperamentillaan. Eli siis tuo perus elämä ja arki ei ole erilainen tyln ja pojan kohdalla. En usko, että arki on tytöillä ja pojilla erilainen vaan lapsen persoona ja temperamentti on se mikä tuo sen oman lisänsä arkeen, sukupuolella ei ole mitään merkitystä.

  2. Minulla ei ole kokemusta kuin tyttölapsen äitinä olosta mutta kyllä tämä meidän tyttö vaikuttaa hyvinkin samankaltaiselta kuin teidän poika. Juuri on kaksi vuotta täyttänyt ja menoa ja vilskettä riittää. Autot on tosi tärkeitä. Unille on aina saatava pari pikkuautoa mukaan. Kyllä hänellä on nukkekin ja tietysti niitä pehmoleluja. Niitä satunnaisesti halailee hetken mutta mikään ei voita kovia leluja ja erityisesti niitä autoja 🙂

  3. Me ei selvitetty sukupuolta etukäteen koska se vaan oli jotenkin kivempi jättää se tieto sinne synnytyksen jälkeen. En osaa selittää 😀 Kiva oli myös ”leikitellä” ajatuksella raskauden ajan että kumpikohan tää on yms. Tosin mulla oli aluksi että tyttötunne mutta jossain vaiheessa se muuttui siihen että alkoi tuntua että poika tämä on. Vaatteita hankittaessa lisäextraa toi aina että täytyi miettiä että sopiihan tää kummallekkin eli aika neutraaleja tuli hankittua raskausaikana. Seuraavassa raskaudessa (jota tuskin kyllä tulee) niin olisi kiva tietää sukupuoli etukäteen koska nyt on jo kerran kokenut sen ”it’s a boy” fiiliksen synnytyksen jälkeen 😀

    Meillä ei ole kyllä vielä mikään rämäpää, mutta eihän toi ole kuin vasta puolivuotias. Keskittyy kyllä kun luen ja viihtyy sylissä, ehkä vähän liikaakin 😀 Tosin musta tuntuu että meiän poika on kyllä jokseenkin rauhallinen tapaus. Vielä 😀 Ehkä se paukutteluvaihe tulee sitten vuoden iässä kun ollaan liikkeellä. Sen oon kyllä huomannut että kaikki kaivinkoneet tms kiinnostaa jota näkee ulkona 😀

    1. Ymmärrän kyllä ehdottomasti sen synnytykseen saakka odottamisen! Toisaalta toivoin, että olisin itsekin tarpeeksi kärsivällinen moiseen. Nykyään monet vauvanvaatteet on todella neutraaleja, joten senkin suhteen melko helppo. Muistelisin, että meidän N tykkäsi katsella kuvakirjoja ihan pikkuisena, siis 4-5kk, sen jälkeen ei jotenkin jaksanut niistä kiinnostua vaikka tosi mielelläni tälle lukisin! Enköhän vielä lukutoukan tuosta saa vanhempana! 😀 Meillä myös luonne muuttui paljon just niihin aikoihin kun lähti liikkeelle, tuli semmoinen kokeiluvaihe päälle 🙂

  4. Meidän esikoinen on poika. Mulla oli myös vahva poikafiilis, kun häntä odotin. Oli aivan ihanaa, kun ensimmäinen lapsi oli poika. Tai siis tottakai olisin ollut aivan yhtä onnellinen tytöstäkin, mutta olen itse leikkinyt lapsena enemmän ns. Poikaleikkejä ja koin jotenkin alusta asti, että oli ihanaa ja helppoa olla pojan äiti. Tosin meidän poika on luonteeltaan aika rauhallinen ja harkitseva ja varsinkin pienempänä oli tosi ”helppo lapsi”. Nyt kun hän on kohta jo viisi on vauhtia ja fyysisyyttä tullut lisää. Saimme maaliskuussa toisen lapsemme, joka on tyttö. Häntä odottaessa minulla oli myös melkein alusta asti tosi vahva fiilis, että tyttö tulee. Neiti on vasta puolivuotias, mutta kyllä alusta asti on ollut temperamenttinen. Tietyllä tavalla on ollut helpompi kuin veljensä, mutta toisaalta luonnetta löytyy kyllä enemmän. Saa nähdä millainen pikku pippuri neidistä tulee. Kovasti veljen jutut ja lelut kiinnostavat jo nyt. Ja ihan yhtä paljon on kiinnostunut esim. Pistorasioista, puhelimista yms. Kuin veljensä oli vauvana.
    Olen ollut monta vuotta töissä päiväkodissa ja jotenkin mulla on aina ollut sellainen olo, että poikien kanssa on helpompi neuvotella kuin tyttöjen. Vaikea selittää, mutta tuntuu että tytöt ovat pienestä asti naisellisen päättäväisiä, heh. Tai toki johtuu varmaan omastakin luonteesta yms.

    1. Heh, tässäpä tuli mielenkiintoisia juttuja! Meidän poika on tietyissä jutuissa myös erittäin harkitseva, esimerkiksi uuden oppimisen kanssa haluaisi oppia kävelemään/konttaamaan vasta kun on täysin varma, että osaa, hankala selittää! Mutta silti enemmän juuri rämäpää 😀 Ja mikä siinä onkin, että SE TUNNE sukupuolesta vaan tulee? Ja usein vielä osuu oikeaan!

Vastaa käyttäjälle Ida Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.