Farkkutyttö 4ever ja aamun kuulumisia

Maanantai! Tämä päivä on saanut omassa arjessani taas vanhan perinteisen merkityksen. Vaikka meillä toki aiemminkin oli arjessa tietyt rutiinit, niin onhan se töihin lähtö aina vähän eri juttu kun jäädä tukka rasvaisena kotiin kyhnyttämään yökkärissä. Ei sillä, että tuota olisi tapahtunut aina, mutta öhöm. Tiedätte varmaan 😀 Tommi lähti tänään aamuvarhain ajamaan Hankoon surffin perässä, enkä enää sitten (tietenkään) saanut unta tuon klo5-herätyksen jälkeen, vaikka olisin saanut itse nukkua vielä yli tunnin.

Yritin vajaan tunnin kukkua sängyssä, kunnes nousin lopullisesti ylös keittämään kahvia ja tekemään hommia läppärille. Aamuvirkku, mikä aamuvirkku. Itse tosiaan lähden töihin, mutta kummi on lupautunut tulemaan aamuksi pariksi tunniksi katsomaan poikaa kunnes T palaa aaltojen parista. Kerrankin kun kuulemma on järkevä keli Hangossa! 😀 Jokatapauksessa, kun siitä ajankäytöstäni kysyttiin, niin tekniikkani työn ja blogin yhdistämiselle on aina ollut: pirun aikaiset aamut ja kahvi! En itse koe olevani kirjottamisen suhteen parhaimmillani iltaisin tai töiden jälkeen.

idup

Olisi vuorossa asukuvaa viime viikolta. Mietin alkuun, että postaisinko ensin asukuvaa vai lupaamaani meikkipostausta. Asupostaus nyt sitten veti pidemmän korren. Meidän oma piha ei ehkä ole mikään parhain kuvauslokaatio, mutta ehkäpä kestätte!

Nuo farkut ovat muuten pitkäaikaisimmat farkkuni. Olen ostanut nuo aikalailla tasan yksitoista vuotta sitten, muistaakseni lukion jälkeen 2006 ollessani Spirit Storessa myyjänä ja edelleen mainiossa kunnossa. Mitä nyt tuli nuo lahkeet pätkäistyä muutama vuosi taaksepäin ja tuo super low-waist juttu oli niin viimeistään sitä vuotta 2006-2007, mutta noin muuten. Eipä uskoisi, että ovat olleet näinkin kauan käytössä!

Nuorena olin kyllä niin farkkutyttö kun olla voi ja teininä halpisfarkut eivät olleet vielä kyllä yhtä hyviä kun nykyään. Puhumattakaan toki siitäkään, että edullisia ketjuliikkeitä olisi ollut läheskään samalla mitalla kun nykypäivänä. Saati sitten Jyväskylässä! Kun olin yläasteella ei siellä ollut vielä edea H&M:ää. Lemppareimmat farkkumerkeistä olivat Killah, Miss Sixty, Fornarina ja pari JC:n valikoimista löytyvää merkkiä, joita en enää saa päähäni. Kerran-pari vuoteen sai uudet farkut teininä, yleensä uudet vaatteet hommattiin silloin juuri ennen koulujen alkua.

Yleensä ostin vaatteeni Tukholmasta missä ravasimme vielä tuolloin melko ahkeraan ja oli niin luksusta päästä H&M:lle. Olin myös aivan supermegainnoissani joskus kun silloinen lemppariliikkeeni JC avasi Jyväskylään. Ah, ravasin siellä jatkuvasti! Esimerkiksi ne Marwinin hupparit olivat eri teksteillä hurja villitys joskus ja ne hupparit olisi halunnut jokaikisen värin printillä. Muistaakseni itsellä oli kahdessa värissä. Harmi vaan , että on tullut joskus myytyä ne kai kirppiksellä. Ketjuliikkeiden vaatteet oli ennen kyllä muutenkin niiiin paljon laadukkaampiakin kuin nykyään..

Nuo kuvien farkut ovat Tiger of Swedenin ja en ole tainnut noiden lisäksi muita TOS:in farkkuja edes omistaa. Tuota pörrötakkia en ole tainnut vielä esitellä missään varsinaisessa asukuvassa, mutta on ihan lempparini. Ostin tuon keväällä Gina Tricotista ja olin näkeväni, että nyt sykyllä noita on tullut lisää eri väreissä. Ajauduin perjantaina ennen  töitä haahuilemaan pikipäin Zaraan ja pakko myöntää, että liikaa takkihoukutuksia taas! Harvemmin sorrun siellä kyllä tosissaan mihinkään muuhun kuin takkeihin. Nyt oli tullut esimerkiksi samantyylinen pörrötakki kun tuo omani, mutta vaaleassa puuterin sävyssä, ihania tekomokkaisia lyhyitä bikertakkeja monissa eri väreissä ja sitten vielä jotain muutakin mallailin. En kuitenkaan onneksi sortunut ostamaan mitään, vaikka kyllä kovasti teki mieli semmoista bikeria 😀

Teepparin bongasin yksi päivä Monkista, jonne ajauduin Jutan mukana. En ole ikinä ostanut sieltä ainuttakaan vaatetta ja harvemmin edes ikinä käyn kyseisessä liikkeessä. Nyt kuitenkin ihme kyllä bongasin pari kivaa t-paitaa kympillä. Uusista tennareista postailinkin jo viime viikonloppuna ja pidän noista kyllä hurjasti. Sopi yhteen tähän rentoon farkkuasuun ja sanoisinko, että jos pitäisi kuvailla sitä millainen tyyli on sitä ”eniten Iinestä” niin varmaankin joku tämmöinen rento farkkuasu 🙂 

Pörröjakku / Gina Tricot

Farkut / Tiger of Sweden

T-paita / Monki

Laukku / Rebecca Minkoff

Tennarit / Vans (nämä!)

Mitäs tuumaatte asusta? Ja tsemppiä maanantaihin!

 

Sisältää affiliatelinkin.

4 vastausta artikkeliin “Farkkutyttö 4ever ja aamun kuulumisia”

  1. Muistanko väärin, että ne hyvät farkut JC:stä oli Crockersin joku malli 😀 ah, muistan kyllä niin hyvin, kun piti olla Miss Sixtyt tai Killahit jalassa ja aiemmin ne Mic Macin farkut 😀

    1. Hei niin muuten olikin kai just Crocker se!! Oli kyllä kova sana noiden kaikkien muiden ohella ;D Kaikilla oli Crockeria, hahah! AIniin ja MicMacit oli kanssa joskus, ne olin tyystin unohtanut 😀

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.