Uusi tukka ennen ja jälkeen!

Yhteistyössä Idhair

Reilut pari viikkoa olen totutellut uusiin pidennyksiini ja ajattelinkin nyt tehdä tämän postauksen uusista hiuksistani. Noin kuukauden ehdin sinnitellä ilman pidennyksiä, tätä ennenhän oli päässä Rapunzelin teipit tuuhennoksena noin oman hiusten mittaan leikattuna. Kerroinkin teille, että tarkoitukseni on toistaiseksi pitää vaalennuksesta paussia ja tässä päätöksessä on edelleen pysytty. Olen ehdottomasti pidennysihminen ja tykkään isosta tukasta. Vaikka jo pidemmän  aikaa onkin ollut projektina se oman tukan hyväkuntoiseksi kasvatus, tulee se näiden katkenneiden latvojen kanssa kestämään ainakin ensi kesään, ennenkö siis saan omasta hiuksista leikattua edes suunnilleen tasapaksun lyhyen polkan. Siihen asti pötkitäänkin varmasti näiden pidennysten kanssa!

Koin pientä kriisiä kampaajani Johannan muutettua Sveitsiin, olin käynyt kuitenkin hänellä viiden vuoden ajan. Ensin Qhairissa ja sitten HDH:ssa Johannan siirryttyä omaan liikkeeseen. Kun uuden kampaajan etsiminen tuli ajankohtaiseksi, aloitin kysellä ympäriinsä suosituksia, kunnes esiin nousi ihan ylivoimainen suositus ”pidennysgurulle” Maria Häppölälle Uudenmaankadun Qhairiin. Viiden henkilön suosituksesta siis marssin Marialle konsultaatioon ja kerroinkin jo aikaisemmin hänen kertoneen heti alkuunsa, että hiusteni katkeilun syynä on aika varmasti juuri hormonaalinen, luultavasti imetys ja sen lopetus. Noh, sehän selittää! Päädyimme varaamaan pidennysajan ja kävimme hieman läpi sitä, mihin suuntaan haluan hiusteni kanssa mennä.

Tässä hiusteni lähtötilanne

Olin itseasiassa jopa hieman yllättynyt kuinka hyväkuntoiselta hiukseni näyttivät takaapäin. Lukuunottamatta tuota selvää rajaa, joka siis menee tuossa keskellä josta hiukset yksinkertaisesti siis ovat katkenneet. Ymmärrätte varmasti tuon sivukuvan jälkeen, että en todellakaan ole vitsaillut niiden haperolatvojen kanssa. Tämän vuoksi olen siis aikalailla pitänyt hiuksia kiinni nutturalla. Hyväkuntoisen ja paksumman tukan raja menee aikalailla tuossa silmien korkeudella. Siitä alaspäin on latva katkennut ja haperoitunut tyystin.

Maria käyttää sinettipidennyksissä mielellään ainoastaan B’Longin Pro-hiusta, jonka on todennut ehdottomasti parhaimmaksi. Itsehän olen todella valikoiva pidennyshiuksen kanssa ja kieltämättä alkuun vähän epäilin, että onko tuo hius muka oikeasti niin hyvää. Ja olen kyllä yllättynyt! B’Long Pro on neitsythiusta, jota ei ole käsitelty rajuilla kemikaaleilla. Säikähdin hiuksen sävyä paketissa, mutta Pro-hius on nimenomaan tarkoitus sävyttää asiakkaan toiveen mukaan ja on neitsythiuksena ikäänkuin ”raakahiusta”, joka taipuu asiakkaan toiveeseen. Hiuksen taipuisuus on hyvä, mikä tarkoittaa sitä ettei se ole jäykkä ja liian paksu, kuten joidenkin merkkien hiukset. Pro-hius on vain kampaajille myytävissä, mutta yhtälailla laadukas B’Longin ”perushius” on myynnissä myös kuluttajille. B’Longin jälleenmyyjänä toimii Idhair. Ihkaensimmäiset pidennykseni 10v sitten ovat itseasiassa olleet B’Longin. Tuolloin ei tosin vielä ollut valikoimissa tuota Pro-hiusta ja se kampaaja-tukka oli samaa kun tuo nykyinen kuluttajaversio.

Pidennyksistä Marialla on 15 vuoden kokemus ja voin kyllä kertoa, että hän taitaa ne aivan mielettömän hyvin!!! Kun kävin hakemassa yhteistyön merkeissä nuo hiukset Idhairista, kerroin heidän edustajalleen, että kampaajani oli suunnitellut pilkkovansa jokaisen sinetin vielä useampaan, jopa 3-4 osaan. Edustaja oli sitä mieltä, ettei tuo voi olla mahdollista, mutta kun kuuli kuka kampaaja on kyseessä, ymmärsi asian ja naureskeli, että ei ole kuule mitään hätää, Maria kyllä osaa nämä hommat. Ja tosiaan, sinetit laitettiin hentoon tukkaani todella ohuissa ja luonnollisissa osioissa. Kun osiot ovat tarpeeksi pieniä, eivät ne rasita omaa hiusta. Yksikään sinetti ei ole irronnut harjatessa tai pestessä, vaikka osiot ovat todella ohuita. Maria ei suostu tekemään pidennyksiä ilman konsultaatiota, koska haluaa taata, että tulos on juuri asiakkaalle täydellisesti sopiva, eikä esimerkiksi liian yliampuva pidennys. Tämä oma pidennykseni on oikeastaan siis tuuhennos ja koko päähän meni noin 1,5 pakettia hiusta, yleensä kun koko pään pidennykseen suositellaan noin 4 pakettia. Lisäämme sinettien määrää pikkuhiljaa kunnes oma katkeillut hiukseni tuosta vähän kasvaa ja elpyy. Toistaiseksi halusimme siis mennä mahdollisimman luonnollisella meiningillä. Itselleni laitettiin kolmea sävyä (V11, V10 ja normi-Blongia T18/22), jotka ennen kiinnitystä sävytettiin viileän tuhkan sävyiseksi.

Tässä vielä pompulakuvaa hiuksista! Voin kyllä sanoa olevani äärimmäisen tyytyväinen kiinnitystapaan ja kohtiin. On ihanaa pitää hiuksia ponnarilla ja korkealla kiinni, ilman että sinetit näkyvät! Myös B’Long Pro:n laatuun olen ollut hurjan tyytyväinen. Hius ei ole liian paksua, muttei kuitenkaan niin höttöäkään kuin esimerkiksi Rapunzel, josta tosin aikaisemmin kovasti tykkäsinkin. Btw, nämä eivät ole takkuuntuneet ollenkaan, kertaakaan! Lisäksi näillä B’Longin hiuksilla on parin kuukauden täysi tyytyväisyystakuu. Jossei laatuun ole tyytyväinen, saa hiukset reklamoida. Kuulemma on todella harvinaista, että moista tapahtuisi, koska hius on kuulemma todella pidettyä. Maria on kuitenkin tehnyt pidennyksiä jo 15 vuotta, eikä enää itse suostu muuta hiusta käyttämään, kertonee jo jotain 🙂

Voin tehdä myöhemmin tarkemman postauksen siitä, millaista tukkaa tavoittelen. Oma sävy saa siis rauhassa kasvaa ja jos siltä tuntuu, niin laitetaan jossain vaiheessa tyveen rentoa balayage-raitaa. Beach blonde on siis se, mitä kohti mennään.

Ja tässä vielä hiukset auki viime viikolla.

Ja huom! Hehkutuksesta huolimatta kampaajakäynti maksettu ihan omasta pussista 😉 Pidennyshiukset on saatu yhteistyön tiimoilta Idhairista. Pidennysten tiimoilta voin siis todellakin suositella Mariaa Uudenmaankadun Qhairista, sekä tätä B’Longin Pro-hiusta.

Ja sain teille myös jakoon alennuskoodin Idhairin verkkokauppaan. Koodi iines15 antaa marraskuun loppuun saakka -15% alennuksen koko valikoimasta, myös Blongin laadukkaasta kuluttajille suunnatusta pidennyshiuksesta. Muita merkkejä löytyy esimerkiksi Moroccanoil, Divaderm ja Evo. Idhairilla on myös oma hiustenhoitolinja, esimerkiksi nämä pidennyksille tarkoitetut Belonger-tuotteet, jotka myös itselläni lähtevät pian kokeiluun 🙂

2 vastausta artikkeliin “Uusi tukka ennen ja jälkeen!”

  1. Looking goood! ❤️ Mulla on myös pidennykset laatikossa odottamassa laittoa, mutta ajattelin sinnitellä vielä viikon pari.. Aion myös laittaa ihan vain tuuhennoksen verran! Kivaa päivää!

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.