Arkikuvapläjäys ja juttuja viime viikolta

Hitaana maanantai-aamuna ajattelin aloittaa arkikuvapläjäyksellä viime viikolta, muutaman ”tarinan” ja hömppäjutun kera. Hauskaa tasapainoa niihin syvällisempiin aiheisiin. Flunssa alkaa olla jo vähän voiton puolella, eilen raahauduttiin tosiaan jo pois kotoakin, Prismaan! 😀 Vielä riittää yskää ja limaa, mutta eiköhän se tästä pikkuhiljaa.. Aloin jo aamusta tekemään suunnitelmaa viikon hommien suhteen. Teen yleensä aina alkuviikosta konkreettisen suunnitelman mitä hommia teen minäkin päivänä ja mistä yleisesti aloitan. Loppuviikosta kaikki ajattelutyö tuntui kuumeessa aivan ylitsepääsemättömältä, mutta nyt on jo paremmalla tolalla, vaikka räkäinen edelleen olenkin. Kotitoimisto-päivä siis tänään luvassa. Olin jo aamulla lähdössä toimistolle hommiin, mutta ajattelin että parempi etten mene häiriköimään muita köhimällä, kun työt luonnistuu ihan yhtälailla kotoakin. Pahoittelen näitä flunssajaaritteluita! Päähän ei ole viimepäivinä kamalasti muuta mahtunutkaan kun nenäliinat ja niiskutus, mutta näillä mennään.

Tehtiin viime viikolla Jutan kanssa hetki hommia Espresso Housessa. Vitsi kun siellä on viihtyisää hengailla ja tehdä esimerkiksi juuri töitä. Vaikka kahviloissa onkin tietynlaista vipinää ympärille, niin saa kivassa tunnelmassa tehtyä aika kivasti loppupeleissä töitä. Vaihtelu virkistää siis työympäristönkin suhteen. Valikoimiin on muuten tullut Golden latte, eli kurkumalatte ja oli todella hyvää! Suosittelen testaamaan 🙂

Viime viikolla piipahdettiin mm. pressipäivillä ja lounaalla Jutan ja Mikaelan kanssa. Missäs muualla kun Pupussa! Mun ehdoton lemppari Pupun salaateista on Cesar Plus, siinä on aivan ihania parmesan-crispejä, super herkkua! Nuo salaatit ovat kyllä tosi hyvän kokoisia, kestää aina ikuisuus syödä salaatti loppuun ja ei voi ainakaan sanoa, että jäisi nälkä. Jos et ole vielä kokeillut Pupun salaatteja, niin vahva suositus 🙂

Käytiin hamstraamassa pitkästä aikaa etnisestä kaupasta falafeleja pakkaseen. Niitä onkin syöty tässä muutaman päivän ajan. Mukaan lähti myös tuommoista naan-leivän tyylistä leipää, joka on ihan lemppariani! En olekaan aikoihin syönyt. Tommi teki mulle kaapin antimista tämmöisen hienon falafel-systeemin, joka oli höystetty valkosipuli-korianteriöljyllä. Superhyvää! Päälle vähän soosseja ja koko komeus on valmis.

Intouduin tosiaan lauantai-illan saunan yhteydessä testailemaan uusia Biozellin sävyttäviä naamioita.. Tuloksena pinkin violetti tukka! Ennen olen sählännyt vain niiden vaaleiden hiusten sävytteiden kanssa, mutta nyt uskaltauduin lorauttamaan sekaan myös vähän raspberryä. Vaalea hius tosiaan imee pigmentin todella nopsaa, joten jatkossa suosittelen teillekin noita tujuja sävyjä oikeasti vain sen tipan 😀

Tässä tosiaan se jälkeen-kuva.. En edes tajunnut ottaa siitä räikeämmästä versiosta kuvaa! (Tommin mielestä näytän niin junnulta ilman meikkiä :D)

Olin eilen aamulla ihan lannistunut kun muistin mun lilan tukan ja marssin suihkuun pesemään hiukseni kolmeen kertaan. Syväpuhdistavalla shampoolla ja Joicon kirkastavilla tuotteilla, joilla onneksi sainkin melkein kaiken sävyn pois hiuksista! Tuloksena siis juuri semmoinen sävy, joka alunperinkin oli hakusessa, eli todella hailakka pinkin sekoitteinen lila 😀 Eikä kaikki vielä tässä! Haaveilen juuri kokeilevani hommaa uudelleen, tällä kertaa taas sillä pinkillä Bubblegum-suoravärillä, jota testasin vuosi sitten. Kohtuus vaan määrässä, haha! Ainakin tuli opittua miten nuo värit saa tehokkaasti liuotettua tukasta pois!

Semmoisia sekalaisia juttuja näin viikon alkuun. Kivaa maanantaita!

 

2 vastausta artikkeliin “Arkikuvapläjäys ja juttuja viime viikolta”

  1. Mua on jo pitkään häirinnyt teidän pojan hiukset, miksi ette leikkaa/siisti niitä?! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.