Henkisesti harmaa marraskuu & joulukuun ekan mietteitä

Havahduin eilen siihen, että eletään marraskuun viimeistä päivää ja pian onkin joulukuu. Vaikken erityisesti jouluihminen olekaan, pidän kyllä siitä itse ajasta ennen joulua. Ihmiset ovat leppoisalla tuulella, tehdään suunnitelmia pyhille, vilkuillaan lahjaideoita ja tietysti panostetaan myös tunnelmaan ja rentoutumiseen. Itse pyrin karsimaan tietynlaiset stressin aiheet pois joulun suhteen. En odota muilta lahjoja, joten en myöskään kovin ahkerasti tee lahjaostoksia. Aikuisiällä on alkanut tuntua turhalta ostaa toisille jotain vain ostamisen ilosta tai siksi, että on nyt vaan on pakko ostaa lahjoja, koska niin on ennenkin tehty. Tänä jouluna ajattelin ostaa toki pojalle jotain pientä, mutta myös tehdä joululahjahankinnan vähävaraisen perheen lapselle, jolle tuo pieni juttu varmasti oikeasti on se maailman suurin. Reissuun ei tänä vuonna päästä jouluksi, mutta eipä sinänsä haittaa! Tammikuussa sitten odottaakin ihana loma perheen kanssa.

Viimeisen viikon olen tehnyt töitä kotoa käsin. Lähinnä siis tämän perhanan flunssan vuoksi, joka tosin on jo parempaan suuntaan, mutta edelleen olen ollut totaalisen poikki. Tuntuu, että olen ollut jo heti aamusta täysin voimat loppu sen jälkeen kun joudun taas vaihteeksi taistelemaan tuon kiukkuisen pienen peikkopojan kanssa about kaikesta. Hampipesu, pukeminen, hiusten harjaus… Kaikki on kiukuttanut ja pidemmän päälle se on kyllä todella kuluttavaa, varsinkin jos on itsekin ollut puolikuntoinen. Öidenkin suhteen on ollut yhtä hulinaa ja napero on nukkunut välissämme jo useamman yön. Heräillyt silti huutamaan vähän väliä, joten meidän kaikkien yöunet ovat senkin vuoksi olleet kovin katkonaisia. Aivojen kehitys, flunssan jälkimainingit tai taas vaihteeksi hampaiden tulo, mistä lie nyt tällä kertaa johtuukaan.

Ajattelin ensin, että nostanko tätä asiaa blogissa ollenkaan esiin, mutta toisaalta, miksi sitten en. Olen nimittäin parin viikon ajan ollut jotenkin todella ahdistunut. Syyttämistä on varmasti flunssassakin ja myönnän, että olisi ehkä kuluneina päivinä pitänyt  muistaa levätä enemmän. Yksi huonoista puolistani onkin juuri semmoinen liiallinen puuhastelu, jos on hommaa tehtävänä, niin ne myös on tehtävä pois. Vihaan sitä, jos hommat jäävät roikkumaan. Noh, sairastelusta ja liiallisesta puuhastelusta johtuen on rinnassa tykyttänyt nyt jo usemman päivän paniikinomaisesti. Tuntuu, että käy jatkuvasti ylikierroksilla, vaikka yrittäisikin ottaa rennosti.

Se on ihan kamala tunne kun rintaa puristaa ja tuntuu, ettei saa mitään aikaiseksi. Järkyttävä ahdistus päällä siis 24/7, eikä siihen ole juurikaan auttanut mikään. Ennen näitä syksyn paria flunssaa en ole sairastellut pariin vuoteen, joten luultavasti uupumus johtuu tästä sitkeästä pöpöstä, mutta inhottavaa silti. Varmaan sekin on aiheuttanut ahdistusta, että olen tämän viikon kökötellyt lähinnä kotioloissa, vaikka nyt olenkin töitä tehnytkin. Onhan se kuitenkin eri juttu nähdä ihmisiä ja sosialisoida, kuin istua yksin päivät pitkät kotona läppärin ruutua töllöttäen. Mutta minkäs teet kun ei oikein jaksa kipeänä lähteä toimistolle laahustamaan.

Muutama asia on vaivannut minua kovasti lähikuukausina ja tällä viikolla sitten hieman avasin näitä asioita eräälle tutulle ja kerroin mikä on painanut. Jotenkin tuo keskustelu avasi kaikki patoumat ja purskahdin lohduttomaan itkuun. Toisaalta oli suuri helpotus itsekin pitkästä aikaa miettiä tiettyjä mieltä painavia juttuja, mutta tuntuu että olen sen jälkeen ollut todella itkuherkkä. Purskahdin juuri tätäkin kirjoittaessa itkuun 😀 Huhhuh. Noh, eipä sillä, että tässä mitään hätää olisi minkään asian suhteen, mutta olen huomannut viime kuukausina ehkä hieman sulkeutuneeni syvimpien ajatusteni kanssa. Toki pidän itkemistäkin hyvänä asiana, sehän vain kertoo siitä, että tunteet purkautuvat sen sijaan, että lojuisivat juuri niinä ahdistavina möykkyinä sisälläsi. Asioina, joille et oikein tiedä mitä niille pitäisi tehdä.

Pitäisi muistaa jollain tapaa käsitellä noita asioita, ennenkö ne muodostuvat sisällä juuri niiksi möykyiksi, joita ei enää saakaan helpolla kurottua auki. Toki blogi on itselläni tietynlainen kanava purkaa joitain ajatuksia ja tuntemuksia, toivoisin toki, että voisin (tai uskaltaisin) jakaa täällä enemmänkin ajatuksiani, mutta ymmärrätte varmaan: Internet. Keinojahan kuitenkin löytyy, esimerkiksi itselleen tai läheiselleen voi kirjoittaa vaikka kirjeen, johon voi listata tuntemuksiaan. Mitä tunnen, miksi tunnen, mitä toivoisin? Vaikka kirje tai teksti olisikin vain sinulle itsellesi, voi pelkkä asioiden selkokielelle kirjoittaminen saada monta ratkaisua aikaiseksi. Tämä nyt vain yhtenä esimerkkinä. Toki jokainen on varmasti joskus surullinen, stressaantunut tai ahdistunut, sehän on täysin normaalia. Välillä se saattaa olla ”oire” mieltä painavista asioista, joita ei ehkä ole henkisellä tasolla käsitellyt loppuun.

Ehkäpä itselläni ei viimeaikoina kaiken hektisyyden keskellä ole ollut tarpeeksi aikaa pohdiskella ja miettiä omia tuntemuksiani. Perhearki on oikeasti ajoittain todella rankkaa. Työt, koti, aika lapsen kanssa. Tämän paletin kanssa on se oma aika usein oikeasti melko kortilla. Usein pääsen itse vasta iltakahdeksalta ensimmäisen kerran päivän aikana istahtamaan niin, että kaikki pakolliset asiat on vihdoin tehty. Itse huomaan olevani väsynyt tai stressaantunut esimerkiksi siitä, että olen todella kärttyinen ja pahantuulinen. Onhan tämä elämä vähän erilaista nykyään kuin ne menneet vuodet, kun tultiin töistä ja laitettiin illaksi Netflix pyörimään. Ja en halua, että käsitätte väärin. En halua missään nimessä valittaa, mutta totuus on vain se, että ruuhkavuodet voivat olla ajoittain todella kuluttavia, mutta toisaalta sitten myös valtavan antoisia ja opettavaisia. Mutta yksi asia on aina läsnä: Kiire, kiire ja vielä kerran kiire.  Eilen päätin, että ensi- tai sitä seuraavalla viikolla palaan pitkästä aikaa  joogan pariin. Tunti-pari viikossa, ihan vain minulle itselleni!

Yhden asian suhteen olen kuitenkin viime vuosina muuttunut. En enää häpeä sanoa sitä, että nyt väsyttää, nyt uuvuttaa tai tuntuu pahalta. Miksi sitä pitäisi hävetä? Päinvastoin! Nämä ovat asioita, joita jokainen käy jossain vaiheessa elämäänsä läpi. Ei se ole heikkous olla surullinen tai tuntea itseään väsyneeksi esimerkiksi rankemman jakson jälkeen. Voipi myös olla, että ”se aika kuukaudesta” on saanut minut vähän herkemmälle tuulelle tällä viikolla, haha!  Ehkäpä se tästä. Toivottavasti kohtalontovereita löytyy. Ja kuten olen aikaisemmin todennut, on marraskuu itselleni aina vuoden vaikein kuukausi! Tuntuu, että seinät kaatuvat päälle tämän pimeyden ja harmauden kanssa. Onneksi päästiin nyt eroon tuosta pirullisesta marraskuusta 😉

Ihanaa viikonloppua kuitenkin!

 

Ps. Kuvissa ehkä tulee hyvin myös ilmi tunnelma niillä älyvaloilla. Ja jos voin vinkata ehdottoman rentoutumiskikan, niin nuo tuoksukynttilät!!! Haluan ostaa noita Isle of Wolfin kynttilöitä about jokaisessa tuoksussa. Valikoimaa löytyy täältä <3 Ja ps. NGC:llä on vaikka mitä muitakin tarjouksia juuri meneillään 🙂

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

10 Replies to “Henkisesti harmaa marraskuu & joulukuun ekan mietteitä”

  1. Kuulostaapa tutulta! Uhmaikäisen äitinä on useina iltoina niin loppu, että tekisi mieli vain itkeä… meillä oli pojalla tuota samaa yöhuutoa ja sitä pahimmillaan kesti jopa 2 kuukautta putkeen – oltiin koko perhe ihan hirveässä univelassa. Lopulta päädyttiin siihen, että uhma aiheutti sen heräilin, oli ilmeisesti niin vaikea käsitellä asioita että yölläkin piti uhmailla. Kun se loppui, niin uhmaakin vähän helpotti ja nyt uhma menee aalloissa. Kovasti tsemppiä! Toivottavasti saat tarpeeksi lepoa ja omaa aikaa tarpeeksi. Ja tietysti Paranet!

  2. Meilläkin on nyt meidän reissun jälkeen taas alettu valvoa.. En jaksais!

    Toivotaan että molemmilla meillä olis vähän helpompi tää joulukuu! ❤️ oot ihan oikeassa ettei pidä hävetä omaa väsymystä tai ahdistusta. Mullekin tarjottiin nyt yllättävältä taholta lastenhoitoapua että pääsisin yksin jouluostoksille, ja ensin hävetti todella paljon ottaa apua vastaan mut päätin kuitenkin että vien lapset hoitoon ja ai että miten odotan huomista shoppailureissua jo! 😀

  3. Samoja fiiliksiä täälläkin. Töiden jälkeen niin poikki (fyysisesti raskas työ), ettei jaksaisi muuta kuin maata koko loppupäivä ja ilta. Mutta ei pysty. Kaikki kotihommat pitää hoitaa ja lapselle aikaa myös antaa. Ei ole helppoa, tuntuu ettei vuorokaudessa riitä tunnit kaikkeen, mitä pitäisi tehdä. Ehkä tää synkkä syksy vaikuttaa näihin olotiloihin…

    1. Voiei :/ Varmasti vuodenaika myös vaikuttaa, mulla on ehdottomasti tuo pimeys synkentänyt mieltä.. Ihan hurjasti tsemppiä sinne ja ihanaa tulevaa joulua <3

  4. Ihanaa, kun uskallat myöntää että on henkisesti rankkaa. Se on ihan tosi vaikeaa myöntää, varsinkin ne ahdistuksen aiheet. Tuntuu, että ne konkretisoituvat heti kun lausuu ääneen eikä niitä enää takaisin saa.
    Mulla on ollut myös todella rankka syksy, ja samalla jäänyt eri tunteiden käsittely taka-alalle. Yhtäkkiä huomaa että sisällä on isoja möykkyjä joita ei huvita kohdata ja hautaa ne vaan syvemmälle jonnekin. Sitten lopulta ne vaan vaikuttavat ihan kaikkeen ja pienetkin vastoinkäymiset alkavat tuntua jättimäisiltä 🙁 Tsemppiä!

    1. Niinpä. Haluan ehdottomasti kannustaa muitakin puhumaan enemmän näistä asioista! Itselleni syksyt ovat aina jotenkin todella piinaavia, varmaan siksi noussut kaikki ajatuksetkin ja ahdistus pintaan. Eiköhän se tästä pikkuhiljaa. Ihanaa alkavaa talvea ja hurjasti tsemppiä sinulle. Kiva kun kommentoit <3 🙂

  5. Kiitos ihana Iines! Hienoa, että uskalsit täällä avautua olostasi. Koska meitä on täällä ruudun toisella puolella, joilla on sama fiilis ja aina se vaan helpottaa lukea, että ei ole tuntemuksien kanssa yksin.

    1. Eipä mitään, se oli juuri tarkoituskin tuoda esille, ettei moni useinkaan ole kovin yksin asian kanssa 🙂 Ihana jos helpotti! Mukavaa joulun odotusta <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *