Arkikuvia x 7, chunky-pipon ohje ja lempparilounaita

EDIT: Kurkkaathan päivitetyn aikuisten chunky beanien ohjeen ja muita ohjeita verkkokaupastani Iines DIY!

Huomenta. Meidän perheessä oli varsinainen kiukkuaamu tänään. Heräsin itse tekemään töitä hyvissäajoin ennen seiskaa ja pieni herra heräsikin sitten seitsemän jälkeen ilmeisesti hieman väärällä jalalla. Tai vain väsyneenä. On nimittäin melkoinen unikeko nykyään! Olen yrittänyt miettiä, että mistä aiheista postaisin ennen reissua ja minäkin päivänä. Tulossa olisi kuitenkin esimerkiksi työaiheinen postaus ja sitten ajatuksia äitiydestä. Viime päivät ovat jotenkin hujahtaneet kun hommaa on ollut paljon. On saatava paljon tehtyä ennen lomaa ja sen vuoksi olen nukkunutkin hieman huonosti, kun mielessä pyörii sata asiaa.

Juuri eilen kun postailin niistä rentoutumisvinkeistä, niin viime yönä juuri harjoitin sitä mielikuvaharjoittelua, kun heräsin kolmen jälkeen enää saamatta unta. Otin unikiven käteen, kääriydyin peiton alle ja kuvittelin olevani lämpimässä alppimajassa kun ulkona tupruttaa lunta. Haha! Toimi ja nukahdinkin sitten vielä uudelleen. Pointti onkin yöllä herätessä, ettei ala liikaa ajattelemaan asioita. Tänään ajattelin tehdä pitkästä aikaa tämmöisen arkikuvapostauksen. Sekalaisia iphonekuvia viikkojen varrelta.

Tässäpä muuten ekaa kuvaa uusista reissuripsistä! Olen niin supertyytyväinen. Kuvan meikki tehty alle 5 minuutissa. Muutama pisara meikkivoidetta, sekaan hieman heleyttäjää kahdessa sävyssä ja hieman peiteainetta. Perään aurinkopuuterit ja hieman nudepunaa. Valmista! Tällä kertaa halusin hieman näyttävämmät ripset ja postausta tulossa vielä myöhemmin. Luottoteknikkoni on tosiaan Beauty Anniinan Anniina, jonka sivut löytyvät täältä. Suuri suositus!

Järkyn väsymyksen kourissa olen B- ja D-vitamiinien lisäksi tankannut hurjasti C-vitamiinia. Syön ceetä purkista, mutta myös tuoreiden hedelmien muodossa. Viikonloppuna kaivoin meidän mehupuristimen kaapista puristin kannullisen mehua klementiineistä, appelsiineista, limestä ja sitruunasta. Aloitin tällä viikolla kolme aamua lasillisella itse puristettua mehua ja kylläpä piristi!

Tässäpä uusin tekemäni pipo. Pipovarastosta uupui nimenomaan isompi, paksusta langasta tehty pipo ja halusin nimenomaan mustan peruspipon. Myös tämä oli varsin yksinkertainen ja isoilla puikoilla, paksusta langasta tehtynä todella nopea neuloa!

Ohje: Tee 44 silmukkaa (muistaakseni ainakin) neulo suljettuna neuleena 2 oikein, 2 nurin kunnes pipo on niin pitkä, että kääntyy reippaasti tuollein taitetuksi. Itse kavensin pipon seuraavanlaisesti: Ekalla kavennuskierroksella neuloin 2 yhteen ne silmukat, jotka olivat neulottu 2 oikein. Seuraavalla kierroksella neuloin kaikki normaalisti, sitten oikein neulottuna 2 yhteen ne, jotka oli neulottu nurjana. (Eli ekalla kierroksella 2 oikein yhteen, sitten 2 nurjaa normaalisti. Toinen kierros 2 nurjaa yhteen oikein neulottuna, sekä se yksi oikein neulottu, joka muodostui aikaisemmalla kierroksella kahdesta yhteenneulotusta, neulotaan normaalisti.) Sitten vaan kaikki loput aina 2 yhteen, kunnes puikoilla on enää alle noin 5-7silmukkaa. Lanka vedetään loppujen silmukoiden läpi ja päätellään.

Itse käytin lankana mustaa Katian Love Wool-lankaa (85% merinovillaa, 15% alpakkaa) ja 12mm (40cm) bambupuikkoja. Lankaa meni tähän pipoon noin 1,5 kerää. Yksi lankakerä maksoi 10 euroa, esim täältä löytyy reilulla 2 eurolla tuommoista hieman paksumpaa villalankaa.

Ramenkeitto on nykyään mun ihan lempparilounas! Käyn usein Why join the navy when you can be a pirate:ssa (vihaan tuota sanahirviötä) ja otan keiton aina kanan, sekä itujen kanssa. Niin hyvää! Voisin syödä ramenia päivittäin nykyään, vaikken nyt nuudeleista olekaan ihan kamalasti välittänyt. Käykää testaamassa! Seuraavaksi haluan kokeilla Hietalahden kauppahallin Ramen-paikan 🙂

Viime viikolla oli kiirepäivä ja noukkasin mukaan salaatin Pupusta. Mun vakkari Pupun salaateista on Cesar Plus, aina ilman kananmunaa. Voisi tietty välillä ottaa jotain muutakin, haha.

Huomenna sitten postausta ihan jostain varsinaisesta aiheesta. Ainiin ja kävin eilen kampaajalla.. Ja nyt on polkkatukka, iik! Kuvaa tulossa myöhemmin 🙂

Ajattelin myös vinkata muutamista edullisista löydöistä Hyvinvoinnin Tavaratalon alesta:

 

Kaikki kollaasin tuotteet ovat -30-77% alennuksella. Paras löytö on ehdottomasti tuo Supermoodin beauty mist, joka on nyt alle kympillä. Itsekin olen kehunut tätä suihketta ja normaalihinta tässä on 43 euroa.

Supermood Perfect Moment Beauty Mist 9,95e / Nurme soijavahakynttilä 12,95e / FLOW Kosmetiikka Lime-Mansikka himalajansuolakuorinta 12,60e / FLOW Kosmetiikka piparminttu himalajansuolakuorinta 12,60e / Urtekram päivävoide 7,50e / Born to Bio Mango-suihkugeeli 4,95e / Puhdas + Magnesium-suihke 7,95e

Nurmen soijavahakynttilät sisältävät ainoastaan luonnollisia eteerisiä öljyjä ja opin juuri, että soijavahakynttilät palavat myös pidempään verrattuna perinteisiin parafiinikynttilöihin. Nyt kun ajattelen, niin olen kotona huomannut tämän! Vaikka poltan kotona usein soijavahakynttilöitä, en ole vieläkään saanut yhtäkään poltettua loppuun. Ovat siis tosiaan hurjan kestäviä.

Sisältää kaupallisia linkkejä.

2 vastausta artikkeliin “Arkikuvia x 7, chunky-pipon ohje ja lempparilounaita”

  1. Moikka!

    Tarkistaisin vielä, että mitä tarkottaa neulominen suljettuna neuleena? Tarkoitatko pyöröpuikkoja?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.