Vinkkejäni matkalle pakkaamiseen ja lomakosmetiikkaa

Reissailtua kun tulee melko usein, koen olevani pakkaamisen suhteen melko pro. Tai siis harvemmin tulee mitään semmoisia tuskailun hetkiä, että äh, mitä sitä nyt tarvitseekaan mukaan. Toki aina voisi varmasti suunnitella matkalaukun sisältöä tarkemminkin, mutta en ole koskaan ylittänyt matkalaukun painorajaa ja koenkin, että yksi syy siihen on juuri järjestelmällisyys pakkailun suhteen.

Aluksi koin kriiseilyä ehkä juuri pojan tavaroiden pakkaamisen kanssa, silloin kun ei vielä ollut kovin selvillä, mitä lapselle oikeasti tarvitsee reissuun mukaan. Onneksi omat jutut ovat kuitenkin varsin selvillä ja aloitan useimmiten reissuille pakkaamisen ihan viimeistään 2-3 päivää ennen lähtöä. Siitä ei kuitenkaan pääse yli eikä ympäri, että lapselle täytyy pakata paljon tavaraa. Ne myös harvemmin ovat semmoisia, joista voi ensimmäisenä karsia. Aloitan pakkausvalmistelut laatimalla paperille listan asioista, jotka tulee muistaa ottaa mukaan. Laturit, kortit, voiteet, aurinkolasit.. mitä näitä nyt onkaan. Listan avulla teen ensipakkauksen, jonka jälkeen on sitten helppo lisätä mukaan unohtuneita juttuja hyvissä ajoin tai karsia pois turhia vaatteita (joita muuten aina pakkaa mukaan ihan liikaa….).

Vaatteiden suhteen pyrin miettimään käytännöllisyyttä. Vaatekappaleita, jotka on helppo yhdistää toisiinsa ja muutenkin mukavia asuja. Tykkään pukeutua lomalla melko rennosti ja mietin usein vaatteet lennollekin siltä kantilta, että niitä voi käyttää paikanpäällä. Eli jossen halua missään tropiikin kohteessa käyttää esimerkiksi hiostavia kireitä farkkuja, niin en pue niitä lennollekaan, vaan esimerkiksi mukavat collegevaatteet. Yleisestikin lennoille kerrospukeutuminen on toimivaa! Pitkähihaisen alle kevyempi paita, jolla voi sitten olla heti laskeutumisen jälkeen lämpimässä kohteessa. Myös kenkien suhteen pyrin monikäyttöisyyteen. Lennoille jalkaan mukavat kengät, joilla on hyvä kävellä myös loman aikana.

En ikinä jaksa kantaa reissuun mukaan täysikokoisia kosmetiikkapurkkeja, vaan mukaan valikoituu aina joko jämäpurkit tai testeri/matkakoot. Olen jotenkin niin nuuka, että käytän aina voiteet, shampoot sun muut aivan viimeiseen pisaraan asti ja välillä jemmaan niitä pohjia juuri tulevia reissuja silmälläpitäen, purkit kun voi jättää kotiin lähtiessä sinne ja näin säästää matkalaukun painossakin! Itse raahaan reissuille melko paljon kosmetiikkaa ja aurinkorasvat, shampoot ja vartalovoiteet ovat semmoisia, jotka hyvin vapauttavat painoa paluumatkalle purkkien jäädessä reissuun.

Jätän aina hiustenkuivaajat ja kihartimet kotiin. Toisaalta en kotonakaan koe näitä mitenkään elintärkeiksi, mutta usein luotan siihen, että majoituksesta löytyy esimerkiksi hiustenkuivaaja. Toisaalta, rantalomilla se meriveden tuivertama ja kuivaama tukka onkin huomattavasti parempi kuin kuivaajalla föönattu, omasta mielestäni siis ainakin.. Myös harjasta suosin reissuilla aina semmoisra miniversiota, joka kulkee arkena muutenkin käsilaukussa mukana.

Nykyään äänikirjat ovat loistavia myös siitä, ettei laukusta mene tilaa kirjojen kantamiseen. Aivan huippua! Ihan parasta on lötkötellä vaikka rantsussa äänikirjaa kuunnellen (joita siis tallennan offline-tilaan) ja kun reissussa on mukana käytännössä kokonainen kirjasto luettavaa tai kuunneltavaa. Ennen kun matkaluettavat veivät laukusta jopa kilon-pari painoa, itse en ikinä raaski jättää niitä kerran luettuja kirjoja kohteeseen.

Muutamia pakkausvinkkejä lapsen kanssa reissaamiseenkin on tullut vastaan..

 

Nykyään pakkaan vaipat ja ruoat mukaan muutamaksi päiväksi, näiden loppuessa sitten ostan jatkossa kohteesta. Matkalaukku kun tulee nykyään aina ihmeen täyteen kun pakkaa omien tavaroiden lisäksi myös lapsen tavarat mukaan (niitä yksittäisiä pakollisia juttuja kun aina riittää…).

Ruokien suhteen lasken myös, että niitä riittää ainakin muutamaksi päiväksi. Esimerkiksi kaurapuurot pakkaan koko matkaksi mukaan, nyt en esimerkiksi luottanut siihen, että Jenkeistä löytyisi mitään kaurapuuro-annospusseja, toisaalta sitten vaikkapa smoothiet ja tuoreet hedelmät on välipaloina semmoisia, joita löytyy täältä vaikka millä mitalla.

Vaatetuksen suhteen olen mennyt sillä linjalla, että ennemmiin sopivasti kuin liikaa. Rantalomalla lapsi viettää paljon aikaa vaippasiltaan ja rannalla UV-asussa, joten myös vaatteita likaantuu vähemmän. Ja matkakohteesta riippuen, aina voi ostaa hätätilanteessa muutamat uudet pöksyt, itse suosin kuitenkin pesulaa. Esimerkiksi puuvillaiset kevyet pitkähihaiset paidat ja housut ovat reissussa pienellä käteviä, hengittävät ja suojaavat uv-säteiltä. Niitä ja trikoopöksyjä tuli itse pääasiassa pakattua naperolle mukaan.

Matkakosmetiikan suhteen lähti itselläni tällä kertaa mukaan Evolven matkakokoista kosmetiikkaa. Näiden on suunniteltu kestävän noin kahden viikon pituisella reissulla, hauska sauma myös päästä kokeilemaan uusia tuotteita loman aikana. Tämä on eka kerta kun itse käytän Evolvea, mutta tykkään! Lempparini näistä matkatuotteista ovat erityisesti Radiant Glow suklaa-kasvonaamio, Superfood shine shampoo ja Daily Defence Moisture Mist-kasvosuihke.

Tuosta kasvonaamiosta on tulossa myöhemmin oma postauksensa, mutta huh tuo shampoo! En ole aikaisemmin kokeillut luonnonkosmetiikan shampoota, mutta nyt tuumailin, että kunhan tukka vain tästä elpyy, eikä niinkään tarvitse enää niin paljoa synteettisen silottavia tuotteita, voisin kokeilla niistäkin luonnollisia tuotteita. Evolven Supefood-shampoo vaahtoaa todella hyvin ja on muutenkin miellyttävä koostumukseltaan. Tuoksu on tuossa melko mieto. Löytyy myös täysikokoisena tuotteena House of Organicilta täältä. Kaikki matkakokoiset tuotteet löytyvät täältä. Mukana myös esim Whamisan minipurkkeja, jotka ovat myös itselläni kulkeneet mukana lyhyillä reissuilla! Nyt oli pitkillä lennoilla mukana Whamisan matkakokoinen Double rich lotion, joka on ollut kyllä matkalla ihan ehdoton tuote. Kosteuttaa tehokkaasti ihoa auringonoton jälkeen ja varsinkin lentojen aikana.

Kangasnaamioita pakkasin myös reissuun mukaan ja niillä onkin tullut hellittyä kasvojen ihoa auringonoton jälkeen. Aikaisemman sheetmask-haasteen aikana totesin, että KOCOSTAR:in Camelia Happy Mask voisi toimia erityisen hyvin rantalomalla ja lennoilla. Lisäksi lähti mukaan Slice maskeistä aloe-viipaleet, molemmat nyt -25% muuten. Ja olin oikeassa! Kangasnaamiot ovat aurinkolomalla kyllä todella hyviä! Oli pakko eilen käydä sheet mask- tutkimusmatkalla Sephorassa ostamassa lisää 😀

Aurinkovoiteista olen jo jonkin aikaa suosinut luonnollisia tuotteita. Parhaimmaksi luonnolliseksi aurinkovoidesarjaksi olen todennut Algamariksen! Aivan huippu. Nyt lähti matkaan merkin kasvojen suojavoide SK30, samoin pojalla on käytössä Algamariksen tuhti lasten SK50-voide. Aurinkoöljynä tykkään kovasti tuosta Biosoliksen myöskin luonnollisesta karanjaöljystä suojakertoimella 20.

Pakko muuten myös mainita noista Neal’s Yard Remediesin kasvoliinoista, jotka ovat ihan super reissussa! Hellävaraiset puhdistusliinat poistavat iholta meikin ja epäpuhtaudet, sekä sisältävät ihoa rauhoittavaa laventelia ja aloe veraa. Ripsenpidennysten kanssa olen muutenkin alkanut suosia välillä puhdistusliinoja, varsinkin ekoina päivinä ripsien laiton jälkeen kun ei raaski silmiä kastella. Kätevät myös lennoilla tai rannalla kun haluaa helposti puhdistaa ja virkistää kasvot. Nämä on muuten valmistettu biohajoavasta luomupuuvillasta.

Kohta kutsuu ranta! Lähipäivinä tulossa ekat matkakuulumiset <3

 

Osa tuotteista saatu. Sisältää kaupallisia linkkejä.

4 Replies to “Vinkkejäni matkalle pakkaamiseen ja lomakosmetiikkaa”

  1. Pitää kokeilla tuota shampoota!
    Joskus muutama vuosi sitten kokeilin luonnonkosmetiikkapuolelta jotain shampoota ja hoitoainetta enkä todellakaan tykännyt. Ihmeellinen tuntuma jäi tukkaan. Nyt ostin testiin Organic shopin pullot ja oon kyllä tykännyt tosi paljon. En keksi enää syytä ostaa synteettisiä aineita, kun vaikuttaa löytyvän luonnonkosmetiikasta noin hyviä. Ja noissa mitä itse ostin testiin, on kyllä hintakin kohdallaan. :O
    https://www.houseoforganic.fi/product/980/organic-shop-vahvistava-shampoo

    1. Hei kiitos tuosta vinkistä!! Täytyykin ehdottomasti testata. Itsekin olen jotenkin vasta viimeaikoina herännyt noihin luonnnollisiin hiustuotteisiin. Eipä todellakaan ole enää syitä ostaa synteettistä 🙂 varsinkin kun tuntuvat kehittyneen lähivuosina ihan hurjasti!

  2. Hei! En tiedä oliko omassa tuotteessani jotain vikaa mutta Algamariksen aurinkovoide oli mukanani etelässä ja minä sekä poika palettiin heti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *