Lomakuulumisia Havaijilta

Heippa! Viimeiset päivät ovat kuluneet Oahun North Shorella Turtle Bayssä, jonne saavuimme viikonloppuna. Todellinen paratiisi!! Chillailua katsellen parvekkeen merinäköalaa, suurten aaltojen ihmettelyä, rantakävelyä, kärrynpyöriä ja joogatunnilla aloitettuja aamuja. Kyllä kelpaa. Pari päivää olen keskittynyt vain rentoutumiseen, mutta nyt olisi matkakuulumisten aika. Kuvituksena otoksia täältä Turtle Baystä viime päiviltä.

Tähän saakka loma on ollut ihana ja varsinkin Waikiki valtavan helppo kohde lapsen kanssa. Kaikki on lähellä ja liikkuminen muutenkin vaivatonta, ranta ihan kivenheiton päässä. Lämpötila on noussut päivittäin vajaaseen 30 asteeseen, välillä on iltaisin ollut viileämpää, mutta lämpö on ollut varsin sopivaa myös lapselle. Ei mitään överiporottavaa aurinkoa ja tunkkaista hellettä, vaan tuullessa kivan viileä ja muutenkin miellyttävän lämmin.

Poika nauttii valtavasti täällä lämpimässä. Jopa niin paljon, että meillä oli alussa hankaluuksia saada toista nukahtamaan päiväunille. Ei vaan malttaisi. Pulikoiminen, matkarattaissa istuminen, herkuttelu, sekä varsinkin hiekkaleikit rannalla ja yleinen lämpimässä hengailu ovat ihan lempijuttuja. Nyt myös uima-altaassa pulikoiminen. Pienestä suorastaan paistaa ilo ja riemu. Motoriikka on selvästi kehittynyt rantsussa kun juostaan eestaas hiekalla ja vesirajassa.

Myös lennot menivät suhteellisen hyvin, vaikka eräs samanikäisen lapsen kanssa matkustava meille totesi osuvasti ”Travelling with a baby, you never know what you get” ja niinhän se menee. Välillä lapsi nukkuu koko lennon kuin tukki, nyt taas oli ongelmia saada toinen nukahtamaan koneessa päiväunille. Onneksi meillä ei toistaiseksi ole takana mitään ultimaalista katastrofilentoa lapsen kanssa ja mielestäni reissaaminen on helpompaa (ja mukavampaa) nyt kun toinen oikeasti jo tekee mukana ja myös syöminen onnistuu itsenäisemmin. En ole huomannut, että nousujen tai laskujen aikana olisi mitenkään erityisen haastavaa, kai sekin on lapsesta (ja ihan matkastakin) kiinni miten reagoi lentämiseen.

Matkarattaamme huitelivat puolet reissusta jossain huitsin nevadassa sen jälkeen kun lentoyhtiö hukkasi ne matkalla Helsingistä Tukholmaan lentokoneen vian kanssa sähläyksen yhteydessä kun jouduimme lähtiessä vaihtamaan konetta. Voipi olla, ettei Finnairilla oltu kovin innoissaan kun kuulivat, että rattaat täytyy toimittaa Tukholman autokuljetuksen sijaan Havaijille saakka. Jouduttiin käydä ostamassa Targetista halvat rattaat, koska taaperon kanssa reissaaminen olisi ollut täysi mahdottomuus ilman rattaita.

Hotelliin emme olleet alkuun Waikikilla aivan tyytyväisiä, vaikka sijainti olikin erinomainen. Maksoimme merinäköalasta ja saimme osittaisen. Noh, kaikki meni kuitenkin loppupeleissä kuten pitikin ja nyt keskitytään nauttimaan vielä viimeisistä lomapäivistä. Täällä Turtle Bayssä onkin näköala sitten hieman eri luokkaa, kuten kuvasta näkyy!

Ajattelin tehdä myös Havaijista samanlaisen ”muutama huomio”-postauksen kun Kaliforniasta, joten pysykää kuulolla!

 

6 vastausta artikkeliin “Lomakuulumisia Havaijilta”

  1. Voi ei mikä tuuri, ostakaa käsimatkatavaroihin menevät rattaat, varsinkin sitten kun lapsi ottaa oman penkin 🙂

  2. Voi ei, just tota pelkään että rattaat hukataan. Meilläkin on tulossa eka lento vauvan kanssa ja pikkasen jännittää. Onneks meillä ei oo vaihtoa niin toivon ettei rattaita hukattaisi ja muutenkin menisi kaikki hyvin kun ei oo pitkä lento.
    Ehdottomasti toi huomiopostaus Hawaijista!

    1. Varmasti kaikki menee hienosti! Meillä tämä oli eka kerta kun tuli jotain hämminkiä matkatavaroiden kanssa lapsen kanssa reissatessa 🙂 Ihanaa reissua jo ennakkoooon <3

  3. Ihanaa että olette nauttineet lomasta! Voitko tehdä joskus sellaisen mitä syön päivässä postauksen 🙂 Ja siellä lomalla nyt varsinkin? Olet niin hoikka niin mietin vain miten syöt:)

    1. Niinpä! 🙂 Voin yrittää jossain vaiheessa tehdä semmoisen. Sinänsä en syö mitään ihmeellistä, lähinnä sitä mitä tekee mieli. Liikuttua kyllä tulee paljon lomillakin. Paljon syön reissuissa hedelmiä yms 🙂

Vastaa käyttäjälle Erica Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.