Happy to be me

Havahduin pari päivää takaperin siihen, kun satunnaisen Instagramin selaamisen jälkeen päädyin parille tilille ihailemaan täydellistä visuaalista ilmettä. Samantien alkoi tuntua oma feedini, jossa viime viikkoina on ollut pääasiassa iPhonella napsittuja pikaotoksia, tuntumaan suorastaan kamalalta. Liian arkiselta, liian rosoiselta, eikä kuvissa tuntunut olevan mitään yhdenlinjaisuutta. Välillä pyrin itsekin miettimään tarkemmin feedin kokonaisuutta ja tietynlaista harmoniaa, mutta myönnän tämän jääneen viimeaikoina vähemmälle.

Olen panostanut enemmän postailemaan fiilspohjalta. Juttuja, jotka ovat tuntuneet kivoilta ja ajankohtaisilta. Lounaita, matkakuvia ja muuta sälää, joka muutoin ehkä pääsee vain storiesiin. Hetken tuumailtuani totesin, että tilini on kuitenkin niin minulta. Miksi tilini tai kuvieni edes pitäisi olla jotain muuta kun sitä, mitä minä oikeasti olen? Eipä toisilta kopioitu ole toiminut kenelläkään ennenkään. Miksi pitäisi pyrkiä täydellisyyteen asioissa, joilla ei juurikaan ole oikeasti mitään väliä? Ketä kiinnostaa käytänkö jokaisessa kuvassa samaa filteriä tai sattuuko kuva nyt sitten olemaan viikon viides puhelinshotti? Eikö se riitä, että ajattelen itse sisällön olevan kivaa ja aitoa?

Sen sijaan, että vertailet itseäsi muihin, keskity miettimään omia kykyjäsi ja asioita, joissa olet huippuhyvä. Jokaisella on omat hyvät puolensa, eikä kukaan osaa kaikkea tai ole aina täydessä iskussa. Vaikka jokaisella on varmasti ollut niitä päiviä kun mielellään olisi kuka tahansa muu kuin minä ja tyynyjen alle kaivautuminen nousemisen sijaan on vähintäänkin viikon houkuttelevin ajatus, en kuitenkaan haluaisi olla kukaan muu kun minä itse. Asiat ovat vuosien varrella kasvattaneet, pehmentäneet ja toisaalta myös opettaneet. Tehneet minusta juuri sen ihmisen kuka olen tänään.

Myönnän itsekin joskus vertailleeni itseäni muihin. Ihaillut ystävän ihanaa tukkaa, älykkyyttä tai muuta ominaisuutta. Some tietysti erityisesti vääristää ihmisten täydellisyyttä, kuka nyt tahtoisi omia huonoja puolia ja virheitäkään korostaa kaikkien nähden? Jos siis vain on mahdollisuus tuoda ilmi juuri niitä hyviä juttuja? En edes muista montako kertaa nuorempana harmittelin pituuttani tai kuinka paljon olen kriiseillyt hentojen hiusteni kanssa vuosien varrella. En ole täydellinen, eikä toki ole kukaan muukaan. Välillä toivoisin olevani kärsivällisempi, järjestelmällisempi, lihaksikkaampi ja lukuisia muita asioita, mutta siltikään en tahtoisi olla kukaan muu kuin minä itse.

Tähän väliin mainittakoon, että kävin viime viikolla huollattamassa ripset. Tällä kertaa mennään taas astetta kevyemmillä ripsillä, mutta pituutta jätettiin kuitenkin 12-13mm. Itselläni on kaarevuutta D, johon olen tykästynyt hurjasti. Maailman paras ripsiteknikko on edelleen Beauty Anniina Helsingin Ullanlinnassa 🙂

Mielestäni tärkein suhde, joka ihmisellä voi olla on suhde itseensä. Vaikka olisi kuinka paljon ihmisiä ja ystäviä ympärillään, täytyy kuitenkin olla ystävä itsensä kanssa. Näin ystävänpäivän lähestyessä pitäisi muistaa ylläpitää ystävyyttä myös omaan itseensä. Itsekkyys, itserakkaus ja itsestään huolen pitäminen ovat kuitenkin kaikki hyvin eri asioita, silti niitä kaikkia tarvitaan sopivissa määrin. Sen sijaan, että keskittyisimme omiin puutteisiimme ja epäkohtiimme,  voisimme siirtää huomion asioihin, jossa olemme hyviä. Kehittämään itsestämme vieläkin vahvempia ja parempia ihmisiä. Mikä tärkeintä, ystävystymään enemmän oman itsemme kanssa.

Ps. Millaisesta somesisällöstä te pidätte? Ennemmin tarkka visuaalinen ilme vai aito, rosoisempi sisältö?

Loistavaa viikkoa!

 

Ripset sponsoroitu.

12 vastausta artikkeliin “Happy to be me”

  1. Onhan ne täydelliset smoothiebowlit ja kukka-asetelmat toki kivoja katseltavia ja hienoja otoksia mutta oon miettinyt myös että kuinka todellista se on? Vähän sama kuin esim joillain on kahvit yms sängyssä hienosti niin kuinka todellisuutta se on? Itsellä varmaan ne kahvit olis just siinä peitolla kaatuneena 😀 Ennemmin aito mutta eipä se haittaa jos sillointällöin on jotain täydellisesti aseteltujakin kuvia.

    1. Siis naulan kantaan! Asetelmat on vielä melko vaikeaa tehdä ja saada näyttämään hyvältä 😀 Mullakin olisi todellakin kahvit siinä vaiheessa kaatuneena ja napero olisi möyrynnyt päälle rauhalliseen kahvihetkeen 😀

  2. Se mistä tykkään sun ”some-lookissa” on se, että vaikka sun blogi on laadukas, kirjoitat silti arkipäiväisistä ja syvällisemmistäkin asioista, etkä anna itsestäsi muovista vaikutelmaa kuten jotkut muut. Harvempi ei-someammattilainenkaan postaa instaan kuvaa sekaisesta kodistaan (paitsi ehkä huumoritekstein maustettuna), joten en sitä odota esim. bloggaajilta. Osaat mielestäni sekoittaa sopivissa määrin sekä yhteistyö- että muita postauksia. Mulla menee maku, jos kirjoittajan/Instatilin jokainen matka on toteutettu yhteistyössä tuon ja tämän kanssa. Ei sellaiseen elämään jotenkaan pysty samaistumaan, vaikka matka- ja kosmetiikkavinkkejä on toki kiva bongata blogeista/Instasta.

    1. niinpä, ihan totta. Tietysti ymmärrän senkin pointin, että halutaan inspiroida ja kivat kuvat ovat tottakai mukavia katsella, mutta todellista elämäähän nuo eivät ole. Ja kiitos hurjasti <3

  3. Vaikka visuaalinen ihminen olenkin, en käytä koskaan Insta-kuvissani filttereitä; ne eivät ole mielestäni aitoja. Miksi pitäisi esittää jotain sellaista, mitä ei ole? Tosin jos muut haluavat niitä käyttää, niin siitä vaan. Minua varten ne eivät kuitenkaan ole.

  4. Kiitos tästä postauksesta. Ystävyys omaan itseen, kaikkein tärkein asia 🙂 joka tuppaa unohtumaan välillä.

  5. Luen ihan armottoman myöhässä näitä postauksia taas :’D Mutta! Mä tykkään ihan hurjasti kaikesta arkisesta sisällöstä. Toki joskus on ihana katsella niitä ”täydellisiä”kin kuvia, mutta enemmän iskee arkiset kuvat.
    Nää tän postauksen kuvat on btw ihania!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *