Chunky-pipon ohje ja voita neulomani puuteripipo!

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä

EDIT: Kurkkaathan päivitetyn aikuisten chunky beanien ohjeen ja muita ohjeita verkkokaupastani Iines DIY!

Lupasin eilen teille pienen yllätyksen. Olen nimittäin neulonut roosan chunky-pipon, jonka ajattelin nyt arpoa yhdelle teistä! Alkuun ajattelin neuloa semmoisen hattarapipon, mutta en ehtinyt sitä edes aloittaa kun tämä jo valmistui.  Ja nyt on proggiksena itselleni juuri samanlainen, tuo sävy on nimittäin jotain niin ihanaa! Aikaisemmin tein itselleni samaisen pipon mustana, joka on ollut ehdottomasti eniten käyttämäni pipo tänä talvena. Sanoisinko, että tämmöisen tekee helposti ihan aloittelevakin neuloja. Varoituksena kuitenkin, että näihin jää koukkuun.. Ehkä vielä tämän talven aikana ehdin arpoa myös sen hattarapipon teille, hehe.

Tämmöinen pipo syntyy tosiaan todella nopeasti, sanoisinko ihan maksimissaan muutamassa tunnissa. Iso lanka ja isot puikot, todella helppoa ja nopeaa! Tähän pipoon kului noin 1,5 kerää Katia Love Wool alpakka-merinovillalankaa, joka on todella pehmeää ja lämmintä. Tämä arvottava kappale on kooltaan melko pieni, mutta venyy käytössä. Ohje siis juuri tähän samaiseen, olen oppinut tässä pipoja tehdessä, että napakkuus on tärkeää, koska nämä venyvät aina käytössä! Jos haluaa yhden koon isomman, voi lisätä silmukoita esim 4. Ekan mustan version tästä tein juuri 44 silmukalla ja pipo on tosiaan jonkin verran venähtänyt, vaikka toki vielä passeli onkin.

Mitä tarvitset: 2 (tai siis 1,5) kerää paksua villalankaa, esimerkiksi Katia Love Wool tai esimerkiksi hieman paksumpi (ja puolet halvempi) Adlibris Chunky Wool, jota itse haluaisin testata sävyjensä puolesta. Ja lisäksi tietty 12mm (40cm) pyöröpuikot.

EDIT: Chunky Woolilla tehtynä seuraavanlainen:

Ohje: Luo 40 (pieni pää) tai 44 (normaali) silmukkaa neulo suljettuna neuleena 2 oikein, 2 nurin kunnes pipo on niin pitkä, että kääntyy reippaasti tuollein taitetuksi.

Itse kavensin pipon seuraavanlaisesti: Ekalla kavennuskierroksella neuloin 2 yhteen ne silmukat, jotka olivat neulottu 2 oikein. Seuraavalla kierroksella neuloin kaikki normaalisti, sitten oikein neulottuna 2 yhteen ne, jotka oli neulottu nurjana. (Eli ekalla kierroksella 2 oikein yhteen, sitten 2 nurjaa normaalisti. Toinen kierros 2 nurjaa yhteen oikein neulottuna, sekä se yksi oikein neulottu, joka muodostui aikaisemmalla kierroksella kahdesta yhteenneulotusta, neulotaan normaalisti.) Sitten vaan kaikki loput aina 2 yhteen, kunnes puikoilla on enää alle noin 5-7silmukkaa. Lanka vedetään loppujen silmukoiden läpi ja päätellään.

Sitten itse arvonta tapahtuu IG:n puolella, jossa voit osallistua seuraamalla, tykkäämällä ja kertomalla, mitä sisältöä toivoisit enemmän blogissa? 🙂 Tarkemmat ohjeet löytyvät kuvajulkaisun yhteydestä. Löydät minut sieltä nimimerkillä @iines

Arpaonnea!

 

Sisältää kaupallisen linkin.

 

16 vastausta artikkeliin “Chunky-pipon ohje ja voita neulomani puuteripipo!”

  1. Hei! Olen itse aika aloittelija tälläisissä kutomis projekteissa. Kuinka monta cm tai kerrosta teit suunnilleen ennen kuin aloit kaventamaan pipoa? Ja miten kyseinen kavennus tapahtuu kun ohjeet kuulostivat jotenkin korvaani monimutkaiselta enkä ymmärtänyt. 😀

    1. Moikka, voi vitsi kun en laske näissä kerroksia :/ Aloitan kavennukset siinä vaiheessa kun pipo näyttää siltä, että on aikalailla valmiissa pituudessaan. Ja tuo kavennus: Eli kun olet neulonut 2 nurin, 2 oikein, niin neulot ekalla kavennuskerroksella yhteen aina nuo kaksi oikeaa, vasemmat normaalisti. Seuraavalla kierroksella ei kavennuksia, eli 1o, 2n ja sen jälkeen sitten taas kavennetaan niin, että neulot yhteen nuo 2n, eli tämän jälkeen pitäisi olla jäljellä 1o, 1n-riviä, joita sitten vain kavennat yhteen, kunnes silmukat loppuvat. Toivottavasti tämä auttoi? Anteeksi sekava ohje 😀

      1. Hei, pohdin samaa, en ihan tajunnut päättelyohjetta mutta kommenttisi selkeytti hieman. Eli siis kaventaessa pitäisi jossain kohtaa olla vain 1o, 1n rivejä, yhteensä 22 silmukkaa jos tehty 44 silmukalla? Päätelläänkö jo siinä vaiheessa, vai neulotaanko edelleen yhteen?

        1. Hei! Eli kun ensin kavennetaan 2o,2n-rivistä pois 1 oikea neulomalla rivin kaikki 2 oikeaa oikein yhteen, neulotaan seuraavaksi nurin nuo 2nurjaa, jonka jälkeen rivi on 1o, 1n, tämän jälkeen neulotaan kaikki oikein yhteen niin kauan, että silmukoita on jäljellä noin 6 🙂

  2. Hei jos teen pipon hieman pienemmillä puikoilla, niin tuleeko pipon koostakin samalla pienempi?

      1. Hei, en ole alkuperäinen kysyjä mutta jos teen 8mm puikoilla, niin miten monta silmukkaa olisi sopiva määrä?

        1. Moi! Jos teet juuri tämän ja tuosta postauksen langasta, on se varmasti aivan liian paksua 8mm puikoille 🙁 En ole itse tehnyt 8mm puikoilla, joten en ikävä kyllä osaa sanoa tarkkaa silmukkamäärää, enkä heittää arviota, ettet tee turhaan väärän kokoista :/ Löytyisikö netin ohjeista jotain osviittaa?

  3. Hej, miten päätellään tämä paksu lanka, virkkuukoukulla?
    Kiitos kivasta ohjeesta :).
    T. Sari A

  4. Hei, ajattelin kutoa chunky woolista pipon. Haittaako jos pyöröpuikot ovat 12mm mutta 80cm pitkät?

  5. Hei, minkä kokoiset pyöröpuikot sinulla on käytössä. Ajattelin itsekkin testata tätä ohjetta mutta hygge wool langalla. Onnistuuko kuitenkin samalla ohjeella?

    1. Moi, tätä en ole testannut Hyggellä niin en ikävä kyllä osaa sanoa 🙁 Ja tuossa postauksessa tosiaan olikin mainittu, että 12mm puikoilla 🙂

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.