Viime viikon parhaimmat jutut

Näin alkuun, kiitos vielä hurjasti kommenteistanne eiliseen postaukseen. Pyrin tänään ehtiä vastailemaan kaikkiin, kunhan ehdin perehtyä niihin! Noin yleisesti on tänään vuorossa tämmöinen ”säläpostaus”, koska alkuviikko on mennyt jotenkin ihme koomassa. Aikaisempi ”viikon parhaimmat”-postaus oli ilmeisen suosittu, joten se saa nyt jatkoa!

Eilen lähdin töihin ilman meikkiä ja fleecehousuissa, koska oli vaan jotenkin niin vetämätön olo, eikä noin muutenkaan ollut sovittuna paltsuja tai mitään, minkä vuoksi olisi ollut tarpeen ehostautua. Noin yleisesti tykkään usein maanantaista, mutta eilen oli vaan yksinkertaisesti ankea fiilis, enkä edes tiedä miksi? Ylitin kuitenkin itseni ja onnistuin raahautumaan jopa labraan verikokeeseen, johon oli lähete. Vihaan siis verikokeita yli kaiken. Lisäksi sitä kammoa aina lisää se, kun näytteenottaja alkaa rauhoittelevasti höpötellä niitä näitä sillä hetkellä kun se höpöttlely yksinkertaisesti saa vielä hermostuneemmaksi. Wuhuu, selvisin jokatapauksessa 😀

Ja joo, en haluaisi olla negatiivinen, mutta jotenkin on tämä talvi alkanut tympimään. Jokaikinen aamu vedän villapaidan päälle, pipon päähän, UGGsit jalkaan ja vuoraudun pitkän toppatakin uumeniin. Voisin sanoa, että itse en useinkaan onnistu näyttämään pakkasilla tyylikkäältä. Kovasti odottelen niitä kevätpäiviä kun jalkaan voi laittaa jopa tennarit ja lähteä ulos ilman pipoa. Noh, näistä eilisen ”ei-niin-viikon-parhaista” vähän mukavampiin juttuihin..

Neulontajutuillahan tämä täytyy tietysti aloittaa! Saatoitte ehkä huomata sunnuntaina kun postasin IG-storiesiin mustasta kevyestä villapaidasta, joka on ollut nyt työn alla. Aloitin sen neulomisen reilu viikko sitten ja huhhei, johan ovat puikot heiluneetkin. Nyt kuitenkin hihoja ja kaulusta vaille valmis! Luultavammin tulee ensi viikolla esittelyyn täällä. Nyt vielä tuumailen, että millaiset hihat siihen teen.. Tekisi mieli testailla jotain erikoisempaa. Viikonloppuna pistin myös tilaukseen about 30 lankakerää uusiin projekteihin, ups 😀 Olen todellinen villasukkahirmu ja olen miettinyt, että pitäisi testata neuloa jotkut söpöt polvisukat kotikäyttöön. Myös pojalle olisi tarkoitus neuloa villapaita.

Viime viikkoon mahtui myös hot joogaa ja hot pilatesta. Viikon kohokohtia ovat ehdottomasti jooga- ja pilatestunnit, varsinkin nyt pakkasilla nuo hot-tunnit ovat melkoista hemmottelua. Kotijoogaa en ole nyt pariin viikkoon kertakaikkieen ehtinyt tehdä, mööh. Ensinnäkin siksi, etten ole kamalasti ollut etänä ja aamutkin ovat olleet yhtä härdelliä. Vitsi, kevään tullen täytyy ottaa taas tavaksi aamun terassijoogat!

Ei varmasti yllätä tämä kohta.. Mutta ette tiedä millainen matkakuume on päällä!! Lähipäivinä on ollut pientä matkasuunnittelua, mutta nämähän nyt pyörivät päässä ihan vuoden jokaisena päivänä, haha. Syksyksi haaveilen Kaliforniasta, Seychelleistä, Malediiveista ja Tahitista. Noh, eihän nyt hullukaan näihin kaikkiin lähde, ainakaan saman syksyn aikana (tai siis jos olisi tarpeeksi rahaa, niin todellakin olisin juuri se hullu), mutta ehkäpä jonnekin kenties. Haaveeni olisi esimerkiksi kuukauden reissu, olen nyt överisuunnitelmana päässäni jopa käynyt läpi yhdistelmää Los Angeles + Tahiti. Loseista kun lentää suoraan Tahitille. Jos nyt mennään aivan utopistisiin suunnitelmiin, niin edelleen haaveilen siitä muutaman kuukauden rupeamasta, jolloin voisi suunnitella reissun juuri sinne minne itse haluaa. Oma haavereittini olisi Helsinki- Los Angeles – Kauai, Havaiji – Ranskan Polynesia (Tahiti ja Moorea ainakin) – Uusi Seelanti – Australia – Helsinki. Jos saisi valita näistä edes  kolme, niin olisin tyytyväinen. Kunhan nyt haaveilen 🙂 Nuo kuvan kangaspäällysteiset pinkit UGGsit ovat muuten yksi reissuostoksistani. Löytyivät Nordstrom Rackin outletistä 50 eurolla, olihan ne pakko ostaa.

Omatekoiset releet päällä 😀 Mietin juuri eilen, että milloinkahan ollaan siinä vaiheessa kun vaaterekissä roikkuu ainoastaan itsetekemiä neuleita? Huomaan, että olen jo nyt alkanut karsastamaan neuleita kaupoissa tyyliin, ”blaah, ei voi ostaa, teen tämmöisen mielummin itse” ja onhan se totta, että vaatetta arvostaa niin paljon enemmän kun on itse valinnut värin, materiaalin ja vielä tehnytkin sen. Ihan paras harrastus!

Reloven brunssi töölössä. Eka kertani muuten ikinä Relovessa ja noin yleisesti pitkästä aikaa brunssillakin. Lifestyle-putiikki Töölössä on samalla terveyskahvila ja 2nd hand-liike. Itse kirppislöytöjä en tällä kertaa käynyt tutkailemassa, mutta brunssikombot olivat tosi hyviä! Otin itse tämän Relove-kombon, jossa oli smoothie, avokadoleipä, tuorepuuro, banaanileipä jälkkärinä ja itsevalitsema erikoiskahvi. Melkoinen ruokakooma oli tämän jälkeen 😀 Kombon hinta oli 19,50e, tämän lisäksi en olisi kyllä muuta edes jaksanut syödä, mutta pienempiäkin komboja löytyy.

Lauantaina kävin Shala Helsingissä Cantienica-workshopissa tutustumassa Suomessa vielä melko uuteen, mutta Etelä-Euroopassa varsin tunnettuun kehonhuoltomenetelmään. Cantienica on hieman pilateksen tyylistä, mutta sitten taas ei. Menetelmä perehtyy paljon kehon virheasentoihin ja auttaa tiedostamaan itse niitä, sekä avaamaan kehon lihasjumeja. Ryhdin parantaminen, virheasennot (esimerkiksi lantiossa) ja kehon vahvistaminen ovat cantienican ydinjuttuja. Todella mielenkiintoista! Olo oli todella rentoutunut ja hyvä workshopin jälkeen. Aloitan nyt myös joogatunnit Shalassa, olen töissä ostanut yritysjoogatunteja Shalan Liisa Laineelta ja pakko suositella Liisaa hurjasti ohjaajana! Lisäksi Flow on flow jooga todella kivaa vaihtelua esimerkiksi hot joogaan tai pilatekseen.

Kivaa tiistaita! Mitkä olivat teidän parhaita juttuja viime viikolla?

 

4 vastausta artikkeliin “Viime viikon parhaimmat jutut”

  1. Sait mut innostumaan noista neuleiden tekemisestä, päätin että teen kanssa villapaidan 😀 Enää vaan puuttuu lankojen valinta ja pyöröpuikon ostaminen 😀 Muutamat puolivalmiit olis toki hyvä saada ennen uuden aloitus valmiiksi. En tykkää että on miljoona työtä kesken 😀

    Hei, lapselle tietty täytyy tehdä kanssa villapaita. Innostuin tästäkin, kerro ihmeessä kun/jos saat työn aloitukseen. Täytyykin alkaa tutkia lasten ohjeita samalla 😀

  2. Oon niin samaa mieltä tosta talvesta. Tänäänki aamulla melkee itkua väänsin, kun koiran kanssa taapersin tuolla Siperiassa :’D Oon koittanut olla positiivinen, mutta riittäis jo!

    Onneks sain viime viikolla kivoja uutisia asuntorintamalta. Meinaan nyt on asunto Helsingistä 😉 Ja parasta on se, että asunto on noin 1 km:n päässä mun uudesta työpaikastani! Helsinkielämä, täältä mä vihdoin tuun! Kuukausi muuttoon ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.