Eroon suorittamisen kierteestä ja täydellisyyden tavoittelusta?

Olen monen asian suhteen melkoinen täydellisyyden tavoittelija. Vaikka työpöytäni tai kotimme usein saattaakin olla kuin pommin jäljiltä (vaatekaapistani nyt puhumattakaan), on tiettyjä asioita, joiden suhteen pyrin siihen, että asiat ovat tip top. Jos ryhdyn johonkin, teen sen kerralla kunnolla, haluan olla kaikkialla aina etuajassa ja olen äärimmäinen listojen laatija. Asiat, jotka ärsyttävät ovat niitä kun asiat eivät hoidu tai junnaavat, saati sitten jos ne tehdään hutiloiden. En sanoisi olevani mikään äärimmäinen perfektionisti, en siirtele tavaroita täydellisiin asentoihin ja useassa asiassa olen melko huoleton, mutta yleisellä tasolla haluan asioiden olevan järjestyksessä. Olen muutenkin todella suorittaja.

Oikeastaan on minun jatkuvasti tehtävä jotain. Keksittävä uusia proggiksia, harrastuksia, kotihommia ja asioita, joihin ei ehkä oikeasti olisi edes aikaa. Toki pääasiassa siksi, että tykkään tehdä kivoja juttuja ja saada uusia haasteita, mutta joskus pitäisi tietysti osata myös pysähtyä iloitsemaan enemmän jo niistä olemassaolevista jutuista. Myönnän, että minulle on todella vaikeaa vain olla tekemättä mitään ja rentoutua. Varmaan tämän vuoksi olenkin aina niin ”kiireinen”, koska tekemistä ja hoidettavaa keksii kyllä loputtomiin. Noh, myönnän että välillä on fiilis siitä, että ”minä teen kaiken” tai ”en vain enää jaksa yhtäkään uutta juttua, koska en ole ehtinyt rentoutua”. Sekin varmasti kertoo jo jotain, että Suunnon kellon askelmittariin kertyy usein lähes se 10 000 askelta päivinä, joina en käytännössä edes poistu kotoa. Oikeasti toivoisin, että voisin olla enemmän se hälläväliä-tyyppi, joka ei jaksa stressata mistään ja tekee mitä tekee, silloin kun se itselleen sopii. Ainakin siis joidenkin asioiden suhteen.

Lomalla havahduin siihen kun keräilin äitini kanssa rannalla simpukoita. Olen jo vuosia keräillyt rantalomilla simpukoita ja voisin sanoa olevani jo melko pro tuossa hommassa. Spottaan heti parhaimmat yksilöt ja tosiaan: Huolin ainoastaan ne täydelliset. Ei kulumia tai värivirheitä, ne lentävät takaisin hiekkaan. Äitini löysi muutaman simpukan kanssani ja tarjosi niitä minulle, kunnes totesin hylänneeni jo aikaisemmin nuo samaiset simpukat ”liian epätäydellisinä”. Hän totesi tuolloin, ettei kaikessa pitäisi yrittää olla täydellisyyteen pyrkivä ja kyllä, tuo sai minut miettimään asiaa ja sitä, että miksi olen niin vaativa, myös itselleni?

Toki olen tiedostanut jo aikaisemmin sen, että tosiaankin usein vaadin itseltäni paljon ja ehkä jossain määrin tietty kontrolli elämässä luo jonkinlaista turvaa. Siitä nimenomaan, että on mahdollista hallita noita omia asioitaan ja se taas luo tunnetta siitä, että hommat ovat hanskassa. Esimerkiksi juuri se listojen laatiminen. Vaikka toisaalta ehkä pitäisi enemmän ”go with the flow”, olemme me tietysti erilaisia ja itse koen listojen laatimisen ja tekemisen konkreettisen hahmottamisen itseäni helpottavaksi. Joka aamu listaan ylös työasiat, joita haluan sinä päivänä saada aikaiseksi. Omalla kohdallani se auttaa juuri siinä ajanhallinnassa. Lapsiarjessa tuntuu muutenkin olevan melkolailla asioita, joita täytyy hallita, pitää ojennuksessa ja nimenomaan suorittaa. Ihan siitä lähtien, että onko lapsella tarpeeksi puhtaita vaatteita, onko nyt muistanut viedä sinne tarhaan niitä varavaatteita ja aamun tarvikkeetkin pitää muistaa laittaa illalla valmiiksi odottamaan. Välillä tuntuu, että aivot ovat suorastaan yhtä juntturaa kaiken sen infon kanssa, jota pitäisi muistaa.

Viime viikkoina olenkin yhä enemmän tiedostanut tätä ja omaa suorittamistani. Yrittänyt miettiä, että kuinka voisin olla rennommin. Tiedättekö, se tyyppi joka tulee kotiin ja istahtaa sohvalle tuntikausiksi ilman huolta kotihommista tai aamun treenikassin valmiiksi laittamisesta. Haluaisin ainakin itse olla se ja olenkin yrittänyt opetella itseäni enemmän siihen suuntaan. Ja hei, nyt muuten hoksasin. Ekalla kerrallani kivikauppaan, lähti mukaani se vihertävä Välimeren Jaspis, irtipäästämisen kivi. Voisiko suorittaminen ja itseltään täydellisyyden tavoittelu olla se, mistä minun olisi päästävä irti? Sitähän suorittaja nimenomaan tarvitsee. Päästää joskus irti suorittamisesta.

Olenhan toki puhunut viimeaikoina tästä aiheesta enemmänkin, esimerkiksi joogasta ja mindfulnesista. Nuo ovat olleet nimittäin itselleni juuri niitä keinoja, jotka ihme ja kumma ovat todella auttaneet rentoutumaan ja päästämään irti. Toivon, ettei tämä kuulostaa liian hihhulimeiningiltä, mutta itselläni nämä keinot ovat oikeasti auttaneet. Arjessa kun pitäisi löytää se balanssi kiireen ja rentoutumisen välillä. Toki kunnianhimoa ja suorittamista tarvitaan jossain määrin, mutta myös sitä, että osaisi olla itselleen armollinen. Ja sitähän esimerkiksi juuri jooga tavoittelee. Se  vaikein juttu koko hommassa on kuitenkin loppupeleissä se ajan ottaminen itselleen, kaiken härdellin keskellä voi mukamas tuntua mahdottomalta löytää aikaa vain sinulla. Sepä siinä onkin, että täytyy vain miettiä, että mitkä asiat ovat oikeasti niitä ”turhia” aikaavieviä juttuja, joita ehkä vain tekee sen tekemisen vuoksi. Niistä irti päästäminen onkin se juttu.

Kiinnostaisi tietää, että löytyykö sieltä muita suorittajia?

T. Toivottavasti joskus ex-suorittaja

 

Kuvat otettu Shala Helsingissä. Kuvat Jutta.

4 vastausta artikkeliin “Eroon suorittamisen kierteestä ja täydellisyyden tavoittelusta?”

  1. En ole suorittaja ainakaan arjessa, mutta työelämässä se saattaa minussa näkyä. Yritän aina jotenkin ”päteä”, vaikka pärjäisin varmasti ihan yhtä hyvin vähemmän täydellisenäkin ja vähemmän tunnollisempanakin työntekijänä. Arkena taas osaan ottaa tosi löysin rantein ja laiskotella. Tosin ostoslista on mullakin pääosin mukana kauppaan lähtiessä. 😀

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.