Kuinka tehdä blogista työ?

Palkkapostauksen kommenteissa toivottiin postausta aiheesta kuinka tehdä blogista työ. Noh, vaikkei blogini minulle pääasiallinen työ olekaan, sanoisinko sitä kuitenkin ehdottomasti osa-aikatyöksi ja toki, olenhan saanut päivätyöni juurikin blogin ansiosta. Yleisestikin teen töitä somen parissa, joten melko läheltä liippaa kuitenkin. Eli, olen hankkinut blogin kautta kokemusta, joka taas on mahdollistanut minulle uuden ammatin ja työn. Jos aihe kiinnostaa, suosittelen lukemaan myös seuraavat postaukseni: Ammattina Some ja Kuinka tienaan blogillani.

Vaikka pitäisit blogia pelkässä harrastusmielessä, kerryttää homma arvokasta kokemusta jos sosiaalinen media alana kiinnostaa. Blogiyhteistyöt, sometilien käyttö, tavoittavuus ja yleisesti sisällöntuotanto eivät todella ole kaikille itsestäänselviä juttuja. En usko, että olisin itse tällä alalla, jossen olisi koskaan perustanut blogia ja ollut mukana somen kasvussa kuluneiden vuosien aikana.

Sitten itse aiheeseen, eli kuinka tehdä blogista työ? Noh, kaikkihan tietysti lähtee siitä, että rakennat kiinnostavan blogin, jota kasvatat pikkuhiljaa työksi. Ei lukijoita, ei myöskään tuloja. Harvemmin homma kantaa pitkälle, jos blogin pitämisen ainut tavoite ja fokus on tehdä rahaa. Homma on turhaa ilman oikeaa paloa ja inspistä. Loppupeleissä kävijämäärien kasvattaminen ja lukijoiden saaminen ei ole kovin helppoa. Varsinkaan nykypäivänä kun blogeja on niin paljon, ettei meinaa perässä pysyä. Lisäksi blogin pitäminen on oikeasti melko aikaavievää.. Uskoisin, että monen aloittelevan bloggaajan tie päättyy siihen, että tajuaa juuri haastavuuden verrattuna siihen, ettei homma pitkään aikaan välttämättä palkitse millään tapaa kun lukijakunnan kerääminen kestää ja saatat joutua väkertämään kuukausikaupalla postauksia ”nollayleisölle”. Helppoahan homma ei siis alkuun ole. Laskeskelin itseasiassa juuri tällä viikolla, että käytän itse viikossa blogiin tunteja noin vajaat 30. Sisältäen siis kirjoittamisen, sometilien päivittämisen, kuvauksen, kommentteihin vastaamisen ja kaiken muun sälän, mitä tähän liittyy. Tämä siis päivätyöni lisäksi ja vain siksi, että oikeasti tykkään tästä hommasta!

Kun teet mistä tykkäät, näkyy se myös sisällössä. Blogin täytyy koostua aiheista, jotka sinua itseäsi kiinnostavat, mistä tiedät tai ainakin haluaisit tietää (aina voit nimittäin ottaa selvää ja kehittää itseäsi, itse olen blogin myötä tutkinut hurjasti ties mitä uusia juttuja aina probiooteista kosmetiikan ainesosiin). Kiinnostava sisältö, tietynlainen sisällön ja aihepiirien johdonmukaisuus, sekä säännöllinen postaustahti ovat perusjutut menestyvään blogiin. Josset ole aito, täysillä mukana ja ainut fokus on raha, näkyy se usein myös sisällöstä. Aidointa ja kiinnostavinta on sisältö, josta heijastuu kirjoittajan oma persoona ja kädenjälki, ei kenenkään kannata yrittää olla muuta kun mitä on tai yrittää menestyä jonkun asian kanssa, johon ei oikeasti tunne intohimoa.

Olen itse tienannut blogillani enemmän tai vähemmän nyt noin 7v. Kuka tahansa voi tienata blogin kautta rahaa esimerkiksi affiliatemarkkinoinnin kautta, joka on helppouden lisäksi tosi kätevä keino esimerkiksi siksi, että saat itse bloggaajana päättää kaikki affiliaten raamit. Mistä postaat, milloin postaat ja miten postaat. Toki, onhan sillä vaikutusta kuinka kiinnostavista tuotteista kirjoitat, onko kohderyhmä oikea ja toki täytyy lukijoitakin olla jo jonkin verran, jotta voi jotain tienata. Olen kertonut affeista jo aikaisemmin, mutta kiteytettynä menee homma niin, että voit tehdä affiliatelinkkejä esimerkiksi kauneuden verkkokaupan tuotteisiin ja jos joku ostaa jotain linkkisi kautta, saat siitä tietyn prosenttiosuuden, esim 10%. Itse olen esimerkiksi kauneuden ohjelmien (eleven, Bangerhead, Naturelle, Hyvinvoinnin yms..) kanssa julkaisijana Performissionilla.

Hoidan itse omaa ”mediamyyntiäni” eli olen välillä yhteydessä yrityksiin ehdottaakseni yhteistyötä. Onhan blogikin ”mainostilaa” siinä missä mikä tahansa muukin sivusto. Erona vain, että yleisö on huomattavasti kohdennetumpaa ja mainonta ”samaistuttavampaa”. Välillä yhteistöitä myös ehdotetaan suoraan minulle ja valitettavasti usein joutuu kieltäytymäänkin, vaikka olisikin rahaa tiedossa. Yhteistöiden suhteen olen todella tarkka. En halua mainostaa tai edustaa tuotteita tai aihealueita, joiden takana en voi täysin seisoa. Tästä olen aikaisemmin kirjoittanutkin ja maininnut, etten esimerkiksi tekisi yhteistyötä pikavippien tai verkostomarkkinoinnin yritysten kanssa. Toisaalta teen päivätöitä, joten yhteistöillekin on tietty kapasiteetti blogissani, koska pääasiassa haluan tuottaa tietysti sitä normaalia sisältöä.

Kuten varmasti useimmat bloggaajat (ainakin toivottavasti), olen minäkin hinnoitellut työni ja arvioinut sen, minkä arvoiseksi sen koen. Noudatan yhteistöiden suhteen tiettyä ”hinnastoa” ja tietyn summan alle en yhteistyöhön lähde, koska yksinkertaisesti koen vapaa-aikani arvokkaammaksi. Edelleen satelee silloin tällöin niitä ”haluatko hilavitkuttimen x sitä vastaan, että kirjoitat siitä ja huom. saat jopa pitää sen itselläsi”-tyylisiä ehdotuksia, mutta ei, minäkään en edellenkään tee töitä tai markkinointia yrityksille ilmaiseksi, ihan kun ei varmasti kukaan muukaan menisi ilmaiseksi tekemään töitä. Vielä tänäkin päivänä löytyy vaikka millä mitalla ihmisiä, jotka eivät ymmärrä sosiaalisen median voimaa ja ovat jotenkin aivan pihalla koko alasta. Ne vuodet kun postailtiin hyvää hyvyyttään ilmaisista shampoopulloista, ovat olleet historiaa jo vuosikaudet. Enkä nyt väitä, että vaatisin aina rahaa näkyvyyttä vastaan. En tietenkään, blogini sisältö on suunnilleen 90% ei-kaupallista ja teen paljon postauksia kosmetiikan lemppareistani ilman että saisin siitä penniäkään. Tottakai haluan suositella hyviä juttuja, mutta jos asiakkaan kanssa sovitaan tietynlaisesta sisällöstä tai asiakas asettaa raamit, miten postaus tulee toteuttaa, puhutaan jo sovitusta yhteistyöstä ja siten myös rahallisesta palkkiosta.

Omat vinkkini yhteistöiden hankkimiseen:

 

Lähesty yrityksiä, joiden arvot ovat linjassa blogisi kanssa. Kerro miksi juuri sinun blogisi olisi hyvä mainospaikka heidän tuotteilleen ja brändeilleen.

Kerro itsestäsi, mitä teet, kuka blogiasi lukee ja paljonko se tavoittaa yleisöä? Jos kohdejoukkosi on todella spesifi (esimerkiksi äiti-ihmiset) ja mahdollinen yhteistyökumppani esimerkiksi lastenvarusteita myyvä yritys, kerro se! Mitä kohdennetumpi, sitä tehokkaampi.

Mieti valmiiksi idea, joka sinulla olisi yhteistyölle. Eihän kukaan lähde mukaan ”Joo, olisi kiva tehdä jotain yhteistyötä, en kyllä keksi vielä mitä se voisi olla”-juttuihin, joten mieti ehdotus etukäteen. Millaisen tarinan voisit kertoa brändistä ja onko sinulla yrityksen tuotteista jo ennestään omakohtaisia positiivisia kokemuksia?

Arvioi hintasi. Hinnoista voi aina neuvotella, mutta jos haluat tehdä kaupallisia yhteistöitä, mieti mikä on ehdoton kipurajasi yhteistyölle? Älä hinnoittele itseäsi liian alas, mutta toisaalta älä myöskään ylihinnoittele. Hinnoittelua auttaa hahmottamaan se kun paloittelee työn tunteihin, paljonko hommaan kuluisi kokonaisuudessaan aikaa?

Kiteytettynä: Kun teet mahdollisimman valmiin ehdotuksen ja viimeistellyn paketin ideoineen, on siihen helppo sanoa joo tai ei.

Ja sitten viimeinen pointti! Vaikka blogisi olisi työ, karkoittaa liiallinen kaupallisuus lukijoita. Tasapaino siis mainosten ja sen normaalin sisällön välillä.

Ja joo, onhan tähän loppuun todettava, että kaikella työllä on hyvät ja huonot puolensa. Bloggaaja on loppupeleissä töissä melkeinpä aina, itsekin olen joutunut miettimään tietyt rajat, koska välillä tuntuu, että some pyörii jollain tapaa mielessä ihan jatkuvasti. Työmatkoilla päivitän instaa, editoin kuvia, mietin ideoita blogiin tai päivätyöhöni, jollain ajalla täytyy ehtiä myös yleisesti tutkailla mitä ”somessa tapahtuu”, jotta pysyisi edes hieman hollilla.

Tuttuja juttuja vai jotain uutta?

 

Ja hei, kun työaiheista usein tykätään, niin postaustoiveita saa aina heittää jos on joku erityinen toive 🙂 Ihanaa viikonloppua!

6 Replies to “Kuinka tehdä blogista työ?”

  1. Väliaikatietoa neuleprojektista 😀 Ite aloin tehdä ponchoa mutta sen jälkeen täytyy sitä villapaitaa aloitella. Täytyis vaan hyvät langat löytää siihen 🙂

  2. Jälleen mukava postaus! Olen tykännyt sun viimeaikaisista työ-aiheisista postauksista ja avoin keskustelu palkoista onkin todella tärkeää esimerkiksi palkkauksen läpinäkyvyyden ja oikeudenmukaisuuden vuoksi. Postaukset blogin kehittämisestä harrastuksesta työksi ovat aina mielenkiintoisia ja yhteinen teema onkin, että hyvät ja jatkuvat blogit on perustettu omasta mielenkiinnosta ja ajatuksesta siitä, että itsellä on ”jotain sanottavaa” eikä niinkään dollarin kuvat silmissä. Harva pystyy muutenkaan aloittamaan ammattilaisen tasolla ja kehitys ja lukijakunnan kasvatus voi viedä vuosia ennen kuin se tuottaa senttiäkään.

    Luin joskus yhden artikkelin missä käsiteltiin sitä, että mikä tekee blogipostauksesta hyvän ja laadukkaan ja mieleen jäi yksi ohje. Ollakseen mielenkiintoinen postauksen tulisi joko viihdyttää tai tarjota tietoa, parhaimmassa tapauksessa kumpaakin. Tulikin mieleen, että pohditko postausideoita suunnitellessa näitä ajatuksia? Vuosien lukemisen jälkeen olen nimittäin noteerannut, että blogistasi puuttuu ns. höttöpostaukset, jotka eivät oikeastaan tarjoa lukijalle mitään ja siksi mietinkin miten suunnittelet postauksia. 🙂

    Mukavaa viikonloppua,
    Elina!

    1. Hei Elina ja todella hyviä pointteja. Aloin nyt itsekin tuumailemaan asiaa tarkemmin.. Kiva kuulla, ettei sisältöni ole höttöä, tosiaan pyrinkin juuri siihen, että voisin oikeasti tarjota jotain konkreettista, vinkkejäni tai herättää ajatuksiani. En itse lue blogeja, jotka eivät juuri herätä ajatuksia, kuvat ja muutama rivi tekstiä eivät ole minua varten. Postausten sisällön suhteen pyrin aina miettimään, mikä lukijoita voisi kiinnostaa ja toki mitkä aiheet itseäni kiinnostavat tai mistä koen kykeneväni ”tarjoamaan jotain”. On kiva esimerkiksi toteuttaa postaustoiveita, koska silloin tietää, että postaus todennäköisesti on pidetty 🙂 Lukijoiden huomioon ottaminen on siis itselleni ihan kaiken ydin.

      Kiitos ajatuksia herättävästä kommentistasi ja ihanaa viikonloppua <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *