Oversized bubblegum-neuleen ohje <3

EDIT: Kurkkaathan päivitetyn aikuisten chunky beanien ohjeen ja muita ohjeita verkkokaupastani Iines DIY!

Postasin Instagramiin vaaleanpunaisesta neulemekosta, jonka sain viimeinkin valmiiksi sunnuntaina. Tämä on ehkä kaikista tähänastisista neulomistani tekeleistä kaikkein ihanimman värinen. Siis suorastaan hattaraa! Ja on muuten pehmeäkin. Tarkoituksenahan oli tosiaan tehdä tästä neulemekko.. Noh, vertailin mittoja erääseen toiseen ja kyllä, tästä tuli melko lyhyt. Mutta ei hätä ole tämännäköinen! Alle tulisi jokatapauksessa pitkä toppi, joten se alle ja hyvin pärjää. Ajattelin hieman yrittää kostuttaa tätä ja varovasti venyttää. Sen kuitenkin sanon, että ohjeiden kanssa kannattaa aina tehdä omia mittoja, esimerkiksi juuri pituuden ja hihojen suhteen. Kropat ovat niin erilaisia, joten nämä omat mittani voivat olla jollekulle toiselle aivan vääränlaisia.

Lankana käytin tässä Viking of Norwayn Alpaca Maya -lankaa sävyssä roosa, josta neuloin paidan tuplalangalla. Tavoitteena oli siis vähän suurempi neuloksinen neule, puikkoina oli 9mm pyöröpuikot. Tämä on muuten todella nopsa tehdä! Sanoisinko, että jos olisin aloittanut tämän ennen pääsiäistä, olisin ihan varmasti saanut ahkeralla neulomisella ihan muutamissa päivissä valmiiksi. Isoilla puikoilla kun etenee huomattavasti vauhdikkaammin ja pidän muutenkin itse paljon isosta neuleesta ihan ulkonäönkin puolesta. Tällä hetkellä haaveilen semmoisesta jättineuleesta 12mm puikoilla, saapi nähdä 🙂

Menekki tähän omaani taisi olla 8 kerää, joista tosin jäi vielä ihan reippaasti jäljelle (kahdesta vikasta kerästä siis 80%, mutta jos tekee pidemmän, niin on tuo 8 ehdoton, 6 riittää varmaan hyvin normimittaiseen paitaan). Aivan erinomainen lanka kuitenkin, suosittelen! Materiaali on 82% alpakkaa, 13% merinovillaa ja 5% nylonia. Yksi kerä maksaa reilut 5e, eli koko paidalle tuli hinnaksi reilut 40e. Itse olin tilaillut lankoja hieman ylikanttiin ja lopuista langoista pitäisi nyt keksiä jotain kivaa räpellettävää.

Aloin eilen tekemään pojalle villapaitaa ja pakko todeta, että jotkut neuleohjeet ovat yksinkertaisesti täyttä hepreaa! En tajua miten joitain ohjeita voi olla niin vaikea ymmärtää, ihan kun lukisi jotain siansaksaa. Mikään mestari en siis todellakaan ole, mutta toivottavasti näistä omista ohjeistani saa edes jotain selkoa 😀 Pojan paita onkin jo astetta haastavampi, pienillä kavennuksilla. Saa nähdä kuinka käy!

Ohje: Luo pyöröpuikoille 146s ja neulo suljettuna neuleena ensin joustinneuletta resoriksi noin 4-5cm, halusin tähän paksumman resorin ja saman myös hihoihin. Tämän jälkeen oikeaa siihen saakka, kunnes olet haluamasi kainalon pituudessa. Itselläni mitta helmasta kainaloon on noin 55cm cm. Kun pusero on halutun mittainen kainaloon saakka, jaa silmukat kahteen osaan (etu- ja takakappaleet) ja laita toinen langalle huilimaan.

Etukappale: Poimi silmukat puikolle ja neulo sileää neuletta noin 16cm ja päättele keskimmäiset 30 silmukkaa pääntieksi. Neulo vielä hartioita noin 4cm ja päättele myös loput silmukat.

Takakappale: Neulo noin 18cm sileää neuletta ja päättele keskimmäiset 30 silmukkaa pääntieksi. Sen jälkeen jatka vielä 2cm ja päättele myös hartioiden silmukat. Takakappale on valmis!

Hihat: Luo 25 silmukkaa ja neulo ”tasona” joustinneuletta 2o 2n resorin verran, eli noin 4-5cm. Tämän jälkeen sileää neuletta (jokatoinen oikein, jokatoinen nurin) lisäämällä noin joka 8. kerroksella rivin alkuun ja loppuun yhdet silmukat, eli 2s per rivi / joka 8. kerros. Päättele kun hiha on halutun mittainen. Omani ovat noin 44cm pituisia.

Kaulus: Poimi silmukat puikoille kaulusta varten. Neulo 2-3 kerrosta joustinneuletta ja päättele. Itselläni on vitsauksena, että kauluksesta tulee helposti vähän ”lörppö”, nyt olen pyrkinyt viimeisellä kerroksella neulomaan aina kaksi silmukkaa yhteen välillä, tällöin saa kauluksesta hieman kireämmän.

Parsi osat kokoon ja neule on valmis!!

Ja hei muuten! Koska intoa riittää postailla käsityöjuttuja enemmän kuin viitsin normi-IG-tililleni pommittaa, loin DIY-virityksilleni oman tilin. Jos nämä käsityöjutut kiinnostavat, niin tuo tili löytyy Instasta @iinesdiy 

Mikä on tuomio? 😀

 

Sisältää kaupallisen linkin.

9 vastausta artikkeliin “Oversized bubblegum-neuleen ohje <3”

  1. Mekon allehan tosiaan voi laittaa just pitkän topin tai käyttää legginsien kanssa tai ihan vain farkkujenkin kanssa niin minusta pituus ei haittaa kyllä ollenkaan. Ihana väri tosiaan! Täydellinen äitiyslomavaate tai muuten rentoillen legginssien kanssa 😀 Aloitin muuten vihdoin villapaidan teon, tai itseasiassa meneillään on kaksi villapaitaa 😀 Toinen vähän ohuemmasta langasta ohjeen kera ja toinen sitten paksummalla 😀

    1. Sori unohdin vastata tähän 🙂 Ja siis ihan totta, itsekin hullaannuin juuri tuohon väriin. Jee, kerro heti kun paidat valmistuvat! 😀

  2. Satuinpa tänne blogiisi, kun googlailin jotain lankoja. Tiedäthän, että toisten neulemallien kopiointi ja esittäminen omina on tekijänoikeusrikos? Se, että muutat neuleen tekotavan pyöröksi tai muutat silmukkamäärää parilla silmukalla ei tee toisen mallista omaasi. Olennaista on, onko alkuperäisen neuleohjeen ”idea” edelleen havaittavissa. Tämä neuleohje on suoraan Dropsin Vaporeux-mallista kopsattu, ja lain ja hyvien tapojen mukaan sinun tulee mainita lähde.

    Samoin aiempi Skappel-mekkosi ei ole ”hieman” Skappel-tyylinen, vaan suora kopio Dorthe Skappelin suunnittelemasta mallista, johon olet tehnyt minimaalisia muutoksia.

    Ei näin! Nykypäivänä jokaisen bloggaajan täytyy huomioida tekijänoikeusasiat, ja se on ihan peruskauraa. Tietysti on sallittua muokata toisten ohjeita ja esitellä tekeleitäsi blogissasi, mutta alkuperäinen lähde on mainittava. Odotan, että lisäät näihin ”ohjeisiisi” alkuperäiset lähdetiedot, kuten kuuluukin.

    1. hei, siis ihan oikeasti! Nyt sanon ihan suoraan, mutta en ole ikinä kuullutkaan noista mainitsemistasi malleista! Kuinka silloin voisin kopioida niitä? Olen tekeleissäni käyttänyt ihan omaa mielikuvitusta, ainut mikä on jostain ”inspiroitunut” on skappel, josta löysin netistä yhden ainoan ohjeen ja muutin sitä oman intressini mukaan.Juurikin siis pidemmäksi ja hihat erilaisiksi, koska alkuperäisen Skappelin malli ei minua miellyttänyt.

      Pakko sanoa, että melko naurettavia ja samalla häikäilemättömiä väitteitä! Luuletko tosissasi, että alan jokaisen ”itse soveltamani” ohjeen kohdalla googlailemaan, että JOS EHKÄ JOKU ONKIN SATTUNUT TEKEMÄÄN JUURI SAMANLAISEN? 😀 Pakko sanoa, että huhheijaa 😀 Varmasti jokainen banaanipannari-ohjekin on sitten loukkaus sille, joka jossain joskus on sattunut ne keksimään 😀 Minusta on todella röyhkeää sinulta tulla latelemaan tuommoisia syytöksiä tietämättä, onko bloggaaja oikeasti edes kopioinut jotakuta mallia. Tottapuhuen en ole mikään HC-neulojapiirien tietäjä, saati usein edes katso mitään ohjeita, joten valitettavasti pakko sanoa, että nyt kuule meni hieman ohi… En ole käyttänyt näihin mitään lähteitä, joten miksi ihmeessä semmoisia lisäsinkään?

  3. Aivan ihana tämä neule 💖 Muistatko pyöröpuikkojen pituutta, vai onko tällä edes väliä? 🙈

  4. Kiitos tästä ihanasta ohjeesta jota aion nyt parin vuoden sulattelun jälkeen kokeilla! Ajatuksena tehdä 5v ja 7v tyttärille, millähän silmukkamäärälle kannattaisi tehdä heille..
    Mikä toinen lanka voisi olla vastaava? Kevyt ja kutittamaton.
    Kiitos etukäteen, käsityösi ovat ihania <3

Vastaa käyttäjälle Merikapteenin vaimo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.