Aromaterapeuttisilla öljyillä vaikutus mielialaan?

Kirjoittelin aikaisemmin KORA:n Heart Chakra- aromaterapiaöljystä (postaus täällä), jonka lisäksi olen kevään aikana käyttänyt muutamaa muutakin aromaattista öljyä. Ovat ihan lemppareita nykyään ja pitäisi itseasiassa saada aikaiseksi ostaa uusi aroma diffuuseri! Aikaisemman olen hukannut jonnekin tässä vuosien saatossa ja uusia öljyjäkin pitäisi ostaa. Yläaste- ja lukioikäisenä poltin aina eteerisiä öljyjä. Harmittaa jopa, että olin pitkäksi aikaa täysin unohtanut (tämänkin) asian..

Eteeriset öljyt ja aromaterapia ovat mielenkiintoinen aihe. Tuoksut tuovat mieleen muistoja menneisyydestä, mutta erityisen mielenkiintoista on tuoksujen vaikutus mielialaan. Ne voivat aktivoida jo ajat sitten unohdettuja muistoja, sekä vaikuttaa kehoon myös aktivoimalla tai rauhoittamalla tiettyjä elintoimintoja ja hermostoa. Tuoksut nimittäin vaikuttavat aivojen tunnekeskukseen, joten niiden vaikutusta ei tule väheksyä. Iholta öljyt taas imeytyvät verenkiertoon ja kehon käytettäväksi.

Eteeriset öljyt ovat aromaattisia öljyjä, joita uutetaan kasvien, kukkien ja hedelmien osista. Tiedätte, että laventeli on rauhoittava ja sitrushedelmät taas kohottavat mielialaa, eteeristen öljyjen vaikutuksia löytyy pitkät listat ja niiden tutkiminen todella koukuttavaa! Laventeli on ehdoton suosikki ja sitä olenkin käyttänyt rentouttavana tuoksuna iät ja ajat. Käydessäni nukkumaan, levitän aina iholle laventeli-öljysekoitusta ja virittäydyn unitunnelmiin. Olen niitä, joilla mieli lähtee helposti iltaisin harhailemaan ja olen todennut, että laventeli auttaa illalla rauhoittumaan ja fokusoitumaan unille.

Jos esimerkiksi kärsii päänsärystä, keskittymiskyvyn puutteesta tai jännittyneisyydestä, on varsin helppo tapa testata, että löytyisikö aromaterapiasta apua. Olen aikaisemmin käyttänyt luonnollisia tuoksukynttilöitä nostattamaan mielialaa, tuomaan tunnelmaa, mutta jos hakee enemmän täsmähoitoa johonkin tiettyyn oireeseen, ovat puhtaat öljyt toki tehokkaampia esimerkiksi juuri diffuuserissa käytettynä. Tunti ennen nukkumaanmenoa voi laittaa rentouttavat tuoksut makuuhuoneeseen, keskittymistä vaativina työpäivinä taas jonkun mieltä virkistävän ja aktivoivan tuoksuöljyn. Nyt kun olen aihetta jonkin verran tutkinut neroli, myskisalvia ja mandariini ovat ainakin ostoslistalla öljyjen suhteen. Postailen tarkemmin öljykokeiluista kun olen päässyt kunnolla alkuun!

Muiltakin luonnonkosmetiikan merkeiltä on ilmestynyt uutuuksina aromaterapeuttisia öljyjä, esimerkiksi nämä Tata Harperin suoraan iholle käytettävät tuoksut. Valmiilla tuoksusekoituksilla pääsee tietysti melko helpolla kun öljysekoitus on valmiiksi räätälöity johonkin tiettyyn tarkoitukseen. Raakaöljyistä voi itsekin tehdä omia sekoituksiaan ja tämä olisikin itselläni juuri myöhemmin mielessä. Tatan öljysekoituksia löytyy kolme erilaista: Rauhoittava, mieltä keventävä ja stressiä poistava.

Olen testaillut näistä kahta, toinen on ollut käytössä pääasiassa iltaisin kun on hakenut rentoutusta ja toinen taas hektisinä päivinä rauhoittamaan kiireessä, sekä auttamaan keskittymisessä. Jos on levoton, ahdistunut tai ylivirittynyt olo, voi tuoksuista olla samantyylinen apu kun esimerkiksi kristalleista. Kivien ihmettely ja hypistely rauhoittaa, mutta myös tuoksut saavat mielen muihin ajatuksiin.

Aromatic Irritability Treatment: Yhdistelmä rentouttavia öljyjä vähentää ärtyneisyyttä, auttaa keskittymään ja auttaa kehoa, sekä mieltä rentoutumaan. Öljysekoitus sisältää kamomillaa, patsulia ja bergamontia.

Aromatic Bedtime Treatment: Auttaa saavuttamaan syvän rentoutumisen, rauhoittumaan päivän päätteeksi ja nukahtamaan levolliseen uneen. Öljyseos on yhdistelmä laventelia, mandariinia, myskisalviaa ja melissaöljyä.

Näiden omieni lisäksi löytyy myös kolmas öljyhoito:

Aromatic Stress Treatment: Sekoitus öljyjä rauhoittaa, kohottaa mielialaa, sekä poistaa stressiä ja ahdistusta. Tuo rentoutusta sekä mielelle, että keholle. (Tämä kyllä kuulostaa erityisesti mun tuotteelta :D)

Itse käytän öljyjä kohttiin, joissa verenkierto on vilkasta. Ranteisiin, niskaan, korvien taakse. Pienet putelit ovat myös helppoja kantaa mukana käsilaukussa, jolloin ne voi yhdistää pieneen rentoutushetkeen vaikkapa työmatkalla tai kahvitauolla 🙂

Kuulisin mielelläni kokemuksianne aromaterapiasta! Mihin tarkoitukseen olette käyttäneet, oletteko löytäneet avun ja mikä on lemppariöljynne?

 

Tuotteet saatu. Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.

2 vastausta artikkeliin “Aromaterapeuttisilla öljyillä vaikutus mielialaan?”

  1. Mä en oo kokeillut laittaa eteerisiä öljyjä suoraan iholle, en jotenkin oo tajunnut että niitä vois niinkin käyttää. Kiitos vinkistä! Ostin öljyä itse asiassa zero wasten innoittamana, oon käyttänyt tuoksuna mm. Pyykinpesussa pesupähkinöiden ja etikan kaverina. Tuo diffuuseri pitäs kyllä hommata, Mujissa muistan reissuilla ihailleeni niitä!

    Öljyhyllyllä olo on kyllä ku karkkikaupassa 😀 mä oon käyttänyt toistaiseksi vain Frantsilan yrttitilan tuotteita. Appelsiini on ihanan pirtsakka!

    1. Todellakin, niitä löytyy kyllä joka lähtöön! 😀 Flow Kosmetiikalla on muuten myös kotimaisia öljyjä! Ja nuo iholle laitettavat täytyy vissiin myös aina laimentaa riittävästi 🙂

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.