Se on ohi nyt!

Se on ohi, loma nimittäin ja taas ollaan takaisin kotona. Tiedättekö, kerrankin en kokenut minkäänlaista kotiinpaluukriisiä palatessa reissusta – päinvastoin! Olin niin innoissani päästessäni kotiin, omalle terdelle, omien juttujen pariin ja ihanaan lämpöön! Koko eilisen olin aivan fiiliksissä, vaikka pieni väsymys kolkuttelikin.. Lento oli perillä klo 6 aamulla ja voitte kuvitella, ettei kumpikaan meistä isoista juurikaan nukkunut tuolla 5 tunnin lennolla. Poika veti sikeitä sylissämme välillä kieriskellen, mutta tämäkin oli perillä niin naatti, että käytiin koko perhe vielä nukkumaan 😀

Katsoin eilen tietty heti ihan fiiliksissä sääennusteen ja totesin, että tämä lämpö jatkuu vielä ainakin toistaiseksi. Ihan huippua! Toivon niin kovasti, että lämpö pysyy ja kesästä tulee aurinkoinen. Vietettiin eilinen terdellä hengaillen. Pieni polskutteli ammeessa, itse luin kirjaa ja neuloin (ah, vihdoin!), Tommi taas halusi illalla grillata. Aika kesämeno siis ja toivoin niin, että olisi ollut vasta lauantai ja vielä toinen vapaapäivä yhdessä edessä.

Siitä huolimatta olen ihan fiiliksissä myös toimistolle palaamisesta, pitkän (tai siis reilun parin viikon tauon jälkeen) ja myös kuukauden mittainen meikkilakko päättyy tänään, hahah! Tulossa on melko kiireinen viikko ja paljon hommaa, mutta hyvässä mielessä. Kerroin muuten aiemmin mietteistäni sen oman pipomalliston suhteen ja olen nyt alkanut tosissani hautomaan ajatusta. Lähiviikkoina olisikin tarkoitus alustavasti hieman miettiä millaisia pipoja haluaisin tehdä syksyksi ja millaisen erän 🙂

Näistä maisemista on nyt siis kotiuduttu ja luultavasti tämä on viimeinen matkapostaus nyt hetkeen. Tästä lähtien palataan siis blogissa taas niihin vanhoihin ”normaaleihin” aiheisiin.

Aika historiallinen juttu muuten, että pääsee piposta eroon siinä vaiheessa kun tulee reissusta kotiin, eikä päinvastoin 😀

Aurinkoista maanantaita!!

 

4 vastausta artikkeliin “Se on ohi nyt!”

  1. Onhan nää kelit aika kivoja, pakko myöntää 😀 On niin helppoa lähteä lapsenkin kanssa ulos ja itsekin voi vaan laittaa kengät jalkaan ja menoks.
    Meillä vitsaillaan töissä että kyllä se juhannukseksi taas viilenee, silloin on varmaan taas sama lämpöaste kuin jouluna 😀

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.