Downshifting ja miksi sinunkin pitäisi aloittaa?

Varmasti moni varsinkin vanhempi lukija tietää, että olen melko uraorientoitunut tyyppi ja suhtaudun intohimolla asioihin, joita teen. Työ on ollut minulle aina suuri asia elämässä, jo lapsena haaveilin työelämästä ja paljon siitä, mikä haluaisin olla isona. Ensin tulivat haaveet lentoemäntänä ja muotisuunnittelijana, pitkään haaveilin urasta muodin parissa, mutta jotenkin se sitten jäi unholaan. Lukion jälkeen olen opiskellut pariakin eri alaa, kunnes koin tradenomiopinnot eniten omaksi jutukseni. Tuolloin koulun penkillä haaveilin urasta suuressa finanssikonsernissa. Ajatus vakuutus- ja rahoitustuotteiden parissa työskentelystä vaikutti maailman kiinnostavimmalta jutulta, enkä edes tiedä miksi? Tuolloinhan pidin jo blogiakin ja kirjoittelin ahkerasti paljon myös opiskelujuttuja. AMK-opintojen aloituksesta alkaa pian olla jo 10 vuotta (hui!!) ja tietysti moni asia on muuttunut siinä ajassa.

Sinänsä hassua ja harmi, että vaikka blogini puolesta olinkin mukana somessa sen nousukautena enemmän kuin moni muu, en minäkään osannut aavistaa sen potentiaalia esimerkiksi juuri työnäkökulmasta. Sitä, kuinka paljon vaikuttajamarkkinointi ja some loisi yrittäjiä, työntekijöitä, ihan siis uuden segmentin markkinointiin. Hullunkurista, että jopa itse vielä 7v taaksepäin ajattelin, että koko somevillitys ja blogit ovat täysin ohimenevä juttu. Silti ollaan tässä edelleen, toki ehkä enemmän pro-meiningillä kun silloin vuosia sitten, mutta silti. Tottakai asiat ovat muuttuneet ja kehittyneet matkan varrella, eikä se varmasti tule loppumaan koskaan. Tietysti myös yritykset ovat vuosien varrella heränneet tähän hommaan ja onhan se totta, että sosiaalinen media on mitä parhain markkinointiväylä, ainakin monissa tapauksissa.

Rehellisyyden nimissä minua harmittaa suunnattomasti, etten uskonut itseeni ja omiin haaveisiini somen suhteen jo silloin vuosia sitten. Ihminen toki muuttuu, eikä nuorena valittu ammatti välttämättä ole se ”oma juttu” enää viidentoista vuoden kuluttua. Minäkin halusin tehdä virallista työtä, olla jäsen isossa konsernissa, puhua asiakkaille juuri niistä tylsistä virallisista asioista ja pyöritellä numeroita. Toki alussa rakastinkin sitä ja ette usko kuinka onnellinen olin muuttaessani Helsinkiin kun sain harjoittelupaikaksi määräaikaisen äitiysloman sijaisuuden Mandatumilta Bulevardilta. Näin työpisteeltäni Hietsun torille ja pidin hurjasti työstäni.

Vuosia kului ja siinä samassa vaihtuivat myös työtehtävät, sekä pariin otteeseen myös yritys. Sanoisinko, että viimeiset pari vuotta ennen äitiyslomalle jäämistäni mietin, että onko tämä nyt oikeasti sitä mitä haluan tehdä? Teenkö työtä, joka on oikeasti arvojeni mukaista ja josta nautin? Iso vakaa konserni ja varma työ versus hyppy tuntemattomaan. Kyllähän se pelottaa. Sanon suoraan, että varsinkin rahoitusalalla numerot puhuvat ja määrittelevät sen, millainen olet ihmisenä. Jos et tee tulosta, olet huono. Ihan kamalasti ei ole väliä sillä kuinka tunnollinen, ahkera tai hyvä asiakaspalvelija olisit, koska numerot puhuvat puolestaan. Mikäli et yllä asetettuihin (epärealistisiin) tavoitteisiin, saat varmasti kuulla, että nyt täytyy tapahtua jotain parannusta. Asia, jota itse en voi sietää on syynääminen ja kyttääminen, varsinkin silloin kun tekee parhaansa. ”Mikään ei riitä”-mentaliteetti ei luo ”positiivista pöhinää” (vihaan muuten tuota sanontaa yli kaiken, yäk!), kivaa kiirettä tai motivaatiota varmasti kellekään, päinvastoin ahdistusta ja riittämättömyyden tunnetta.

Tehostamiskeinoja on käytössä nykyään lähes kaikissa suurissa yrityksissä. Kaikki manuaalinen työ, mikä on vain mahdollista automatisoida, laitetaan tietokoneiden työstettäväksi ja se työ mitä jää jäljelle, jaetaan entistäkin pienemmän ihmisjoukon harteille. Enemmän työtä, suurempi vastuu, korkeammat tavoitteet sillä samalla työajalla ja tietysti palkalla. Itse en usko siihen, että kiristyskeinot ja painostaminen toimivat johtamisessa, päinvastoin. Se, että laaditaan epärealistisia tavoitteita, imetään työntekijät kuiviin kuin pesusienet, on jotain mitä en itse voi kertakaikkiaan hyväksyä tai ymmärtää. Ja silti se on ihan arkipäivää työelämässä. Täällä Suomessa vielä varmasti huomattavasti pienemmässä mittakaavassa kuin esimerkiksi USA:ssa tai monissa muissa maissa. Niitä iltoja on kuitenkin ollut kymmeniä ja kymmeniä kun olen istunut töissä aivot juntturassa vetämässä 10-12h työpäiviä samaa hommaa naputtaen. Voin kertoa, että never again. Ei ole sen arvoista.

Itse haluan tehdä työtä, jossa minua ja vahvuuksiani arvostetaan juuri sellaisenaan. Jossa yritän joka päivä parhaani, mutta niin, että siitä myös saa kiitosta ja arvostusta. Työssä on myös tärkeää nähdä työn tulos. Tiedätte sanonnan ”tee työtä jolla on tarkoitus”. Itse en ainakaan jaksaisi kovin pitkään tehdä työtä, jos en näe konkreettisia tuloksia tai saati ole selvillä se miksi tätä edes teen? Tietynlainen kapina tätä nykypäivän työmaailmaa vastaan on downshiftaus, joka on ilmiönä yhä yleisempi. Vastalause oravanpyörää ja puhki puurtamista vastaan. Ja kyllä, näen itsenikin jonkinlaisena downshiftaajana. Käsite downshifting on varmasti monelle tuttu ja tarkoittaa ”kapinaa nykypäivän työelämän paineisiin”. Työtaakan kohtuullistamista, stressitason laskemista ja sitä, että järjestää asiat niin, että työ on mielekkäämpää esimerkiksi a) vähentämällä töitä b) vaihtamalla alaa c) muuttamalla asennetta työntekoon.

Vinkkini työn kanssa jahkaileville: Mieti plan B. Jos työsi tympii, kyllästyttää tai mielessä pyörii tuo perinteinen ”onko tämä sittenkään minua varten”-ajatus, pohdi mitä haluaisit tehdä ja mikä oikeasti tekisi työminäsi onnelliseksi? En väitä tietenkään, että isossa korporaatiossa työskentely olisi millään tapaa väärää tai kaikille huono. Päinvastoin! Sehän se jutun juuri onkin, että jokaiselle löytyy oma mieleinen juttu, mielipiteet muuttuvat ja se vanha uravalinta ei välttämättä enää jonain päivänä tunnukaan oikealta. Siksi on hyvä miettiä jo valmiiksi edes unelmoinnin tasolla, mikä se varasuunnitelma voisi olla.

Itse viihdyn nykyisessä työssäni hurjan hyvin, enkä näe vaihtavani työpaikkaa. Koskaan ei kuitenkaan voi tietää mitä tässä maailmassa tapahtuu ja olen ihminen, joka aina tekee varasuunnitelmia, oli sitten tilanne mikä. Tälläkin hetkellä minulla on useampi urahaave, joista yksi (ja tuorein) olisi perustaa oma pieni putiikki erääseen kaupunkiin. Putiikki myisi esimerkiksi tekemiäni käsitöitä ja ei varmaan yllätä, että kristalleja ja kiviä! Haha! Hullunkurinen haave, mutta usein suuret haaveet ja niiden toteutus lähteekin juuri niistä pienistä ajatuksista 🙂 Tämä hassu ajatus koskaan tuskin toteutuu, mutta pääasia on, että haaveilee, edes niistä ihan hassuilta kuulostavista jutuista.

Ja ei, en millään muotoa hauku edellisiä työpaikkojani, niitä joissa olen oppinut hurjasti ja juuri semmoiseksi työntekijäksi, joka olen tänään. Jokainen työtehtäväni on opettanut minulle paljon ja olen aina ollut ylpeä työstäni. Silti olen todennut, että oma ajatusmaailmani ei enää yksinkertaisesti mene yhteen siihen mikä yrityskulttuuri ja ylempi johtamismalli on monissa suurissa konserneissa. Voin kertoa, että jos tulevaisuudessa kuulisin työssäni lauseen ”No, ihan hyvin meni, mutta ensi kerralla sitten entistäkin paremmin” tai ”Pystyisit kyllä parempaankin” niin luultavasti otan lopputilin. Vaikka työ on vain työtä, on se kuitenkin sinun elämääsi. Miksi viettäisit puolet elämästäsi tehden jotain, mikä tekee sinut onnettomaksi, ahdistuneksi, luo sinulle riittämättömyyden tunnetta tai pahimmassa tapauksessa jopa sairastuttaa sinut? Siinäpä ajateltavaa.

 

Oletteko downshiftanneet tai harkinneet asiaa? Pitäisikö mielestänne useamman ryhtyä downshiftaajaksi? (Oma vastaukseni: KYLLÄ!)

 

 

6 Replies to “Downshifting ja miksi sinunkin pitäisi aloittaa?”

  1. Hyvä teksti (jälleen kerran)! Olit rohkea kun vaihdoit alaa, ja tuo elämänmuutos mun mielestä kyllä huokuu myös sun postauksista positiivisella tavalla 🙂

    Mä oon hakannut päätä seinään jo tovin, ja huomaan olevani jo ihan rehellisesti uupunut. Se ei johdu liiasta työtaakasta – päinvastoin. Mulla ei ole töitä, ja se ei muutu vaikka olen asiasta valittanut useaan kertaan. Syynä on lähinnä kollegat ja esimiestaidoton pomo, jotka eivät kai vaan halua mun pärjäävän työssäni. Vaikuttaa aika paljon itsetuntoon, kun olo on ihan luuseri vaikka tiedän ettei todella ole mun vikani, että tilanne on mikä on. Vaihtaisin töitä heti, jos vaan olisi joku edes vähän mielenkiintoinen mihin vaihtaa. Palkka on kuitenkin mulle sen verran elintärkeä asia, että en näin sinkkuna pysty jäämään tyhjän päälle. Ainakaan ilman tuota plan B:tä, jota en ole vieläkään saanut selvitettyä itselleni 😀

    1. Ymmärrän hyvin, että tuommoinen tilanne ottaa harvinaisen koville, varsinkin pidemmällä tähtäimellä! Erityisesti jos on luonteeltaan tekevää sorttia. Mutta tottakai myös tuon palkka-aspektin, eihän sitä nyt taloudellisesti voi kovin suuria riskejä mennä ottamaan.. Onko teillä tiedossa mitään muutoksia työtilanteeseen tai onko siellä mitään aiheita, jonka ympärille voisit vaikka pistää pystyyn jonkun projektin, mistä hyötyisi myös työnantaja? Jos pidät kesälomaa, niin sun täytyy ehdottomasti edes huviksesi miettiä unelmien plan b!! 😉 Tsemppiä viikkoon ja mukava kun kommentoit!

  2. Sain ihan hetki sitten uuden työpaikan, josta oon kyllä todella iloinen. Mutta kieltämättä aina välillä jossain takaraivoissa siintää sellaset pienet unelmakuplat, joista en varmaan edes uskalla hiiskua kenellekään 😀 Tykkään nykyisestä työstä eikä oo mitään valittamista, mutta jollain tasolla haluaisin tehdä tämän työn ohella jotain muutakin 😀 Meillä töissä on muutama nyt jäänyt eläkkeelle ja he ovat tehneet sitä työtä 30-40 vuotta ja voi olla että se on saanut minuakin pohtimaan enemmän. Siis, ihan hirmu kunnioittavaa että on noin pitkä ura samalla työnantajalla mutta toisaalta itseä se ehkä hieman pelottaakin. Entä jos itselle käy samoin? Oon kuitenkin henkilö joka tykkää vaihtelusta ja tietyllä tasolla omat entiset määräaikaisuudet ovat tuoneet sitä vaihtelua. Mutta täytyy vaan keskittyä hetkeen kerralla ja luoda unelmia ja kirjoittaa niitä vaikka paperille niin josko ne sitten toteutuisi 😀

    1. Hurjasti onnea uudesta työpaikasta!! Mua on aina jotenkin karminut ajatus siitä, että tekisi jotain täysin samaa 30 vuotta. Toisaalta, harva nuori nykyään luultavammin tuohon päätyy, mutta juuri noissa eläköityvissä on näitä tyyppejä valtaosa. Tietysti valtaosa heistä pitää siitä mitä tekee ja tietty jokainen tyylillään, mutta en itsekään näe sen olevan omalla kohdallani vaihtoehto. Sekoaisin jo varmaan reilun 5v jälkeen 😀 Ja ihana kuulla, että niitä unelmia on kuitenkin hautumassa! Varmasti niidenkin aika kypsyy vielä 🙂

  3. Tosi hyvä teksti ja samaistun niin tähän! Olen ollut lukijasi jo useamman vuoden ajan ja tekstisi osuvat välillä hyvin lähelle omaa elämää. Mä lopetin viime kesänä edellisessä työssäni, kun en jaksanut työpaikan ahdistavaa ilmapiiriä. Yritys missä työskentelin oli iso ja ennen yrityksessä työskentelyä mielikuvani tästä yrityksestä oli paljon positiivisempi. Tärkeintä yritykselle oli tulos, työntekijöiden viihtyvyydestä välittämättä. Nyt en menisi kyseiseen yritykseen enää töihin pitkällä tikullakaan.

    Nyt opiskelen AMK:ssa toista tutkintoa ja työskentelen samalla paljon viihtyisämmässä työssä. En kadu yhtään edellisestä työpaikaltani lähtöä vaikka palkkakin pieneni. Viihtyisä työympäristö merkitsee itselleni niin paljon. Työpaikalla vietetään niin suuri osa ajasta, että mielummin valitsee työn joka on itselle sopivin.

    Mielestäni yrityksissä olisi aika herätä muuttamaan johtamiskulttuuria. Hyvä johtaminen ja esimiestyö voi parantaa työhyvinvointia. Hyvin voivat työntekijät taas jaksavat paremmin työssä, ovat usein motivoituneempia, kun viihtyvät työssään, sitoutuvat helpommin yritykseen jossa viihtyvät ja näin ollen tekevät usein myös parempaa tulosta. Mikäli itse päädyn joskus esimies tai johtotehtäviin aijon pitää huolta, että kaikkien alaisteni on mukava tulla töihin, heitä kuunnellaan ja kannustetaan tekemään parhaansa joka päivä -positiivisessa ilmapiirissä.

    1. Kiva jos tykkäsit! Ja joo, niin ymmärrän tuon tilanteen. Itselleni työhyvinvointi on ollut aina todella tärkeä aihe ja pidemmällä aikavälillä semmoinen ”ainoastaan tulos puhuu”-ajatus alkaa kyllä mietityttämään.. Ja sehän siinä onkin, kun se johtaminen on oikeasti niin suuressa osassa koko työyhteisön hyvinvoinnissa, en ymmärrä miksei siihen kiinnitetä huomiota? Vai ovatko muutokset ja uuden johtamismallin toteuttaminen vain niin vaikeaa suuressa yrityksessä, jossa johtoportaita on paljon? Ehkä juuri sen ylimmän portaan pitäisi herätä tähän ja osata katsoa asiaa myös niiden toimihenkilöiden silmin 🙂 Kiitos mukavasta kommentistasi!! Ihanaa viikkoa <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *