Asiaa naisten ulkonäkökriittisyydestä ja raskausspekulaatioista

Paino on asia, johon en ole kiinnittänyt aikoihin tai edes vuosiin juurikaan huomiota. Poislukien raskauskilot, joista kyllä tuli jauhettua täällä ihan loputtomiin asti. Paljonko niitä tuli, kuinka ahdistavaa ”liikakilojen” kanssa liikkuminen oli ja kuinka niistä kuuluisista raskauskiloista sitten parhaiten pääsi eroon? Varmaan näistä kaikista aiheista on tullut raapustettua postausta. Talvella kävi niin, että pienen stressin ja kiireen syövereissä laihduin jonkin verran, vanhat farkut tuntuivat jopa hieman löysiltä. Tuolloin toivoin, että saisin edes muutaman kilon lisää, mitenkään tietoisesti en ollut yrittänyt laihduttaa. Usein painoa lähtee silloin kun olen esimerkiksi kiireisempi, liikun enemmän ja sitten taas saatan saada muutaman ”kesäkilon” siinä vaiheessa kun tulee esimerkiksi lomilla herkuteltua enemmän ja liikuttua vähemmän.

Mistä tämä aihe sitten tuli mieleeni, oli ironisesti pienestä pömppövatsasta, jonka olen kevään lomailuiden myötä saanut matkaani. On ollut ties mitä menkkaturvotuksia ja ihan vain myös sitä herkuttelua. Itseäni muutama lisäkilo ei ole häirinnyt, mutta havahduin tässä eräänä päivänä siihen kun jotenkin vaistomaisesti jossain tilanteessa pyrin peittämään tuota loppupäivän turvotuspömppistä. Jaa miksi? Pelkäsin nimittäin, että minun ajatellaan olevan raskaana. Näin jälkikäteen aivan naurettava ajatus! Miksi pitäisi ajatella mitä muut ajattelevat, oman herkkuvatsansa tähden? Ihan sama oikeastaan, vaikka koko maailma olisi siinä uskossa, että meille on tulossa perheenlisäystä. Herkkuvauva se kuitenkin vain siellä asustelee. Sinänsä koomista, kuinka yleisiä tuommoiset spekulaatiot oikeasti ovat. Naisten keskuudessa lähtee samantien käyntiin raskausspekulaatiot ensinnäkin a) jos et juo alkoholia b) jos pieni vatsakumpu paistaa vähänkin läpi vaatteiden alta.

Hame / Zara (ostettu 2012)

T-paita / Monki

Tennarit / Puma

Kello / Swatch

Tästä tulikin mieleeni se, kuinka helposti ulkonäöstään ja niistä piirteistä, joita ehkä itse ajattelee ”epäkohdikseen” ajattelee, että mitä muut niistä ajattelevat. Pitääkö toinen minua lihavana? Rumana, koska tukkani on hento? Huonompana, koska olen lyhyempi kuin monet ystäväni? Monesti kun on itse juuri ainoa, joka noihin seikkoihin edes kiinnittää mitään huomiota. Vähän sama kun olen menneinä vuosina itkenyt hysteerisesti ihan paniikkikohtauksiin saakka niitä hiustenlähtökausiani. Loppupeleissä kukaan muu tuskin juurikaan edes huomasi asiaa kuten minä itse. Tottakai tiedän itse, etten ole lihava, mutta sen olen huomannut, että varsinkin raskauden jälkeen on kamala paine palautumiseen. Josset pääse raskauskiloista vuodessa eroon, olet vähintään laiska, mutta voin kertoa kokemuksella, että kroppa kyllä palautuu sitten kun on siihen valmis. Usein kuitenkin tuntuu, että ne raskauskilot ovat usein ongelma juuri muille ihmisille, kuin sille kilot kantavalle itselleen.

Myönnän tietty itsekin, että jos täytyy blogikuvia valitessa tehdä valinta kahden kuvan välillä, joista toisessa korostuu järkky lounasturvotus ja toisessa ei, tottakai valitsen itsekin sen ”imartelevamman”. Eihän nyt kukaan halua lisätään someen kuvia, jotka korostavat juuri niitä kohtia, jotka koet ehkä epämukaviksi tai joita jopa häpeät. Miettikää kuinka älytöntä! Pömppis tai ei, tykkään kyllä omasta kropastani ja olen sen suhteen realisti. Ei kukaan ole täydellinen. Kaikilla on  noita ”pömppispäiviä”, niitä ei vain tuoda ilmi. Ja vaikka tuotaisiinkin, mitä väliä?! Sehän on vain normaalia elämää meille naisille.

Haluan kertoa erään salaisuuden. Joskus teininä, muistaakseni 13-vuotiaana eräs kaveri-poika keksi alkaa leikkimielellä ”kiusaamaan” minua siitä, että minulla on kaksoisleuka. En muista liittyikö asiaan myös jotain ”Iines on lihava”-juttua, mutta tuolloin teininä otin asian todella raskaasti. Eikä minulla edes ollut kaksoisleukaa. Aloin tietoisesti liikkua enemmän, perehdyin jo nuorena terveellisen ruokavalion saloihin ja 8-luokalla taisin painaa jotain 40kg tietämillä ja ehkä vähemmänkin, vaikken mistään suoranaisesta syömishäiriöstä tai bulimiasta missään kohdin kärsinytkään. Jossain vaiheessa selvisi tämän ”kaksariepisodin” jälkeen, ehkä vuosi eteenpäin, ettei tämä poika missään vaiheessa edes ollut ajatellut, että minulla olisi ollut kaksoisleuka, vaan oli kiusoitellut vain siksi, että oli ollut minuun niin ihastunut. Kyllä tuossa vaiheessa hieman harmitti, että miksi toinen sanoo jotain mitä ei tarkoita. Lapset ja teinit osaavat oikeasti olla toisilleen todella julmia, vaikkeivat sitä edes tarkoittaisi. Ja kyllä, tuolla tapahtumalla on ollut vaikutusta elämääni ja olen miettinyt sitä useinkin tässä vuosien varrella, vaikka tapahtuneesta on jo yli 15 vuotta.

Myönnän itsekin, että kävin tavan vuoksi aina vaa’alla silloin kun treenasin ahkerasti. Osittain ehkä siksi, että salilla oli se vaaka (meillähän ei kotona ole ollenkaan) ja toisaalta myös halusi seurata jonkinlaista kehitystä. Nyt en ole käynyt puntarilla muistaakseni vuoteen, eli en edes tiedä paljonko painan.  Mutta mitä se muuttaa, että tietää kilomäärän? Saako numero tuntemaan sinut laihemmaksi tai lihavammaksi kuin mitä oikeasti olet? Eikö pääasia ole se, että peilistä katsoo tyyppi, jonka kanssa olet sinut ja olet kehossa, jossa olosi tuntuu terveeltä ja hyvinvoivalta?

En itse rehellisyyden nimissä pystyisi elämään kovin kurinalaista elämää ruokavalion suhteen. Fitnessruokavalio ja gramman tarkat annokset eivät olisi minua varten, haluan syödä sitä mitä tekee mieli, ilman että ruoasta ja painosta tulee mikään elämää suurempi asia. Kun viikolla on aktiivinen ja syö tavallista terveellistä kotiruokaa, on hyvillä mielin ansainnut viikonlopun herkuttelut. Haluan, että liikunta, normaali arkiruoka ja herkuttelu ovat keskenään tasapainossa.

Pääasia on kuitenkin se, että tunnet olosi hyväksi kropassasi, ei se mitä ympäristö tuputtaa meille siitä ”täydellisestä” ja samalla niin epärealistisesta ”ihanneprofiilista”, joihin meidän kaikkien pitäisi mukamas mahtua. Niin tai näin, uskon itse tasapainoon ja siihen, että kun olet tyytyväinen elämääsi, noudatat tasapainoa ruokatottumuksissasi ja liikut hyvää oloa hakien, etkä sitä ultimaalista kropparääkkiä, seuraa pikkuhiljaa myös tietynlainen hyväksyntä itseensä. Sellaisena kuin olet. Toki, hikirääkki voi  olla monelle henkireikä ja sallittakoon se, rakastan sitä itsekin. Kun räätälöi elämäntavat hyvä olo-hakuisesti, saatat yllättyä siitä, että ulkonäköpaineetkin pikkuhiljaa väistyvät ja oivaltaa sen, että hyväksyntä itseään kohtaan on etusijalla.

Samaa vai eri mieltä?

 

Kuvat Jutta.

10 Replies to “Asiaa naisten ulkonäkökriittisyydestä ja raskausspekulaatioista”

  1. Joo, eniten satuttaa se kun lapsettomuushoidoissa pumppaa hirveät hormonimäärät jotka turvottaa ja sitten joku kysyy et onko vauva tulossa… nyt olen kamppailun jo itseni kanssa tehnyt ja osaan vastata suoraan, ettemme ole saaneet vauvaa vaikka haluaisimmekin. Alkuun vaikenin ja muka naureskellen kerroin et ruoka on maistunut.

    1. Voiei! Voin vain kuvitella, kuinka pahalta tilanne tuntuu!! :'( Toinen aihe, jota olen miettinyt paljon on juuri se, ettei äitiyskään välttämättä ole itsestäänselvyys ja ne, jotka raskautuvat helposti tai heti, saavat olla asiasta todella onnellisia. Hurjasti tsemppiä teille ja toivottavasti vauvahaaveet pian toteutuvat <3 🙂

  2. Ja vielä kun tähän lisää sen että kroppa nyt vaan muuttuu mitä vanhemmaksi tulee. Eihän meistä kukaan ole 4kymppisenä samanpainoinen tai samanlainen muutenkaan kuin 2kymppisenä. 😀

    Asiat naisten kesken on aina jotenkin niin erilaisia kuin esim. miesten 😀 Eihän miehille kukaan tuu sanomaan mitään pienistä pömppiksistä tai muistakaan 😀

    1. Olet kyllä ihan oikeassa! Monet muutokset ovat jo iänkin puolesta täysin normaaleja. Eihän kukaan todellakaan paina 40-vuotiaana saman verran kuin parikymppisenä kun kehon koostumuskin on luultavasti täysin eri! Ja joo, miehet kyllä todellakin säästyvät kaikelta tämmöiseltä 😀

  3. Samaa mieltä. Vaikka olen melko hoikka, mulla on aina ollut pömppövatsa. Lapsena se häiritsi enemmän, mutta aikuisiällä olen alkanut pikkuhiljaa hyväksyä, etten koskaan saa pyykkilautavatsaa, vaikka haluaisin.
    Lisäsin taannoin blogiini asukuvan, jossa vatsani pömpötti. Ajattelin ensin poistaa sen ja ottaa uuden, mutta annoin lopulta olla. Jos muita häiritsee vatsani, olkoon sitten niin.

  4. Mä olen miettinyt, että yksi parhaita puolia raskaana olemisessa on se, että ulkonäköpaineet ovat vähentyneet huomattavasti. Maha pullottaa kuitenkin, niin mitäs sitä piilottelemaan. Lisäksi kaikki muukin mitä kropassa tapahtuu on semmosta, että ei siihen tässä tilassa voi vaikuttaa. Oon miettiny monesti, että miksi tämmöseen ajattelutapaan tarvitaan se lapsi mahaan, eikä tämmöseen ole voinut havahtua muuten vaan. 😀

    1. Niinpä! Mulle kävi ihan samoin, enkä ihan kamalasti kyllä jaksanut stressata niitä muutoksia. Mietin myös, että miksi ei aiemmin voinut suhtautua itseensä niin hyväksyvästi 🙂 Sen jälkeen olen treeneissäkin mennyt juuri se hyvä olo edellä, en niinkään sillä, että pitäisi laihtua tai olla tietynlainen. Kiva kun kommentoit ja ihania odotuspäiviä 🙂

  5. Moi,
    muutama kommentti ohi aiheen liittyen tekstiesi kieleen: ei ”josset”, vaan ”jos et” (samoin ”jos ei”, eikä ”jossei” jne.). Ja: Kuin-sanaa ennen ei tarvita pilkkua. Kiva blogi sulla.

    1. Noh, blogini tarkoitus ei onneksi ole olla äidinkielen kirja 😉 Kiitos kuitenkin korjauksesta! Välillä on hieman vaikea keskittyä kirjoittamaan, saati oikeinkirjoitukseen kun lapsi huutaa korvan juuressa ;D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *