Helppoja vinkkejä aloittelijan meditaatioon

En kutsuisi itseäni todellakaan miksikään pro-meditoijaksi, mutta tänä vuonna olen tosissani yrittänyt skarpata asian suhteen. Arjessa pyrin meditoimaan päivittäin, tosin ajoittain en todellakaan pysy tavoitteessani. Varsinkin nyt lapsen kanssa kotona lomaillessa ovat varsinkin aamut semmoista rumbaa, että aamuiset zen-hetket ovat siitä kyllä melko kaukana.. Itse meditoin lievittääkseni stressiä ja nollatakseni pääni ajatuksista silloin, kun käyn ylikierroksilla esimerkiksi työviikolla. Päässä pyörii ympäri vuorokauden miljoona asiaa, joten välissä täytyy yrittää resetoida mieli.

Varmasti yleisimmät meditointiin liittyvät luulot ovat a) siihen menee paljon aikaa b) aloittaminen on jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeaa. Oikeasti kumpikaan näistä ei pidä edes paikkansa, mutta kuittaan kyllä omastakin kokemuksesta, että kiire on yleinen syy sille, ettei mukamas ”ehdi” meditoida. Ja kyllä, sekin vaatii alkuun harjoittelua. Keskittyminen nykyhetkeen ja hengitykseen on oikeasti alkuun aika haastavaa, ajatus lähtee helposti harhailemaan ihan muihin arjen asioihin. Ehkä vaikeinta meditoimisessa on kuitenkin se, että ottaa itseään niskasta kiinni ja aloittaa. Jo ihan pienilläkin hetkillä voi saavuttaa suurta hyötyä.

Voin myöntää, että ajoittain kärsin pienestä paniikkihäiriöstä ja ahdistuneisuudesta, johon on usein suurimpana syynä juuri kiire ja hektinen arki. Nuo päivät ovat usein niitä, jolloin mieluiten vietän aikaa itsekseni ja toisaalta paniikin voi myös laukaista semmoinen yleinen härdelli kun on jatkuvasti menossa, eikä oikein ehdi istahtaa alas. Eräs aamu vietin etäpäivää ja istuskelin terassilla meditoimassa. Aamuauringon säteet pilkahtivat puun takaa, lämmin kesätuuli puhalsi ja linnut lauloivat. Minut valtasi aivan erityinen hyvän olon tunne, enkä keksinyt ainuttakaan asiaa, joka painaisi mieltäni. Usein teen meditoimisen perään muutamia jooga-asanoita ja itse tykkään meditoida juurikin aamuisin. Ja tehon muuten huomaa heti! Olo on vartinkin meditointi+joogasession jälkeen kuin uudestisyntynyt.

Tässäpä helppoja vinkkejäni aloittaa meditoiminen:

 

1. Kaikki tietysti alkaa siitä, että etsit rauhallisen, hiljaisen paikan, jossa tunnet olosi tyyneksi ja turvalliseksi. Rantahiekka (oma unelmapaikkani meditoida), oma piha, olohuone tai joku muu paikka kotonasi, joka on mieleinen. Loppupeleissä meditoida voi ihan missä tahansa, mutta ainakin omalla kohdallani on keskittyminen helpompaa näissä edellämainituissa paikoissa. Kuten ehkä arvaattekin, on meditoiminen kotona lapsen kanssa kaksin tämän ollessa hereillä täysi mahdottomuus 😀

2. Aloita lyhyellä ajalla ja pikkuhiljaa. Minuutin meditaatiokin on jo hyödyllistä, muutamasta minuutista puhumattakaan! Laatu korvaa tässä määrän; Vaikka istuisit kymmenen minuuttia ”meditoiden” mutta silti oikeasti ihan muita arjen juttuja miettien, on tuo aika siinä mielessä itse meditaation kannalta hyödyttömämpää kuin se, että istuisit pari intensiivistä minuuttia keskittyen hengitykseen ja hetkeen.

3. Jos keskittyminen on hankalaa, kiinnitä huomiosi johonkin ruumiintoimintoon, hengitykseen tai kehon osaan. Tällöin on lähes mahdotonta keskittyä samalla muihin asioihin. Aina kun ajatus lähtee harhailemaan, kiinnitä huomio takaisin esimerkiksi hengitykseen. Kiinnitä huomiota sisään- ja uloshengitykseen tai tee vaikka body scaniä, jonka joku saattaa muistaa koulun liikuntatuntien rentoutumisharjoituksista. Liiku mielessäsi kehonosasta toiseen lähtien jaloista ja edeten sääriin, vatsaan ja käy läpi kaikki kehonosat. Aisti mitä tuntemuksia missäkin kohdassa on ja keskitä täysi huomiosi kuuntelemaan mitä keho sanoo. Tunnetko jäykkyyttä tai kipua? Usein pienet jumit tai kehon oireilut saattavat arjen hässäkässä jäädä huomaamatta, ihan vain siksi ettei meillä ole aikaa kuunnella itseämme ja kehomme tuntemuksia. Käy body scanillä koko keho läpi. Voin muuten allekirjoittaa tämän: Kun keskityt käymään läpi kehoasi ja tuntemuksia, on täysin mahdotonta miettiä samalla jotain muuta.

4. Kiireisille tai niille, joilla ei tunnu jäävän aikaa meditaatiolle, vinkkaisin seuraavaa: Voisitko meditoida esimerkiksi työmatkoilla? Itse olen ottanut tavaksi lyhyet meditaatiohetket työmatkajunassa. Vaikka julkisissa liikennevälineissä onkin kotia enemmän meluhaittoja ja muita ärsykkeitä, on se  toisaalta tietynlaista haastetta. Laita puhelin pois, silmät kiinni ja keskity muutama minuutti hengitykseen ja vain tähän hetkeen. Mahdolliset häiriöäänet voi tietysti blokata kuuntelemalla kuulokkeilla rauhallista musiikkia, itse kuuntelen usein sitä Spotifyn Yoga & Meditation -listaa, josta joskus täällä vinkkasin. Kätsyä, hoidit juuri päivän meditaation työmatkalla!

5. Yleisin jooga-asento on varmasti se tyypillinen lootusasento, mutta meditoida voi periaatteessa missä asennossa tahansa. Pääasia, että asento on sinulle mukava ja semmoinen, jossa on rento olla ja hengittää. Istuen tai maaten, miksei nyt luovemminkin jos siltä tuntuu. Vaikka seisten, myös kävelymeditaatio on yksi variaatio 😀

Ainakin veikkaisin, että näillä nikseillä pääsee hyvin alkuun hommassa!

Kuuluuko meditaatio teidän arkeen? Onko teillä antaa näiden lisäksi toimivia vinkkejä?

 

2 Replies to “Helppoja vinkkejä aloittelijan meditaatioon”

  1. Joo, meditaatio kuuluu kyllä arkeen. Mun on helppo asettua läsnä, jos on jokin tuoksu jota tuoksutella tai jokin ääni. Linnunlaulu on ihanin <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *