Tienaako tunnollinen nainen vähemmän?

Kannatan itse vahvasti tasa-arvoa sukupuolten välillä. Tämä maailma kun on edelleen vuonna 2018 melko miesvaltainen, vaikka viime vuosina olemmekin nähneet tämän suhteen edistysaskelia. Vaikka asiat täällä Suomessa ovatkin melko mallikkaasti, on tilanne silti monissa maissa vielä täysin sama kuin useita sukupolvia taaksepäin. Nainen on edelleen sorrettu, ei saa kouluttautua tai edes olla mukana työelämässä. Naisen paikka on kotona, ei tekemässä uraa. Onneksi tilanne meillä Suomessa on hyvin erilainen, vaikka naiset (täälläkin) ovat niitä pienemmin palkattuja. Itse henkilökohtaisesti näen, että sukupuolten välinen tasa-arvo tai oikeastaan epätasa-arvo nousee Suomessa esiin juuri työelämässä.

Ylempien johtoportaiden pestit ovat miesvaltaisia, tottakai ja palkkojen suhteen on tutkittu fakta se, että naisen euro on 80senttiä. Tilastollisesti miehet siis tienaavat meitä naisia enemmän. Kuulun itse niihin, jotka viimeiseen asti liputtavat, että naiset kykenevät menestymään siinä missä miehetkin. Siihen, että meidän työpanoksemme on vähintään yhtä arvokas kuin miesten. Mutta usein tämä on melko sinisilmäistä ajattelua vielä tänäkin päivänä. Jostainhan se kuitenkin johtaa juurensa, että juuri ne naisvaltaiset alat ja naisten tekemät työt ovat niitä, joista maksetaan pientä palkkaa. Esimerkkinä nyt vaikka hoito- ja opetusala. Erinomainen terveydenhuolto ja koulutus ovat ne, joilla Suomi loistaa kansainvälisessä vertailussa, mutta silti nämä maamme ylpeydenaiheet ovat niitä aloja, joissa palkat ovat moneen miesvaltaiseen alaan verraten melko pieniä.

Mitä tulee työelämään, ei naisilla aina ole helppoa. Tässä täysin fiktiivinen asetelma: Kolmekymppinen lapseton nainen on loppuvaiheen työhaastattelussa, jossa toinen ehdokas on samanikäinen mieshenkilö. Jutussa käy lopulta niin, että mies saa paikan siksi, että omaa paremman työkokemuksen. Rekrytoijan pään sisällä päätökseen on kuitenkin saattanut vaikuttaa tietty pelko alitajunnasta siitä, että mitä voi seurata siitä, että palkkaa juuri lapsentekoiässä olevan naishenkilön. Eihän asia tietenkään saisi mennä näin, mutta voisin kuvitella, että kaikessa hiljaisuudessa tätä kuitenkin melko usein tapahtuu. Se tästä puuttuisikin, että meidän naisten pitäisi alkaa vastaamaan siihen työhaastatteluiden perinteiseen ”missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua”-kysymykseen, että ”en ainakaan perheenäitinä”. Veikkaisin, että yksi kymmenestä muusta syystä palkkaeroihin selittyy tällä, vaikka syrjintä mm. iän tai sukupuolen perusteella onkin kielletty jo laissakin. Onneksi itselläni ei ole rekrytoinneista muita kuin positiivisia kokemuksia ja toki, varmasti valtaosassa tapauksista kaikki päättyy reilusti ja juuri siihen oikeasti tehtävään soveltuvimpaan hakijaan. Silti väittäisin, että naisten todella on vaikeampi edetä tietyn pisteen yli hierarkiassa ylöspäin, kuin miesten. Kun katsotaan suurten yritysten alempien organisaatiotasojen johtotehtäviä, löytyy usein vielä reippaasti meitä naisia, mutta mitä ylemmäs mennään, sitä miesvaltaisemmaksi sukupuolijakauma muuttuu. Itsellänikin on kokemusta muutamastakin työpaikasta siitä, että tekee käytännössä samaa hommaa miespuolisen kollegan kanssa, mutta palkkaero on huomattava. Reiluako? Eipä kyllä.

Mietitäänpä sitten sukupuolieroja. Onhan se selvää, että useammin naiset ovat juuri niitä tunnollisia. Naiset kun tienaavat (edelleen) miehiä vähemmän ja näin on ollut aina. Miksi naisen tekemä työ sitten olisi vähemmän arvokasta? Tottakai tietyt alat vetävät puoleensa erityisesti toista sukupuolta, mutta tuntuu että naisvaltaisillakin aloilla miehet usein ovat niitä, joiden palkka eroaa summaltaan muista. Ei tule myöskään unohtaa vanhempainvapaita, jotka omalta osaltaan heikentävät naisten palkkakehitystä. Mutta eivät nämäkään seikat silti kaikkea selitä. Ehkä miehillä kirjaimellisesti on enemmän munaa. Pokkaa pyytää enemmän ja vähemmän taas sitä emotionaalista tunnollisuutta, jolloin on helpompi ottaa urallaan semmoinen itsekkäämpi ”jyräysmoodi”. Usein naiset ovat niitä, jotka suhtautuvat työhönsä todella omistautuvasti, jopa tunteella ja ovat myös melko kriittisiä oman suoriutumisensa kanssa. Miehet taas ehkä huomattavasti vähemmän stressaavia ja menevät with the flow, osoittamatta työhönsä sen kummempaa tunnesidettä. Näppituntumalla voisin ehkä kuvitella, että miehille on myös ehkä helpompi irtaantua työmoodista päivän jälkeen ja jättää työasiat työpaikalle. Ainakin olen itse todennut, että naiset ovat ainakin niitä, jotka enemmän puhuvat ja murehtivat työhön liittyviä asioita vapaa-ajallaan.

Asia, josta bloggaajana olen erityisen ylpeä on se, mitä me naiset bloggaajina olemme saaneet aikaan. Monet upeat bloggaajat ovat viimeisten kymmenen vuoden aikana luoneet oman menestyksensä, henkilöbrändejä, joiden avulla ovat mahdollistaneet oman toimeentulonsa. Mikä tässä on erityistä, on juuri se, että valtaosa meistä vaikuttajista on juurikin naisia. Sanoisinko, että some on tuonut positiivista tsemppiä myös naisten yrittäjyyteen. Menestystarinoita siitä, että me naiset pystymme mihin tahansa, jos tahdonvoimaa, uskoa itseensä ja siihen omaan juttuun vain löytyy. Mielestäni tämä on aivan valtava edistysaskel! Vaikken kliseiselle sanalle girl boss nyt valtavasti itse syty, kuvaa se erinomaisesti tätä viime vuosina esille noussutta ilmiötä. Esimerkkinä pari blogimaailman pitkän linjan supernaista Hanna Väyrynen ja Anna Pastak.

Olen miettinyt omaa työhistoriaani ja tullut siihen tulokseen, että olen ollut kaikkein tyytymättömin palkkaani silloin kun olen kokenut suhtautuvani työhön ”liian tunnollisesti”. Sanoisin, että jotenkin sen vain aistii silloin kun palkka ei (enää) vastaa työn vastuuta tai määrää. Olen tehnyt töitä, joissa palkka todellakin on ollut ok työtehtäviin ja haastavuuteen suhteutettuna. Ja sitten taas niitä, joissa nämä eivät kohtaa laisinkaan. Sen olen myös todennut, että palkkataso on ollut pienimmästä päästä juuri silloin kun työ on ollut oikeasti kuluttavaa. Jossain määrin on kyllä todettava, että vaikka hierarkiassa yletessä vastuut uuden tehtävän myötä tietyllä tavalla kasvavat, on ylemmissä hommissa huomattavasti enemmän vapauksia, joita esimerkiksi perus aspahommissa ei juurikaan tunneta. Siis tiedättekö niitä kun lounas- ja kahvitauot mitataan minuutin tarkkuudella, eikä ole tietoakaan käsitteestä ”ei työn määrä, vaan sen laatu”. Kyllä, myös omalla kohdallani palkkatason nousu ja työtehtävän vaihtaminen on tarkoittanut myös enemmän vapauksia, vähemmän kyttäämistä ja näin ollen mielekkäämpää suhtautumista itse työhön.

Koen (ja tiedän) olevani todella tunnollinen työntekijä. Varmaan valtaosaa naisista voisi kuvata adjektiivilla tunnollinen, juuri siis työasioissa. Tunnollinen työntekijä on liian arka vaatimaan asioita itselleen. Uusia haasteita, pienempää työkuormaa tai parempaa palkkaa. En nyt puhu seuraavassa itsestäni, mutta tunnollinen työntekijä on usein myös se, jolle ne työhönsä rennommin suhtautuvat helposti vierittävät extrahommia. Ihan vain siksi, että he tietävät tunnollisen kyllä hoitavan homman. Usein tunnollisen työntekijän on myös vaikea sanoa ”ei” niissä tilanteissa kun ehkä pitäisi. Jännähän se on, kuinka palkkatasoon tottuu, vaikka aika ajoin saisikin korotuksia. Toki olen myös omalla kohdallani huomannut ilmiön ”mitä suuremmat tulot, sitä suuremmat menot”, mutta omalta osin pyrin kyllä taistelemaan tätä vastaan niin, etten käyttäisi rahaa sen enempää turhiin asioihin kuin olisin käyttänyt pienemmällä palkallakaan. Sen olen kuitenkin huomannut, että matkakassa kyllä korreloi palkan kanssa. Suurempi palkka – suurempi matkakassa, joten siltäosin kulut kyllä ovat itselläni kasvaneet yhdessä palkan kanssa. Tosin, tämä onkin juuri itselleni se mieleinen kuluerä.

Voisiko sitä, ettei naisia löydy yhtä paljoa esimerkiksi ylemmistä johtotehtävistä, selittää ainakin osittain niillä sukupuolten välisillä eroilla? Naiset ovat useammin empaattisia, tunteellisia ja niitä, joille kova bisnesmaailma ehkä on rankka paikka. Enkä missään nimessä yleistä, mutta itse näkisin, että miehet osaavat ehkä useammin suhtautua työhön työnä, eikä tunteella. Toki luonne-eroja löytyy, mehän olemme kaikki erilaisia yksilöitä. Tarkoitukseni ei millään muotoa ollut mollata kumpaakaan sukupuolta, vaan lähinnä miettiä, että olemmeko me miehet ja naiset tosiaan niin erilaisia vai onko kaikessa kyse vain luonne-eroista?

Mitäs sitten jos meistä naisistakin tulisi niitä vähemmän tunnollisia, vähemmän empaattisia, ”työ on vain työtä”-ajattelijoita, joilla on pokkaa sanoa tiukemmin vastaan, sanoa sitä ”ei-sanaa” ja suhtautua asioihin rennommin. Nousisiko palkkamme? Mitä niille aloille kävisi, joilla nimenomaan tarvitaan niitä tunnollisia ja empaattisia naisia?

Oletteko te kokeneet rekrytoinnissa tai palkkauksessa sukupuolten välistä epätasa-arvoa?

 

Kuvat Jutta.

14 vastausta artikkeliin “Tienaako tunnollinen nainen vähemmän?”

  1. Itsekin olen miettinyt samoja ajatuksia aina joskus. Ainakin se hyöty on ollut määräaikaisuuksista että on tullut haettua työpaikkoja enemmän ja sitä kautta olen laittanut aina palkkatoiveen edellistä suuremmaksi ja näin olen saanut hilattua palkkaani ihan kohtuulliselle tasolle ja nykyisin on tietenkin jo varmuutta että uskaltaa laittaa ainakin jollain tasolla suurempaa palkkatoivettakin eikä enää mieti että onkohan tää liian suuri. Varmaan edelleen pitäisi laittaa korkeampaa palkkatoivetta vrt. miehet mutta pikkuhiljaa pikkuhiljaa 😀

    Ja mikäli multa kysytään perheenperustamiskysymyksiä haastatteluissa (ei onneksi ole paljon kysytty) niin olen ottanut sen moodin että valehtelen sujuvasti 😀 Koska kysymys on sinänsä jo laiton, niin siihen voi sitten valehdellakin mutta kyllähän työelämä vaatisi niin paljon enemmän tasa-arvoa jotta naiset ei tulisi syrjityiksi esim. työhaastatteluissa. Koska sitä kuitenkin tapahtuu hiljaisesti.

    1. Hei, hyvä sulle! Itse olen nimittäin aina ollut aivan liian nöyrä palkkatoiveen suhteen, tosin viime vuosina olen rohkaistunut tässä ja ehdottomasti vaadin itselleni kilpailukykyistä palkkaa. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka yläkanttiin miehet heittävät palkkatoiveet 😀 Itse olen aina pelännyt sitä, että paikka menee automaattisesti sivusuun jos toive on liian korkea. Nuo perheenperustamiskyssärit ovat kyllä melko katalia ja varmaan jokaisessa käymässäni työhaastattelussa esitetään se perinteinen ”viiden vuoden plääni”-kyssäri ja periaatteessa ihan samaahan silläkin yritetään tiedustella 🙂

  2. Tämä. Ai että, tästä olen jauhanut varmaan sinunkin blogisi kommenteissa. Olen töissä teknologiateollisuuden yrityksessä, ja kyllä, miesten ympäröimänä. Takana on monta vuotta ko. yrityksessä, ensin asiakaspalvelussa ja sittemmin ylennyksen jälkeen vaativammassa pestissä (jota reilusti pyysin itse). Pakka sekoittui kuitenkin sen verran, että miespuoliset kollegani eivät ehkä kestäneet naista ns. ”samalla tasolla”, ja olen nyt reilun vuoden kysellyt johdolta että mitäköhän minä nyt sitten konkreettisesti tekisin, kun jätkät ihan kaunistelematta varastavat multa työnkuvaani liittyvät työt, enkä saa niitä mistään lisää. Olen siis jutellut sekä kollegoiden, esimiehen että toimarin kanssa aiheesta, eikä kukaan muka näe ongelmaa. Sain lopulta burnoutin sijaan boreoutin, ja sairaslomalla eräs henkilö (vanhempi johtoryhmässä istuva nainen!) ilmoitti mulle että mun pitäisi tarkistaa oma asenteeni ja tehdä ihan mitä työtä vain, kuten vaikka keittää kahvia. Keittää kahvia!?! Että joo, kollegani hoitaa hommat ja mun pitäisi keittää kahvia. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että olen mm. koulutetumpi kuin työkaverini. Tällaista tasa-arvoa meillä siis esiintyy vieläkin Suomessa 😀 uutta duunia etsiessä…

    Suosittelen muuten lukemaan Sheryl Sandbergin Naiset ja menestymisen tahto. Hän kirjoittaa hyvin aiheesta ja haastaa myös miettimään, josko itse voisi tehdä asioille jotakin. Mä olen tosiaan reilusti pyytänyt itselleni vaativampaa työtä ja lisää palkkaa. Molemmat toteutuivat ilman sen kummempaa vastarintaa. Toinen hyvä itsetutkiskeluopus naisille on Lois P. Frankelin Nice Girls Still Don’t Get The Corner Office.

    Kivaa viikkoa sinne!

    1. Ei huhheijaa! Kuulostaa kyllä äärimmäisen rasittavalta 😀 Toivottavasti löytäisit pian uuden työpaikan! Olen myös itse kokenut joskus boredoutin ja se kyllä tosissaan asettaaa aivot semmoiseen koomatilaan, ettei uusien työhakemusten tekemisestäkään ole suurinpiirtein tullut mitään.. Kiitos hurjasti kirjavinkeistä, täytyy ehdottomasti pistää muistiin! Ihanaa viikkoa sinne myös 🙂

  3. Opetusalalla epätasa-arvo on yllättävän yleistä. Miehiä opiskelee alalle huomattavasti naisia vähemmän, mutta pitkäaikaiset virkasuhteet ja vakituiset virat menevät miehille, jos sellaisia on hakijoiden joukossa. Me naiset saamme sitten verisesti kilpailla melko huonoista tuntiopettajien paikoista. Työttömiä miesopettajia en tiedä, mutta erittäin päteviä ja kykeneviä naisopettajia senkin edestä.

    Koulumaailmassa palkka ei vastaan työn vaativuutta, sillä opetuksen lisäksi aikaa menee tuntien valmisteluun, materiaalien valmistamiseen, lasten asioiden ja kouluarjen pyörittämiseen. Siihen päälle sähköpostit, wilma ja palaverit… alanvaihtoa alkaa väistämättä miettiä, kun jakaa todelliset työtunnit palkalla. Jossain toisessa työssä saman palkan saisi huomattavasti vähemmällä ja helpommalla… ja huomattavasti naisia useammin miehet ovat niitä, jotka kylmästi tekevät vain välttämättömimmän. Toisaalta asenne on ymmärrettävä, mutta mitä jos me kaikki toimisimme siten? Ja toisaalta, onko määräaikaisella tuntiopettajalla edes mahdollisuutta valita?

    Tämä oli siis hyvin kärjistetty kommentti – opetusalalta löytyy paljon miehiä, jotka ovat paikkansa ansainneet. Tilastollisesti miesten työllistyminen on kuitenkin helpompaa. Työnantajankin näkökulmasta on helppoa, kun tekee kerran hyvän rekrytointipäätöksen.

    1. Luokanopettaja-isän tyttärenä tiedän todellakin mistä puhut! Miehiä melkeinpä palvotaan opetusalalla, ihan oppilaista ja heidän vanhemmistaan lähtien. Se on kyllä naurettavaa, että ensimmäinen asia mitä opettajista ajatellaan on se, että ”heillä on niin helppoa, koska LOMAT”. Olen itsekin lapsuudessa monesti todistanut sen kuinka niitä kokeita tarkastetaan iltamyöhään asti, puhumattakaan monesta muusta asiasta, joka tapahtuu sen luokkahuoneen ulkopuolella. En tosiaan voi itse käsittää sitä, kuinka alhaiset palkat ovat opetusalalla :/

  4. Hyvä kirjoitus! Tunnistin itseni tästä erittäin hyvin. Itse olen myös pohtinut sitä että meidän tunnollisten naisten pitäisi todellakin ottaa monessa kohtaa miehistä oppia. Uskon, että ripaus kovuutta sekä vähemmän empaattisuutta ei siltikään tekisi meissä vielä mitään muuta eroa kuin että jaksaisimme itseämme työelämässä paremmin 🙂
    Tsemppiä kaikille työelämän kanssasisarille:)

    1. Mukava jos tykkäsit! Olet ihan oikeassa ja mitä me naiset nimenomaan tarvitsemme, on tuki toisilta naisilta. Sen sijaan, että yrittäisimme potkia muita naisia alemmas, ettei kukaan vain menestyisi enemmän kuin itse. Kiva kun kommentoit 🙂

  5. Minulta on eräässä työhaastattelussa kysytty perhetilannetta. Mietin jonkin aikaa, vastaanko, mutta sanoin lopulta olevani lapseton. Tuli vain mieleen, moneltako mieheltä kysytään työhaastattelussa perhetilannetta… Tuskin kovinkaan monelta!

  6. 1. Perhevapaauudistus
    2. Naisten oma asennemuutos

    Ensimmäinen auttaa sekä kotihommien tasaamiseen, että naisten rekrytointiriskin vähentämiseen. Toinen taas siihen, että naiset eivät automaattisesti ota suurempaa vastuuta lapsi/kotihommista kun taas miehillä perheenperustamisiässä vaan urainto nousee. Suomessahan samasta työstä saa 97% samanverran palkkaa. Se, miksi tytöt ja naiset valitsevat uria, joissa ei ole mahdollisuutta vaikuttaa omaan palkkaukseen tai edetä uralla, on todellakin suuremman yhteiskunnallisen pohdinnan paikka. Valitettavasti Suomessa ei saa tarpeeksi palkkaa juuri mistään duunista – elinkustannukset ja verot nousee, mutta palkat eivät pysy perässä.

    Ainakin omassa korkeakoulutettujen ystävien piirissä (50% miehiä ja 50% naisia), naiset ajattelee lähinnä lisääntymistä ja työelämän downshiftaamista kun miehet ajattelee uusia haasteita ja haastavampaa työtä (korreloi yleensä palkan kanssa). Ei sitä loppupelissä mikään valtion palkkojen tasaamispolitiikka (sosialismi?) auta vaan ihan asennemuutoksesta on lähdettävä, valitettavasti.

    Tsemppiä kaikille muille naisille ja hakeutukaa rohkeasti uusiin haasteisiin ja neuvotelkaa asiankuuluvista eduista!

  7. Sanot: ”palkkojen suhteen on tutkittu fakta se, että naisen euro on 80senttiä.”
    Nyt on kuitenkin totuus, että tutkittu fakta on se, että naisen euro on ainakin 100 senttiä. Esimerkiksi Pasi Pyöriän toimittamassa kirjassa ”Työelämän myytit ja todellisuus” ( lainaa kirjastosta) neljä tamperelaista työelämän tutkijatohtoria todistaa, että vuonna 1999 naisten keskituntipalkka oli 99 % miesten keskituntipalkasta. Ja kun otamme huomioon ylityöt, jotka ovat ei-syrjivä palkanosa, se on hieman yli 100 senttiä.
    Taidat sekoittaa ansiotason ja palkkatason. Naiset ansaitsevat vuodessa noin 83 % miesten ansioista, mutta ne samat miehet tekevät noin 20 % enemmän työtunteja vuodessa, joten miesten ja naisten keskituntipalkka on sama. EU:n virallinen palkkaero lasketaan keskituntipalkoista.
    Olisiko sinulla esittää yksikin tutkimus, jossa olisi tutkittu palkkatasoa, ei ansiotasoa. Niissä kun on Suomessa yli 20 % ero.

    1. Samaa mieltä tämän kommentin kanssa. Lisäksi kirjoitit, että jostain syystä naisten suosimilla aloilla maksetaan pienempää palkkaa. Esimerkiksi hoito- ja opetusalan palkat kustannetaan meidän verovaroista, joten palkkojen korotus pitäisi kattaa ottamalla pois jostain muusta. Nämä on toki aina arvokysymyksiä. Kun taas toisaalta yksityisellä sektorilla palkat katetaan oikeasti rahallisesti arvoa tuottavasta toiminnasta.

      Itse en ole ainakaan koskaan saanut samasta työstä mieskollegaa pienempää palkkaa, enkä kokenut, että työnsaanti olisi vaikeaa näin kolmekymppisenä naisena. Toki jollain toisella voi olla erilainen kokemus, ja tämä oli vain omakohtainen näkemykseni aiheesta.

  8. Tiedän suht monen työkaverin palkan. Joukossa on yliopiston käyneitä ja amk-kouluksen tasoista porukkaa. Palkat olivat yhtä henkilöä lukuun ottamatta järkevässä linjassa suhteessa koulutukseen, kokemukseen ja työtehtäviin. Tämän yhden henkilön (=nainen) on ollut talossa vuoden verran ja paljastui että palkkapyyntö oli ollut alakanttiin ja henkilön pomo ehkä aavistus virapeli kaveri ja ilmeisesti käyttänyt tilaisuutta hyväksi ja saanut työntekijän halvemmalla. Tosin tässä keskustelussa nainen usutettiin (pakotettiin) pyytämään itselleen palkankorotus, ja saikin puhuttua jonkilaisen korotuksen, mutta ei vielä tarpeeksi isoa. 🙁

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.