Moikka ja terkkuja Köpiksestä! Yritän ehtiä huomenna postailemaan reissukuulumisia täältä, uudesta lempparikaupungistani. Vietän tänään 31v-synttäreitäni, luultavammin juhlapäivä vierähtää vintageliikkeitä koluten, jee! Tällä välin halusin kertoa täälläkin erikoisesta asiasta, joka sattui perjantaina. Sinänsä hassua kun juuri äskettäin ehdin kirjoitella intuitiosta ja melkein heti perään tapahtui hassuja sattumia. Tai oikeastaan outoja juttuja ja rakastan semmoisia! Tiedättekö semmoisia mystisiä tapahtumia, jotka jostain kumman syystä tapahtuvat ja varmasti juuri silloin kun on tarkoituskin. Juuri niitä asioita, joista melkein saa kylmiä väreitä ja miettii, että miksi tämä tapahtui juuri nyt?
Olin perjantaina viettänyt sadepäivää terassin aurinkotuolissa loikoillen, neuloen, kuunnellen äänikirjaa ja sun muuta rentoilujuttuja. Keskellä päivää huomioni jostain kumman syystä kiinnittyi kaikkein pitkäikäisimpään viherkasviini, joka on valehtelematta ollut minulla noin 20 vuotta. Siis jostain vuodesta 97 tai 98 lähtien. Käpylässä kasvi majaili ikkunalaudalla, mutta täällä nykyisessä kodissa ovat kasvien paikat olleet hieman rajalliset ja tuo sinnikäs soturi on pikkuhiljaa ”masentunut” takan päällä ja mennyt yhä huononmpaan kuntoon. Aivan yhtäkkiä tuli semmoinen fiilis, että nyt on tehtävä jotain ja otin kasvin kanssani pihaan. Jostain syystä intouduin kaivelemaan ruukkua ja mitä ihmettä! Löysin sieltä lapsena jostain luonnosta poimimani ”kultakiven”, jota en ollut edes muistanut 😀
Olen löytänyt tuon kiven varmaan joskus vuonna 98, mutta siitä ei ole pienintäkään hajua, miten se on ruukkuun joutunut tai kauan se on siellä ollut? Anyway, todella outo sattuma, varsinkin kaikkien näiden viimeaikojen kivijuttujen jälkeen! (Ja tuo kultakivi on muuten ihan mieletön, kerroinhan että olen jo lapsena ollut kivityttö :D) Istuin terassilla ja ihailin aikani tuota kiveä, kunnes yhtäkkiä iski ihan järjettömän paha mieli kasvin puolesta. Olemme asuneet tässä yli puolitoista vuotta, enkä koko tänä aikana ole nostanut sitä toiseen paikkaan, vaikka olen selvästi huomannut, että se kärsii. Olen ihan kamala ja olin vielä miettinyt heivaamani sen menemään, koska se alkoi olla jo niin kärsinyt! 🙁 Kävin samana päivänä multaostoksilla, nypin kasvista kaikki huonot lehdet oksineen pois, vaihdoin mullat ja pieni puutarha-apurini tuli antamaan sille vettä omalla pienellä kastelukannullaan.
Toivon, että kasvi tuosta vielä elpyy vanhaan eloonsa sateen ja auringon voimin. Kun se on kerännyt voimia, niin nostan sen ehdottomasti paraatipaikalle. Jäin jälkeenpäin tuumailemaan, että mikä tarkoitus tällä oli? Että juuri tänään saisin päähäni nostaa kasvin aurinkoon ja löytäisin vielä tuon kivenkin? Varmasti jokin syvempi merkitys kuitenkin varmasti. Vaikka tämä jonkun muun mielestä kuulostaisi turhanpäiväiseltä lässytykseltä, niin oma kantani on, että kaikkea mikä elää, tulee hoitaa rakkaudella. Ehkäpä tämän merkitys oli löytää jotain vanhaa ja unohdettua uudelleen, voi olla että se syvempi merkitys joskus selviää 🙂
Aurinkoista maanantaita!
